Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Jätä kommentti

Partioon oli yllättävän helppoa tulla aikuisena

Karoliina, 31, liittyi Kalevan Poikien ja Tyttöjen aikuisten omaan Mäyrä-vartioon tuntematta ennalta ketään ja kertoo seuraavassa, miten kaikki oikein tapahtui.

Miten päädyin mukaan Mäyrä-vartioon?

Olen ollut partiossa mukana lapsena ja nuorena, mutta opiskelemaan lähdettyä rakas harrastus jäi. Viime syksynä yli kymmenen vuotta uinuneen harrastuksen herättely tuntui ajankohtaiselta. Googlailin Helsingin keskustan alueen lippukuntia ja löysin HKPT:n. Nettisivuilta kävi ilmi, että lippukunnassa on aikuispartioryhmä Mäyrä-vartio, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Tämä kuulosti juuri sellaiselta ryhmältä, jota olin etsinytkin. Laitoin siltä istumalta yhteyshenkilölle viestiä ja tiedustelin olisinko päässyt mukaan toimintaan.

Mitä olen tehnyt partiossa ja millaista aikuispartiossa on?

Viime syksyllä kokouksissa oli aiheena muun muassa jalkahoitoja ja tutustumista, mäyrien pikkujoulut, sekä kahvimaistelua, joka oli minun vetämä kokous 🙂 Ja pääsin osallistumaan mäyräjoukkueessa Hiipparille ja hauskaa oli. Kokoukset muodostuu aina vetäjänsä näköiseksi ja kuka tahansa Mäyristä saa vetää kokouksen. Oma kokoukseni oli kahvimaistelua, sillä se on lähellä omaa työtäni ja tuntui luontevalta pitää itselle aiemmin tutusta aiheesta ensimmäinen kokous.

Mikä on ollut partiossa parasta, entä yllättävintä?

Parasta on se, että aikuispartiossa ryhmä voi oikeastaan itse päättää mitä tekee ja mihin haluaa panostaa kokouksissa. Kaikki ovat mukana omien aikataulujen sallimalla tavalla ja meitä onkin aika monta Mäyrää.

Yllättävintä ja ihaninta oli se, kun tulin ekaan kokoukseen ja sujahdin ryhmään mukaan samantien. Olin unohtanut, miten avointa toimintaa partio on ja että kaikenlaiset ihmiset ja tekeminen otetaan ilolla mukaan. Tämä olikin ehkä juuri se, mitä olin eniten kaivannut aikaisemmilta partiovuosilta. Se yhteenkuuluvuus ja hauska puuhastelu ihmisten kanssa, joihin en välttämättä törmäisi muualla.

Odotan kovasti, että pääsen osallistumaan leirille tai retkelle. Lisäksi odotan jo seuraavaa Hiipparia ja mahdollisesti jotain muita kisoja mitä on tulossa 🙂 Ja tietty sitä, että päästään taas pian pitämään kokouksia kololla!


Jätä kommentti

Hauskoja tehtäviä kaiken ikäisille koko kevään ajaksi #etäpartio

Poikkeustila vaatii poikkeuksellista partiotoimintaa. Tässä ryhmien toiminnan avuksi hauskoja ja hyödyllisiä tehtäviä, jotka on suunniteltu nousujohteisesti jokaiselle ikäkaudelle perhepartiolaiset mukaan lukien. Saat ainutlaatuisen HKPT Poikkeus 2020 -tapahtumamerkin tehtyäsi pakolliset ja vapaavalintaiset tehtävät. Voit tehdä vapaavalintaisia tehtäviä enemmänkin, jolloin lupaamme mainetta ja kunniaa. Näitä materiaaleja saavat tietenkin käyttää myös muut lippukunnat ja ihan kuka tahansa partiotoiminnasta kiinnostunut, joten var så god, kiva jos tykkäät!

Ikäkausittain vaadittavat tehtävät:
Sudenpennuilla 5 pakollista ja 5 vapaavalintaista tehtävää
Seikkailijoilla 6 pakollista ja 6 vapaavalintaista tehtävää
Tarpojilla 7 pakollista ja 7 vapaavalintaista tehtävää
Samoajilla 8 pakollista ja 8 vapaavalintaista tehtävää
Vaeltajilla 9 pakollista ja 9 vapaavalintaista tehtävää
Aikuisilla 10 pakollista ja 10 vapaavalintaista tehtävää
Perhepartiolaisten tehtävät ovat vapaavalintaisia.

Tehtäviä voi tehdä omaan tahtiin esimerkiksi kerran viikossa. Pakolliset tehtävät tulee tehdä ja raportoida 31.5. mennessä ja loput 14.6. mennessä. Sudenpennut ja seikkailijat raportoivat omalle ryhmänjohtajalle printatun lomakkeen avulla. Tarpojat ja sitä vanhemmat raportoivat kerran viikossa omalle ryhmänjohtajalle lähettämällä valokuva joko suoraan johtajalle tai ryhmän yhteiseen Whatsuppiin.

Ripusta partiohuivi kodin tai auton ikkunaan Partioviikon 20.–26.4.2020 ajaksi kävelijöiden nähtäville. Tai jos sinulla on nalle ikkunassa, voisiko nalle lainata partiohuiviasi?

Ensimmäinen kaikille ikäkausille pakollinen tehtävä

Lippukunta julkaisee lähetettyjä kuvia HKPT:n Instassa ja nettisivuilla. Muista pyytää kuvissa näkyviltä ihmisiltä lupa ennen kuin lähetät kuvia ja kerro, jos et halua, että kuviasi julkaistaan. Jos itse julkaiset omia kuviasi, muista tägätä @hkptpartio sekä käyttää ainakin #poikkeus2020 ja #etäpartio tunnisteita.

Yllä olevista kuvista löydät ikäkausien tehtävät (2 sivua) ja kevätbingon, jonka tarvitset, jos sen valitset vapaavalintaisten tehtävien joukosta. Perhepartiolaisten tehtäväsivuja on yksi ja kaikki tehtävät ovat vapaavalintaisia.

Lisätietoja Poikkeus 2020 -tapahtumasta saat partiolaisesi ryhmänjohtajalta sekä tapahtumasta vastaavalta Anna Anis Virrantaukselta p.0405155311 tai anis@hkpt.fi


Jätä kommentti

Kliffan ennakkotapaaminen Kettugether 31.5.

Tervetuloa Kliffan Citykettu-leirilippukunnan* ennakkotapaamiseen, eli Kettugetheriin!

Cityketut kokoontuvat keskiviikkona 30.5. Suomenlinnassa. Lähdemme klo 17.40 lautalla Kauppatorilta, ja palaamme klo 19.40 tai 20.00 lautalla Kauppatorille. Ohjelmamme sijoittuu pääasiassa kirkon viereiselle Paraatikentälle. Paikalle ovat tervetulleita myös vanhemmat, joille järjestetään leiri-infotilaisuus illan aikana.

Kysymyksiin toki vastataan myös tapaamisen jälkeen ja usein kysyttyihin kysymyksiin löytyy vastaukset osoitteesta: https://www.kliffa2018.fi/ukk-huoltajille/

Mukaan Kettugetheriin 30.5.  tarvitset:
– Partiohuivin
– Säänmukaiset vaatteet – olemme ulkona
– Istuinalustan
– Pientä piknikevästä myös jaettavaksi kavereiden kanssa, jos haluaa
– Oman mukin (juoma tarjotaan paikan päällä)
– Kliffan meiningin! 🙂
– Halutessaan oman vanhempansa

Kliffoin terveisin,

Aliisa Hyvönen
Leirilippukunnanjohtaja
Citykettu
aliisa.hyvonen@gmail.com
Puh. 0443399344

*) Mikä Citykettu?
Citykettu on Helsingin Hakatyttöjen, Helsingin Kalven Poikien ja Tyttöjen, Helsingin Sinihaukkojen ja Katajanokan Karhunkaatajien yhteinen leirilippukunta Kliffalla. Leirillä olemme siis yhtä suurta perhettä: majoitumme, syömme ja menemme ohjelmiin yhdessä. Kettugether on oiva tilaisuus tutustua leirilippukuntakavereihin.


Jätä kommentti

Tammiterveiset lippukunnasta!

Vuoden 2017 päättyessä Helsingin Kalevan Pojissa ja Tytöissä oli 89 jäsentä eli jäsenmäärä pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Lippukunnassa toimii tällä hetkellä neljä sudenpentulaumaa, kaksi seikkailijajoukkuetta, yksi tarpojaryhmä sekä yksi samoajaryhmä. Myös aikuisten partiolaisten Mäyrä-vartio jatkaa toimintaansa.

 

Yksi vuoden 2017 kohokohta oli, kun lippukunnalle naulattiin oma lippu! Screen Shot 2018-01-28 at 21.39.26

Partiolaisten adenttikalenterit ovat lippukunnan talouden kannalta tärkein varainhankintakeinomme. Samalla pienimmätkin sudenpennut pääsevät ohjatusti harjoittelemaan myyntitaitoja ja kerryttävät rohkeutta puhutella ohikulkijoita tällä yhteisellä asiallamme. Nyt teimme ennätyksen myymällä 674 adventtikalenteria — kiitos jokaikisestä myydystä kalenterista! Peräti viisi ryhmää ansaitsi myyntitykkiryhmänä yhteisen pienen palkinnon. Onnittelemme 50 kalenterin myynnistä Onni Ojajärveä ja Kiira Hepolampea, joille luovutettiin hopeinen tonttumerkki.

HKPT:n hallitus on toimintakertomuksen lisäksi suunnitellut johtajiston kanssa vuoden 2018 toimintaa. Päällimmäisenä on valmistautuminen 26.2. koolle kutsuttavaan vuosikokoukseen, jossa valitaan uudet toimihenkilöt, sekä kesän piirileiriin Kliffa 2018:sta.


Kliffa 2018 on vuoden päätapahtuma

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirileiri Kliffa 2018 järjestetään Evolla 23.-31.7.2018. Sudenpennut osallistuvat ns. lyhyeen Kliffaan 23.-26.7 välisen ajan. Kliffan suunnittelu on jo pitkällä. Rakennamme yhdessä etelähelsinkiläisten lippukuntien kanssa Kliffalle leirilippukunnan nimeltä City-ketut. HKPT:n yhteyshenkilönä toimii Viivi Ali-Löytty ja City-kettujen sudenpentujen ikäkausivastaavana toimii Anna Anis Virrantaus.

Ilmoittautuminen on auki 15.1.-5.3. välisen ajan ja se tehdään partiorekisteri-Kuksassa. Alaikäisen partiolaisen leirille ilmoittaa huoltaja. Tähän tarvitaan tunnukset Kuksaan eli ns. huoltajan partioID eli käyttäjätunnus. Jos et ole varma, onko sinulla toimivaa käyttäjätunnusta, kannattaa ilmoittautumisen kanssa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Voit tarkistaa tunnukset HKPT:n jäsenrekisterinhoitajalta Lindalta linda@hkpt.fi.

Kliffalle voi pyytää kaverin mukaan! Ei-vielä-partiolaiset, lapset sekä aikuiset, ilmoittautuvat myös Kuksan kautta, mutta omalla linkillään. Aikuiset myös huomio: tule mukaan leirille vaikkapa vain muutamaksi päiväksi, jokaiselle mieluisaa tekemistä Evon metsämastossa löytyy taatusti ja vapaaehtoisia käsipareja tarvitaan leirin toteutumiseen.

Ilmoittautumisen ehdot Kliffalle: osallistumistietoja voi muokata ja osallistumisen voi perua maksutta 5.3.2018 asti. Kesätyöturva mahdollistaa ilmoittautumisen perumisen maksutta 31.5.2018 asti niille, joiden työt estävät leirille osallistumisen. Sairastumistapauksissa korvausta haetaan ensisijaisesti omasta vakuutusyhtiöstä ja toissijaisesti partiovakuutuksesta. Laskutus tapahtuu yhdessä erässä 16.4. alkaen. Lue lisää Kliffalle ilmoittautumisesta.

Kysy lisätietoja Kliffasta HKPT:n yhteyshenkilöltä Viiviltä viivi@hkpt.fi
Tutustu Kliffaan netissä ja Instagramissa
Kliffa läger info på svenska & Kliffa scout camp in english
Ilmoittautumislinkki suoraan Kuksaan


HKPT:n kevätretki 13.-15.4. Nuuksioon 

Ryhmät ovat jatkaneet kokoontumisia tammikuussa ja ryhmänjohtajat tiedottavat viikkotoimintaan liittyvistä asioista aina tarpeen mukaan. Löydät lippukunnan nettisivuilta tapahtumakalenterin joka päivittyy vuosikokoukseen mennessä.

Ennen viidentuhannen partiolaisen Kliffaa jokaisella on mahdollisuus kerryttää leirikokemusta HKPT:n omalla kevätretkellä 13.-15.4. Nuuksiossa. Kannattaa laittaa päivämäärä jo nyt kalenteriin. Kutsu tulee erikseen.

Kerromme toiminnastamme Facebook-sivuilla sekä Instagramissa. Huoltajille ja aikuisille on oma suljettu Facebook-ryhmä ja toivotamme kaikki tervetulleiksi osallistumaan toimintaan ja retkille tilapäisesti tai jäsenenä. Ja aina saa olla yhteydessä joko lapsen ryhmäjohtajaan, lippukunnanjohtaja Saara Heinäseen tai allekirjoittaneeseen.

Partioterveisin,
Anna Anis Virrantaus anis(at)hkpt.fi


Jätä kommentti

Tule mukaan johtajuusseminaariin elokuussa Evolle!

Johtajatulet on aikuisten oma metsäretki ja Suomen suurin johtajuusseminaari metsässä Evolla 25.-27.8.2017. Johtajatulilla hankitaan Suomen parhailta asiantuntijoilta eväitä parempaan johtajuuteen ja kerätään uusia ideoita tuleviin haasteisiin partiossa ja sen ulkopuolella alansa huipuilta kuten Bruce Oreck, Risto Siilasmaa, Minna Huotilainen, Leena Mörttinen, Panu Routila, Elli Aaltonen ja Timo Ritakallio.

Lauantaipäivässä on viisi teemaa:

  • Parempaa johtajuutta teeman alla pohditaan hyvää johtajuutta eri näkökulmista; Miten  paremmalla johtajuudella saa yrityksen, partiolippukunnan tai koko Suomen kukoistamaan? Mistä luottamus syntyy? Miten innostusta johdetaan ja rohkeutta ruokitaan? Miten arvot huomioidaan johtamisessa? Miten digitaalisuus muuttaa johtamista?
  • Kovaa osaamista teemassa pohditaan sitä, mitä partio tai muut harrastukset opettavat työelämään varten tai miten partio on valmentanut yrittäjyyteen tai opettanut organisointikykyä? Miten partiossa oppii Lean johtamista? Miten partiossa opitut taidot näkyvät CV:ssäni?
  • Tulevaisuuden tekijä teemassa pohditaan ja kehitetään niitä taitoja, mitä tulevaisuudessa tarvitaan oli sitten kyse ihmisten tai itsensä johtamisesta, robotisaatiosta tai teknologian ymmärtämisestä. Miten tukea organisaatioiden uudistumista ja kehittymistä? Miten minä rohkaistuisin kokeilemaan uusia asioita?
  • Eettinen johtajuus teema koskettaa meitä kaikkia joka päivä. Sen teeman alla juhlitaan Suomen luonnon päivää ja pohditaan ihmisten johtamista sekä arjessa tehtäviä valintoja.  Miten yritykset ja yhteisöt voivat kantaa oman kortensa kekoon yhteiskuntavastuun näkökulmasta? Miten arvot näkyvät johtamisen kulmakivinä? Voiko arvojen vastaisesta toiminnasta irtisanoa?
  • Vapaaehtoisten johtaminen teemassa tehdään ristipölytystä toisten vapaaehtoisorganisaatioiden kanssa: Maailma muuttuu, pitääkö vapaaehtoistoiminnan muuttua? Miten konflikteja voidaan hallita?  Saako vapaaehtoistoiminnassa olla kunnianhimoa? Miten mentorointi auttaa jaksamaan arjessa?

Myös partioon tutustujat sekä vaeltajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Et tarvitse tiettyä pestiä, kokemusta tai ikää. Viikonloppuna toimitaan koko tuhatpäisellä joukolla, pienemmissä ryhmissä, omien kavereiden kanssa ja vähän yksinkin. Välillä inspiroidutaan yhdessä hyvistä johtajista, välillä kahvitellaan kavereiden ja uusien tuttujen kanssa. Pysyt kärryillä Johtajatulien valmisteluista, kun seuraat projektia Facebookissa: fb.com/johtajatulet.

Ilmoittautuminen Johtajatulille on käynnissä ja voit ilmoittautua 30.7. saakka. Lue ilmoittautumisohjeet ja peruutusäännöt täältä.

Ja hei, Kalevan Pojista ja Tytöistä on Johtajatulille lähdössä kivan kokoinen porukka – mahdut mukaan ja 31.7. saakka ehdit ilmoittautua!

 

 


Jätä kommentti

Tule mukaan! #partio on maailman paras harrastus

Opiskelija, aikuinen, tule mukaan partion viikkotoimintaan, viritä vanha harrastus tai aloita partio nyt! Kalevan Poikiin ja Tyttöihin on helppo tulla aikuisena olipa kotiseutusi Helsingissä, Hirvensalmella tai Rovaniemellä saakka.

Juuri nyt etsimme uudelle laumalle aikuisia vetäjiä aloittamaan partiota yhdessä uunituoreiden sudenpentujen kanssa syyskuussa 2017. Partiokouluttautumiseen on mahdollisuus ja yhdessä tekemällä oppii. Toimimme Korkeavuorenkatu 10 kellarikerroksesta käsin, joten tapaamisiin on helppo tulla julkisilla. Retkeilemme kaupungilla, puistoissa ja eräalueilla sekä veneilemme aina tilaisuuden tullen.

Jos into riittää, tervetuloa mukaan lippukunnan aikuisten omaan Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa aikuisten oman partiohauskan merkeissä. Monenlaisia vastuutehtäviä on toki tarjolla, mutta niitä emme tuputa, vaan jokainen tulee mukaan oman aikataulunsa puitteissa. Mäyrä-vartiosta voit kysyä Viiviltä viivi@hkpt.fi.

Ekaluokkalaisille tytöille ja pojille siis suunnitteilla sudenpentulauma, jonka startti vahvistuu viimeistään elokuussa koulujen alkaessa. Kokoontumiset alkaisivat syyskuun ensimmäisellä viikolla tiistai- tai torstai-iltaisin. Helpoin tapa saada ryhmä alkuun, on ryhtyä itse ryhmänjohtajaksi. Kysy lisää Pialta pia@hkpt.fi.

Tällä hetkellä kakkos- ja kolmosluokkalaisten laumoissa on kovin täyttä, mutta tilanne elää, joten kysy sudenpenturyhmien vapaita paikkoja syyskuussa Anikselta anis@hkpt.fi. Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaryhmät jatkavat kokoontumisia pääsääntöisesti samana päivänä ja kellonaikana kuin tähänkin saakka.

Toimintaa samoajille (15-17v) ja vaeltajille (18-22v) suunnittelemme juuri nyt yhteistyössä muiden Etelä-Helsingin lippukuntien kanssa. Jos kiinnostuit, kysy lisää lippukunnanjohtaja Saaralta saara@hkpt.fi.

Hyvää, toivottavasti aurinkoista kesäaikaa! Huomioithan, että myös me lomailemme, joten vastaamme pienellä viiveellä.


Jätä kommentti

Tule vapaaehtoiseksi mukaan partiotoimintaan!

Partion tekeminen vaatii monta aikuista. Perinteikäs ja laadukas toiminta näkyy meillä ryhmien kokoontumissa, joissa on paljon lapsia sekä järjestämissämme retkissä sekä leireillä. Jotta saamme pidettyä partiotoimintamme jatkossakin hyvänä, toivotamme tervetulleiksi uudet vapaaehtoiset ja apukädet.

Aikuisena voit olla mukana juuri sen verran kuin haluat. Tällä lomakkeella voit kertoa meille, kuinka paljon sinulla on juuri nyt aikaa ja voimavaroja osallistua partiotoimintaan. Kysymme erikoistaidoistasi, koska partiolaisille on aina elämys oppia uusia asioita ja aitoja todellisten ammattilaisten avulla.

Täyttämällä lomakkeen et vielä sitoudu mihinkään, mutta avaat itsellesi mahdollisuuden rikastuttaa omaa elämääsi ja auttaa meitä pitämään partioharrastustamahdollisena kaikille. Mukaan tulo ei vaadi partiokokemusta tai erikoistaitoja, vain avointa mieltä ja ennakkoluulotonta heittäytymistä.

Vinkkaa tästä myös muille tutuille ja kummin kaimoille!

Aikuisena mukaan toimintaan
Tervetuloa partioon -kurssit
Vapaaehtoiseksi partioon -perehdytys
Kysy lisää: anis (at) hkpt.fi

 


Jätä kommentti

Partioon ilmoittautuminen käynnissä

Uusi ekaluokkalaisille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 9. syyskuuta 2016. Kokoontumiset ovat keskiviikkoisin klo 16.15 – 17.15 välisenä aikana osoitteessa Korkeavuorenkatu 10 C, kellarikerros. Kesä-heinäkuussa voit tehdä jäsenhakemuksen suoraan netissä ja otamme ilmoittautumiset vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos luet tätä vasta elokuussa, ota ensin yhteyttä Anikseen varmistuaksesi vapaasta paikasta.

Seikkailijajoukkueissa Ulvovat Sudet ja Karhut on vapautunut paikkoja, jotka sopivat 4., 5., ja 6.-luokkalaisille tytöille ja pojille. Aikaisempi partiokokemus ei ole pakollinen, tule rohkeasti mukaan! Ulvovat Sudet kokoontuvat 29.8. alkaen maanantai-iltaisin klo 17.30-18.30 ja Karhut 31.8. alkaen keskiviikkoiltaisin klo 17.30-18.30.

Aikuisille on myös tilaa, joten viritä vanha harrastus tai aloita partio nyt! Pääset mukaan lippukunnan huippujen oman Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa aikuisten oman partiohauskan merkeissä. Pestejä ja vastuutehtäviä on toki myös tarjolla, mutta niitä emme kenellekään tuputa, vaan jokainen tulee mukaan oman aikataulunsa ja mahdollisuuksiensa puitteissa.

Lue lisää partiosta ja Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt lippukunnasta
Tule jäseneksi ja tee jäsenhakemus netissä
Seuraa meitä Instagramissa @hkptpartio #hkptpartio
Katso ajankohtaiset aiheet Facebook.com/hkpt.partio

Tule siis mukaan sillä meill’ on paras meininki!

Lisätiedot
Anis Virrantaus
anis(at)hkpt.fi
040 5155311 (varmimmin iltaisin ja viikonloppuisin)
Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry
Korkeavuorenkatu 10 C


Jätä kommentti

Vappumyyjäiset ovat hauskaa varainkeruuta

munkkiHelsingin Kalevan Poikien ja Tyttöjen perinteisiä vappumyyjäisiä vietetään 1.5. eli tasan kahden viikon kuluttua sunnuntaina. Jotta saamme Kaivopuistoon kulkevalle vappukansalle herkkuja tarjottua, tarvitsemme muutamia vapaaehtoisia. Vappuperinteenähän meillä on paistaa munkkeja kolon yläkerrassa iltapäiväkerhon tiloissa ja myydä niitä Korkeavuorenkadulla auringonpaisteessa ohikulkijoille. Myynnissä on aina ollut myös simaa, sekä laseittain että pullottain.

Tarvitsemme:
* Simaa. Sima valmistetaan ja pullotetaan etukäteen kotona ja tuodaan edellisenä päivänä tai samana aamuna kololle.
* Munkkeja. Ensimmäinen munkkitaikina tuodaan paistovalmiina kololle, eli tarvitsemme munkinpaistajia. Yksi taikina ei kuitenkaan riitä, eli tarvitsemme myös munkkitaikinan tekijöitä.
* Intoa ja matikkapäätä. Munkit ja simat myydään Korkeavuorenkatu 10:n edessä, ja tarvitsemmekin tähän innokkaita myyjiä, jotka eivät mene sekaisin senteissä ja euroissa. Ei sen vaativampaa matikkaa!

Munkkien paisto aloitetaan sunnuntaina 1.5. aamulla heti klo 8.00, jotta saamme myynnin pyörimään viimeistään klo 9.00. Tavaraa myydään niin kauan, kuin sitä on  – usein munkit ja sima loppuvat alkuiltapäivästä. Mitä useampi vapaaehtoinen vappumyyjäisissä on hääräämässä, sitä lyhyemmät vuorot tekijöille saadaan. Ja pienikin apu on tarpeen – oli se sitten pari litraa simaa, tunti munkinpaistoa tai pohjakassan lainaaminen.

Vappumyyjäisten tuotolla tuemme retki- ja leiritoimintaamme. Kiinnostuitko? Hienoa! Ole yhteydessä vappumyyjäisten vastaavaan Anikseen, joka ottaa sinun apusi avosylin vastaan. (anis (at) hkpt.fi)


Jätä kommentti

Toimittajan jalanjäljissä

Miltä näyttää toimittajan arki? Screen Shot 2016-04-16 at 17.52.51Missä piilee jutun juoni? Tätä selvitimme SuperSupe2016 -päivässä 16.4. Töölönlahden alueella.

Aamupäivän aikana kävimme ensin Partioasemalla OTA KUVA! -rastilla, sillä mitäpä olisi lehtijuttu ilman valokuvia. Tai videota, jota voi ihailla myös HKPT:n Instagramissa. Seuraavaksi Korjaamon raitiovaunumuseossa MIKÄ EI TÄSMÄÄ? -rastilla tutustuimme ratikoiden historiaan.

Lounastunnin aikana kokeiltiin millaista on olla ruokatoimittaja, joka käytännössä syö ammatikseen. ARVOSTELE MUN PARTIOLOUNAS -rastilla valmistettiin jauheliharisottoa trangioilla ja syötiin lempeässä auringonpaisteessa Amfi-teatterin vieressä nurmikolla. Mausteita sai lisätä oman maun mukaan.  13001127_1012464448845095_1849003553508203944_n

Seuraavaksi oli TIEDOTUSTILAISUUS, jonka päätteeksi sai toimittajan roolissa kysyä lisätietoja ja sitten ryhmissä kirjoitettiin lyhyt lehtijuttu. Se kuului yksinkertaisuudessaan näin: Lapset leikkivät tulitikuilla. Roskakatos syttyi palamaan. Palomiehet sammuttivat tulipalon. Lapset jäivät kiinni. Tarinan opetus: tulitikuilla ei saa leikkiä!

HAASTATELLEN-rastilla olisi saanut haastatella turvapaikanhakijaa, mikä olisi ollut tosi kiinnostavaa, mutta sinne emme ehtineet. Onneksi kaikkein tärkeintä oli hyvä fiilis, eikä suuna päänä rastilta toiselle juokseminen. Ja tapahtumamerkin sekä sudenpentujen Toimittaja-merkin saa jälkikäteen jokainen osallistuja.

Oikein leppoisasti meni kaiken kaikkiaan! image_preview-5

HKPT:stä osallistui yhteensä kahdeksan sudenpentua Koirat ja Hamsterit -laumoista ja hybridilauman nimeksi päätettiin HaKo. Titi ja Anis johdattivat joukkoa. Ja Apinan äiti toimi tärkeässä roolissa vapaaehtoisena sekä lähdössä että  PERISKOOPPI -rastilla. Tapahtumasta lisää Facebookissa.

kartta