Hauska ja monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille – sellainen on partio! Me Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt retkeilemme porukalla metsässä ja lähivesillä, yövymme teltassa, opimme tekemisen ja myös epäonnistumisen kautta, päätämme yhdessä asioista ja harjoittelemme johtamistaitoja. Kokoonnumme viikottain oman ikäkausiryhmämme kanssa Korkeavuorenkatu 10 kellarikerroksessa, joten tapaamisiin on helppo tulla.
Juuri nyt etsimme uudelle laumalle aikuisia vetäjiä aloittamaan partiota yhdessä sudenpentujen kanssa syksyllä 2018. Kokenut partiojohtaja toimii parinasi ja kouluttautumiseen on mahdollisuus. Kokoontumiset alkaisivat syyskuun alkupuolella maanantai- tai torstai-iltaisin. Opiskelija, aikuinen, tule mukaan partion viikkotoimintaan, viritä vanha harrastus, tai aloita partio nyt! Meille Kalevan Poikiin ja Tyttöihin on helppo tulla aikuisena olipa kotiseutusi Helsingissä, Hirvensalmella tai Hämeessä.
Ryhmät – kysy vapaita paikkoja suoraan ryhmänjohtajalta ja sen jälkeen tee jäsenhakemus netissä. Partion jäsenmaksu on noin 65€ vuodessa.
- Aikuiset: tervetuloa mukaan lippukunnan aikuisten omaan Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa partiohauskan merkeissä. Kysy lisää viivi@hkpt.fi.
- 15-17-vuotiaiden samoaja-ikäkautta edustavat vuonna 2003 syntyneet Nokkoset, joita johtaa nana@hkpt.fi.
- 13-14-vuotiaita tarpojia on kaksi ryhmää:
- Karhut, 2004-2005 syntyneitä tyttöjä ja poikia, johtajina viivi@hkpt.fi ja sukka@hkpt.fi. Karhut koolla keskiviikkoisin klo 17.30-19.
- Ulvovat Sudet, 2006 syntyneitä poikia, johtajana pekka@hkpt.fi. Ulvovat Sudet kokoontuvat torstaisin klo 17.30-19.
- 10-12-vuotiaita seikkailijoita on myös kaksi ryhmää:
- Hamsterit, 2007 syntyneitä tyttöjä ja poikia, kysy lisää nana@hkpt.fi. Hamsterit kokoontuvat maanantaisin klo 15-16.30.
- Koirat, 2008 syntyneitä tyttöjä ja poikia, johtajina titi@hkpt.fi ja anis@hkpt.fi. Koirat ovat koolla keskiviikkoisin klo 17-18.30.
- 8-9-vuotiaat sudenpennut kokoontuvat tiistaisin klo 16.45-18.15 johtajinaan Titi ja Aukku. Uusille on tilaa, tule tutustumaan! Uudistuneessa laumassa nimeltä Lyhdyt jatkavat aiemmin Roihulauma, Apina ja Hattivatit nimisissä laumoissa toimineet tytöt ja pojat. Lyhdyt ovat syntyneet vuosina 2009 ja 2010.
- Partion aloittavat vuonna 2011 syntyneet tytöt ja pojat ja uusi sudenpentulauma aloittaa heti, kun saamme johtajaparin vahvistettua. Helpoin tapa saada ryhmä alkuun, on ryhtyä itse ryhmänjohtajaksi, se on tosi virkistävää ja vie aikaa vain 1,5h viikossa. Kysy lisää ja ilmoita lapsesi jonoon: anis@hkpt.fi.
Partio on kaikille avoin, maailmanlaajuinen harrastus kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja taustaan katsomatta. Nuorimmat partiolaiset ovat noin 7-vuotiaita ja yläikärajaa ei ole. Partioon voi tulla mukaan joustavasti ja retkille on tervetullut mukaan vaikka koko perhe. Ympäristön ja toisten ihmisten huomioiminen, ryhmässä toimiminen, erilaisten taitojen opettelu, ongelmanratkaisukyvyn kehittäminen ja vastuunottaminen ovat tärkeä osa harrastusta. Näin pääset mukaan!