Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Uusi partioperinne seikkailijoilla!

Uusi partioperinne käynnistyi 9.4.2022, jolloin HKPT:n kaksi seikkailijaryhmää, Varjokissat ja Haukat, kisasi aivan uudessa partiotaitokilpailussa. Eikkaa haastatteli tapahtuman päätteeksi Toffee.

Missä olet Eikka ollut?

Olen ollut Sammon metsästyksessä partiotaitokisassa.

Missä kisa oli?

Keskuspuistossa.

Mitä siellä tehtiin?

Oli kivaa. Kartta oli huono, joten eksyimme. Löysimme kuitenkin pari rastia, mutta hävisimme silti.

Mikä fiilis kisan jälkeen?

Vähän hämmentynyt.

Mikä oli kivoin rasti?

Väinämöisen vene.

Mitä te söitte?

Tehtiin kaasutrangialla nakkikeittoa, joka oli yllättävän hyvää.

Mikä oli nakkikeiton resepti?

Pilkottiin nakit, porkkanat, perunat ja juurespalat ja tungettiin ne pataan.

Haluatko osallistua jatkossa vastaavaan tapahtumaan?

Tietenkin!

Kuvat: Simpukka ja Kaikka.

Toim. huom: Sammon metsästys -partiotaitokilpailun suunnittelu ja johtaminen oli Pupulin partiojohtajan peruskurssin lopputyö. Tavoitteena oli luoda lippukunnan seikkailijoille oma jokavuotinen perinne. Hyvä, kiva, bra! Antaa tulla lisää vaan!


Kotikokki tekee kunnon safkaa #etäpartio

Tällä kertaa kannustamme suunnittelemaan lounaan tai päivällisen eli jonkun kunnon ruoan, jota tekisi mieli syödä. Aloita kauppalistan kirjoittamisella ja ruoan valmistuksella. Yhteiseen ruokahetkeen kuuluu vaikkapa tarjoilutehtävät ja sen jälkeen jälkien siivoaminen. Muistetaanhan myös pestä kädet. Miten saippua vaikuttaa roskiin ja pöpöihin, katso video täältä.

Lataa koko ohje pdf-muodossa täältä.

Tämän vinkin tuottivat meille sudenpentulauma Ilvesten johtajat partio-ohjelmasta toteutettavaksi kotona. Tämä askel on osa Kotikokki-jäljen suorittamista.

Seikkailijoille ja tarpojille tästä saa luovemman ja vaikeamman kokkisota-teemalla, jolloin ruoka pitää valmistaa esimerkiksi käyttämällä vain viittä kaapeista jo valmiiksi löytyvää ruoka-ainetta.

Hamstereiden ja Koirien retki Pihlajasaareen

Hamstereiden ja Koirien yhteisellä retkellä lauantaista sunnuntaihin 21.-22.9.2019 tehtiin Kalastaja-taitomerkkiiin sekä seikkailijoiden ilmansuuntamerkkien retkeilyyn liittyviä aktiviteetteja. Merisatamassa ennen laivakuljetusta myös plokattiin ja tutustuttiin yleisimpiin kalalajeihin.

Pihlajasaaressa Koirat ja Hamsterit rakensivat eräänlaisen monikäyttöongen, jota kukin käytti iltahämärässä myös tikkupullan paistamiseen. Syötteinä kokeiltiin muun muassa kaurahiutale-vaniljasokeri-vesi-massaa sekä pieniä nakin paloja.

Seikkailijoille uudenlaisten telttojen pystytykseen (ja purkamiseen) saatiin kulumaan aika paljon aikaa. Ja miten hyvin meitä nukuttikaan vatsat täynnä loimulohta, perunamuusia ja maissia, tuulen ja vesiliikenteen huminassa. Aamupalalla oli tarjolla kaurapuuroa, hilloa, kaakaota, teetä sekä nuotion päällä valmistettuja lämpimiä riisipiirakoita ja juustovoileipiä.

Kalaonnea kokeiltiin molempina päivinä. Sää suosi eikä sadevaatteita tarvittu. Vaihtovaatteetkin taisivat tulla kotiin puhtaana, koska kukaan ei puljannut eikä tippunut mereen.

Trangiakokkailuissa tyhjensimme useita vähän käytettyjä kaasupulloja. Niitä ei tule käytettynäkään heittää kaatopaikalle menevän sekajätteen mukaan, pienikin tyhjä kaasupullo luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Niinpä naputimme kaasupulloihin naulalla reiän ja siten ne kelpasivat tavalliseen metallikeräysastiaan.

Erityiskiitos kuljetusavusta kippareille Peippo ja Suon isä Tuukka! Pihlajasaaressa syksy vasta teki tuloaan. Kyllä kannatti retkeillä kotikolon lähelle.

Muistilapuksi retkenjohtajille Anikselle ja Nanalle, että kalastusmerkistä tehdään kololla seuraavat: kalastuslupa (etsitään tietoa netistä), erilaiset kalastustavat (esim. pilkkiminen tai verkko, tähänkin voisi tutustua netissä), sekä kalan eri osat ja kalan perkaaminen – käytännössä ostetaan silakoita, kun ei saatu onkimalla tuoretta kalaa lainkaan.

Lisää retkitunnelmia @hkptpartio Instagramissa

This gallery contains 9 photos


Kliffan ennakkotapaaminen Kettugether 31.5.

Tervetuloa Kliffan Citykettu-leirilippukunnan* ennakkotapaamiseen, eli Kettugetheriin!

Cityketut kokoontuvat keskiviikkona 30.5. Suomenlinnassa. Lähdemme klo 17.40 lautalla Kauppatorilta, ja palaamme klo 19.40 tai 20.00 lautalla Kauppatorille. Ohjelmamme sijoittuu pääasiassa kirkon viereiselle Paraatikentälle. Paikalle ovat tervetulleita myös vanhemmat, joille järjestetään leiri-infotilaisuus illan aikana.

Kysymyksiin toki vastataan myös tapaamisen jälkeen ja usein kysyttyihin kysymyksiin löytyy vastaukset osoitteesta: https://www.kliffa2018.fi/ukk-huoltajille/

Mukaan Kettugetheriin 30.5.  tarvitset:
– Partiohuivin
– Säänmukaiset vaatteet – olemme ulkona
– Istuinalustan
– Pientä piknikevästä myös jaettavaksi kavereiden kanssa, jos haluaa
– Oman mukin (juoma tarjotaan paikan päällä)
– Kliffan meiningin! 🙂
– Halutessaan oman vanhempansa

Kliffoin terveisin,

Aliisa Hyvönen
Leirilippukunnanjohtaja
Citykettu
aliisa.hyvonen@gmail.com
Puh. 0443399344

*) Mikä Citykettu?
Citykettu on Helsingin Hakatyttöjen, Helsingin Kalven Poikien ja Tyttöjen, Helsingin Sinihaukkojen ja Katajanokan Karhunkaatajien yhteinen leirilippukunta Kliffalla. Leirillä olemme siis yhtä suurta perhettä: majoitumme, syömme ja menemme ohjelmiin yhdessä. Kettugether on oiva tilaisuus tutustua leirilippukuntakavereihin.


Toimittajan jalanjäljissä

Miltä näyttää toimittajan arki? Screen Shot 2016-04-16 at 17.52.51Missä piilee jutun juoni? Tätä selvitimme SuperSupe2016 -päivässä 16.4. Töölönlahden alueella.

Aamupäivän aikana kävimme ensin Partioasemalla OTA KUVA! -rastilla, sillä mitäpä olisi lehtijuttu ilman valokuvia. Tai videota, jota voi ihailla myös HKPT:n Instagramissa. Seuraavaksi Korjaamon raitiovaunumuseossa MIKÄ EI TÄSMÄÄ? -rastilla tutustuimme ratikoiden historiaan.

Lounastunnin aikana kokeiltiin millaista on olla ruokatoimittaja, joka käytännössä syö ammatikseen. ARVOSTELE MUN PARTIOLOUNAS -rastilla valmistettiin jauheliharisottoa trangioilla ja syötiin lempeässä auringonpaisteessa Amfi-teatterin vieressä nurmikolla. Mausteita sai lisätä oman maun mukaan.  13001127_1012464448845095_1849003553508203944_n

Seuraavaksi oli TIEDOTUSTILAISUUS, jonka päätteeksi sai toimittajan roolissa kysyä lisätietoja ja sitten ryhmissä kirjoitettiin lyhyt lehtijuttu. Se kuului yksinkertaisuudessaan näin: Lapset leikkivät tulitikuilla. Roskakatos syttyi palamaan. Palomiehet sammuttivat tulipalon. Lapset jäivät kiinni. Tarinan opetus: tulitikuilla ei saa leikkiä!

HAASTATELLEN-rastilla olisi saanut haastatella turvapaikanhakijaa, mikä olisi ollut tosi kiinnostavaa, mutta sinne emme ehtineet. Onneksi kaikkein tärkeintä oli hyvä fiilis, eikä suuna päänä rastilta toiselle juokseminen. Ja tapahtumamerkin sekä sudenpentujen Toimittaja-merkin saa jälkikäteen jokainen osallistuja.

Oikein leppoisasti meni kaiken kaikkiaan! image_preview-5

HKPT:stä osallistui yhteensä kahdeksan sudenpentua Koirat ja Hamsterit -laumoista ja hybridilauman nimeksi päätettiin HaKo. Titi ja Anis johdattivat joukkoa. Ja Apinan äiti toimi tärkeässä roolissa vapaaehtoisena sekä lähdössä että  PERISKOOPPI -rastilla. Tapahtumasta lisää Facebookissa.

kartta