Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella

Retkeilyä Suomi100-hengessä – ilmoittaudu Väinämöiselle

Jätä kommentti

HKPT:n syysretki järjestetään Kiljavalla (Vihtilammentie 45, Rajamäki). Lähtö on perjantaina 17.11. klo 17.15 Johanneksen kirkolta (Korkeavuorenkatu 12) ja paluu on sunnuntaina 19.11. noin klo 15 Johanneksen kirkolle. Kuljemme sinne yhteiskuljetuksella.

Kalevala ja vanhat suomalaiset perinteet Suomi 100-juhlavuoden mukaisesti läsnä retkellä. Ohjelma tapahtuu pääasiassa ulkotiloissa säästä riippumatta, joten sen mukaiset varusteet on pakattava mukaan (riittävästi lämmintä sekä vaihtovaatteita). Nukumme kuitenkin sisätiloissa, paitsi Ulvovat Sudet ja Karhut, jotka nukkuvat toisen öistä ulkona laavussa. Retken varustelistan löydät tämän viestin lopusta.

Kännykän voi ottaa mukaan, mutta kannattaa huomioida, että kännykät pidetään leirin ajan äänettömällä tai suljettuna rinkoissa, eikä latausmahdollisuutta ole. Kaikki retken johtajat saa tarvittaessa kiinni puhelimitse. Retkellä on maittava ja runsas ruokatarjoilu, joten omia eväitä ei tarvitse ottaa mukaan. Halutessaan voi retkelle osallistuja ottaa mukaan herkkuja max. 5 euron edestä. Energiajuomat on retkellä kielletty.

Retkelle ilmoittautuminen tapahtuu Holvin kautta viimeistään tiistaina 31.10. Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan osallistumismaksu 30,90 €. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä osallistujan nimen, huoltajan nimen ja yhteystiedot retken aikana, mahdolliset allergiat ja muuta, mitä johtajien olisi hyvä tietää.

Kysy lisää retkenjohtajilta 
Reetta Lahtinen, 040 054 8764, lahtinen.reetta@gmail.com
Fanny Syrjänen, 044 262 6626, fanny@hkpt.fi

Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta
kynnykset alentukohot
kengänkangat laskematta

Pihtipielet väistyköhöt
ovet ilmaan auetkohot
vieraan tullessa tupahan
astuessa aimo miehen

Harvoin yhtehen yhymme
saamme toinen toisihimme
näillä Väinölän ahoukka
Kalevalan kankahilla

Terve tänne tultuanne
suuri valtavierahamme
juhlahetkemme iloksi
päivän kulun kunniaksi

Kalevalainen vieraan tervehdys

Retken varustelista – nimikoi kaikki varusteet

  • Makuupussi ja -alusta
  • Ruokailuvälineet kangaspussissa (syvä lautanen, muki, lusikka, veitsi, haarukka)
  • Reilusti erilaisiin sääolosuhteisiin sopivia vaihtovaatteita
  • Peseytymisvälieet: pyyhe, saippua, hammasharja ja -tahna (saunomismahdollisuus, eli uikkarin voi halutessaan ottaa mukaan)
  • Sadeasu ja kumisaappaat
  • Puukko (ei kuitenkaan sudenpennuille)
  • Tasku- tai otsalamppu
  • Partiohuivi
  • Muistiinpanovälineet
  • Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, lääkkeet yms. Huomioithan, että leirin johtajat eivät saa antaa lapsille minkäänlaisia lääkkeitä ilman vanhemman erillistä suostumusta. Mikäli lapselle syntyy tarve esim. särkylääkkeille, otamme aina yhteyttä vanhempaan.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s