Partiolippukunta Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry:n toimintaa organisoivat nuoret ja aikuiset partiolaiset. Partio perustuukin siihen, että vapaaehtoiset käyttävät osaamistaan ja aikaansa partiokasvatuksen toteuttamisen hyväksi.
Partiotoimintaan kuuluvat viikottaiset kokoontumiset sekä tapahtumia, retkiä ja leirejä. Kouluaikaan retket ajoittuvat viikonloppuihin; loma-aikoina pidemmät leirit saattavat kestää jopa viikon tai kaksi.
Viikkokokouksissa opetellaan partiotaitoja, joita retkillä ja leireillä sitten päästään hyödyntämään. Partio-ohjelma on suunniteltu nousujohteiseksi, joten jokaiselle ikäkaudelle on omaa kiinnostavaa tekemistä.
Mukaan voi pyytää kavereita missä vaiheessa tahansa. Myös aikuisena voi aloittaa partioharrastuksen.
Parhaat partiomuistot ja syvimmät ystävyyssuhteet syntyvät usein retkillä ja leireillä – kannustathan lastasi osallistumaan mahdollisimman moniin tapahtumiin. Perheen lomamatkoja suunnitellessa kannattaa huomioida myös lippukunnan tapahtumakalenteri.