Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella

Pikku-Kettu leirimerkki


Kuulumiset Pikku-Kettu 2022 -kesäleiriltä

Pikku-Kettu leirillä seikkailtiin Täti-Ketun kotikonnuilla. Täti itse oli lähtenyt matkalle Tanskaan ja sieltä hän lähetteli Pikku-Ketulle kirjeitä. Kirjeissään hän kertoi kuulumisia matkaltaan, antoi vinkkejä leiriläisille leirialueella ja vanhana partiolaisena Täti intoutui muistelemaan omia ja partiokavereidensa kommelluksia leiriajoiltaan.

Ensimmäinen leiripäivä

Tädin kirjeiden vinkkien mukaan Pikku-Ketun ensikertalaiset leiriläiset kuulivat, miten teltannarujen kanssa pitää toimia, lipunnostoon pukeudutaan (partiopaitaan, ei pyjamahousuihin) ja tullaan (ajoissa eikä nukkuen), sekä mitä leiriolympialaisissa tapahtuu ja miten leirikeittäjiä kannattaa kohdella (lempeästi ja hyvin).

Toinen leiripäivä

Ohjelmassa toisen leiripäivän ajan oli erilaisia rasteja –yhteistekemistä, ensiapua, majanrakennusta, luonnontunnistusta, vuolemista, ninjarata, legorakentelua ja vaikka mitä – mutta niistä ei taida olla kuvia, kun kaikki ovat olleet niin ohjelman touhuissa.

Kotoa tulleet kirjeet ilahduttivat ihan jokaista ja olivat selvästi todella tärkeä juttu. Täällä on myös kirjoitettu salaisille omille leiriystäville ja tehty trangialla pitsaa. Leiriruoka on ollut poikkeuksellisen herkullista ja tarjolla on ollut mm. nuudeleita, lihapullia ja perunamuusia, uunituoretta raparperipiirakkaa, suklaamoussea, pannukakkua ja vaikka mitä herkkua.

HKPT:läisillä on reipas ja reilu keskinäinen meininki ja leirin suurimpana lippukuntana pääsemme aina syömään ensimmäisessä vuorossa.

Toisen leiripäivän päätteeksi

Kuusituvalla kaikki hyvin, iltalaulut on laulettu jo monta tuntia sitten ja pienimpiä päitä silitelty uneen asti ja koko leiri nukkuu jo ❤

Huomiselle ennustettu sadekaan ei haittaa. Olemme kaksi päivää saaneet nauttia ihanasta paisteesta ja lämmöstä.

Nyt teltannarut on yöksi kiristetty ja sadetakit kaivettu esille huomista aamupäivän sadetta varten. Aamu alkaa leiriolympialaisilla!

Kolmas leiripäivä

Lauantaina sade kasteli iloisia leiriläisiä. Päiväohjelmassa oli vesisota, saunomista, ruoka-ja aistitehtäviä, salaisen ystävän kirjeitä, päättäjäis-iltanuotio, herkkuja, iloista viimeisen illan pulinaa ja ehkä vähän haikeuttakin leirin loppumisesta on koettu.

Tavaroita on varmasti hukassa, kurassa ja havunneulasissa, mutta bussillinen reippaita, taitavia, väsyneitä, rohkeita, itsensä ylittäneitä, pykälän kasvaneita, uusia kokemuksia rinkallisen keränneitä ihania leiriläisiä saapuu huomenna Senaatintorille. Pesukone kannattaa tyhjentää valmiiksi ja shampoopullo varata suihkuun 😉

Jälkikirjoitus

Ehkä kaikilla pyykkikoneet ovat jo pyörineet ja hiukset kiiltelevät puhtauttaan ❤ leiripöly alkaa laskeutua.

Vielä suuri kiitos:

HKPT:n huikea @⁨Pekka Pupuli, joka otit lapset mukaasi mitä jännittävimpiin partiopuuhiin ja pidit isompien teltan sopivasti turvallisessa järjestyksessä, hoidit sujuvan leiriarjen: ramboradasta, kamiinakuivatuksiin, laulusäestyksiin ja kuivuneiden telttojen pakkauksen vielä tänäänkin. Näytit lapsille millainen partiojohtaja voi monipuolisuudessaan olla!

@⁨Elena H⁩ rohkeasta ja lempeästä heittäytymisestäsi ihkaensimmäiselle oikealle partioleirillesi ja siellä tarjolla olleisiin toimiin tarttuen ja samalla rakentaen ystävyyttä yli rajojen, vieläpä pienimpien pienten tulevien partiolaisten kanssa.

Erityiskiitos kaikille teille huikeille mukana olleille vanhemmille:

@⁨Juha⁩ napakasta, turvallisesta ja lempeästä tavastasi ottaa isompien sudenpentujen ja tulevien seikkailijoiden kihertävä joukko siipiesi suojaan ja siitä, että toimeen tarttuen taioit käden käänteessä lähes mitä sadesuojasta turvalliseen vuolemisrastiin (oli muuten ensimmäinen kerta kun 60+ lasta käytti puukkoa ja vuoli, iso osa ensimmäisen kerran, eikä tarvittu ainoatakaan laastaria).

@⁨Teemu⁩ läsnäolostasi ja avosydämisestä ”naapurin” partiolaistenkin ottamisesta siipiesi suojaan ja heittäytymisestäsi viipymättä ja loputtomasti jaksaen mihin tahansa hupsuunkin tarjolla olleeseen toimeen.

@⁨Hanna⁩ ihananasta ja lempeästä pienimpien sudenpentujen joukkoon ja telttaan turvaksi sukeltamisestasi. Pitkäpinnaisesta, läsnäolevasta ja sujuvasta osallistumisestasi ihan kaikkeen ohjelmaan.

@⁨Riikka⁩ reippaasta otteestasi ihan kaikkien lasten kanssa ja ennakkoluulottomasta, salamannopeasta ja kokonaisvaltaisesta ohjelmapesteihin ja mihin tahansa tarjolla olleeseen toimeen ryhtymisestäsi.

@⁨Elena W⁩ napakasta ja rohkeasta kaitsevuudestasi. Mikä tahansa kummallisuus tulikaan vastaan, hoidit sen salamana ja samalla luotsasit lapset oikeille poluilleen. 34 tyttöä tunnissa saunotettuna – itse koko aika löylyissä seisten – se jos joku, on osoitus melkoisesta partiovanhemmuudesta.

@⁨Anja⁩ siitä, että olit aina läsnä kun tarvittiin. Teit jo ja olit avuksi, ennen kun muut edes huomasivat tarpeen ja huolehdit raisuimmatkin leikit ruotuun rauhallisesti, turvallisesti ja lähes huomaamatta.

@⁨Robi⁩ Thank you for coming even for one night. You jumped fearlessly into whatever there was to do, and you were so warmly and lovingly available and present to all the children even though you did not have a common language.

@⁨EN⁩ kun tulit ja olit läsnä myös meidän etelän lippukuntien hupsutuksissa ja toit vankan partiokokemuksesi, johon saattoi kiperimmissäkin tilanteissa tukeutua. Siitä, että olit aina valmiina ja hoidit ja huolehdit niitäkin asioita, joita muut eivät edes huomanneet.

Partioleiri ei ole aikuisille varsinaista lomaa, vaikka melko täydellinen 24/7 irtiotto arjesta onkin. Te jokainen olitte tavalla tai toisella siirtäneet arkenne syrjään meidän lastemme turvallisen leirikokemuksen vuoksi. Ilman teitä vanhempia tämä leiri olisi ollut kovin toisenlainen. Toivottavasti tekin ehditte nauttia lasten ilosta ja sateen ropinasta teltan kattoa vasten.

Leiriarki oli teidän avullanne sujuvaa ja mutkatonta ja vaikka meitä HKPT:läisiä oli leiriläisistä kaikkein eniten, olivat telttamme ensimmäisenä pystyssä ja pakattuina ja jokainen huolehti kaikista lapsista kuin omistaan. Vielä kerran suuri kiitokseni ihan jokaisen leiriläisen ja staabin puolesta teille kaikille!

Sudenpentujen ja seikkailijoiden Pikku-Kettu 2022 järjestettiin 16.–19.6. Vantaan Kuusituvalla yhdessä Etelä-Helsingin alueen lippukuntien kanssa.

Leirikuulumiset Iina ”Indy” Paronen. Valokuvat Juha Liukkonen ja Iina ”Indy” Paronen.


Iloisia syksyisiä retkitunnelmia

Voi sitä riemua, kun lopultakin pääsi retkelle – tätä oli odotettu! Ryhmät järjestivät lukuisia omia päivä- ja yöretkiä tänä syksynä yhden ison lippukuntaretken sijaan. Syynä tietenkin terveys ja turvallisuus korona-aikana. Seuraavassa muutamia retkistä kuvamuistoina syyskuulta 2020.


Partioon oli yllättävän helppoa tulla aikuisena

Karoliina, 31, liittyi Kalevan Poikien ja Tyttöjen aikuisten omaan Mäyrä-vartioon tuntematta ennalta ketään ja kertoo seuraavassa, miten kaikki oikein tapahtui.

Miten päädyin mukaan Mäyrä-vartioon?

Olen ollut partiossa mukana lapsena ja nuorena, mutta opiskelemaan lähdettyä rakas harrastus jäi. Viime syksynä yli kymmenen vuotta uinuneen harrastuksen herättely tuntui ajankohtaiselta. Googlailin Helsingin keskustan alueen lippukuntia ja löysin HKPT:n. Nettisivuilta kävi ilmi, että lippukunnassa on aikuispartioryhmä Mäyrä-vartio, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Tämä kuulosti juuri sellaiselta ryhmältä, jota olin etsinytkin. Laitoin siltä istumalta yhteyshenkilölle viestiä ja tiedustelin olisinko päässyt mukaan toimintaan.

Mitä olen tehnyt partiossa ja millaista aikuispartiossa on?

Viime syksyllä kokouksissa oli aiheena muun muassa jalkahoitoja ja tutustumista, mäyrien pikkujoulut, sekä kahvimaistelua, joka oli minun vetämä kokous 🙂 Ja pääsin osallistumaan mäyräjoukkueessa Hiipparille ja hauskaa oli. Kokoukset muodostuu aina vetäjänsä näköiseksi ja kuka tahansa Mäyristä saa vetää kokouksen. Oma kokoukseni oli kahvimaistelua, sillä se on lähellä omaa työtäni ja tuntui luontevalta pitää itselle aiemmin tutusta aiheesta ensimmäinen kokous.

Mikä on ollut partiossa parasta, entä yllättävintä?

Parasta on se, että aikuispartiossa ryhmä voi oikeastaan itse päättää mitä tekee ja mihin haluaa panostaa kokouksissa. Kaikki ovat mukana omien aikataulujen sallimalla tavalla ja meitä onkin aika monta Mäyrää.

Yllättävintä ja ihaninta oli se, kun tulin ekaan kokoukseen ja sujahdin ryhmään mukaan samantien. Olin unohtanut, miten avointa toimintaa partio on ja että kaikenlaiset ihmiset ja tekeminen otetaan ilolla mukaan. Tämä olikin ehkä juuri se, mitä olin eniten kaivannut aikaisemmilta partiovuosilta. Se yhteenkuuluvuus ja hauska puuhastelu ihmisten kanssa, joihin en välttämättä törmäisi muualla.

Odotan kovasti, että pääsen osallistumaan leirille tai retkelle. Lisäksi odotan jo seuraavaa Hiipparia ja mahdollisesti jotain muita kisoja mitä on tulossa 🙂 Ja tietty sitä, että päästään taas pian pitämään kokouksia kololla!


Etkö päässyt metsään? Lue vinkit kotona retkeilyyn

Kyllä partiolainen keinot keksii eivätkä poikkeusolosuhteet tarkoita sitä, että harrastuksemme jäisi kokonaan tauolle. Seuraa siis omien ryhmänjohtajien viestintää ryhmän whatsupp-ryhmässä! Pyrimme tarjoamaan kaikenikäisille partiolaisille mieluisaa tekemistä myös kokoustauon aikana. Kun ei päästy täksi viikonlopuksi Reporetkelle Kiljavalle, niin nyt kannattaa avata makuupussi vaikka olohuoneen lattialle tai yöpyä parvekkeella. Lue kuusi vinkkiä kotiretkeilyyn.


Tule mukaan! Join us! Kom med!

Kaksi uutta sudenpentulaumaa aloittaa ja ryhmissä on vielä tilaa. Join us! Kom med!

1. luokkalaisille pojille ja tytöille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 7.9. Kokoontumiset ovat keskiviikoisin klo 16.15 – 17.15 Korkeavuorenkatu 10 C. Tutustumme yhdessä partion monipuoliseen maailmaan ja tietenkin retkeilyyn kololla, puistossa ja metsässä. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Johtajina toimivat Anna Virrantaus ja Pia Wenelius. Kysy lisätietoja 0405155311 / Anis.

Tyttöjen oma sudenpentulauma aloittaa 19.9. Kokoontumiset ovat maanantaisin klo 16.30 – 17.30 Korkeavuorenkatu 10 C. Ryhmä soveltuu 1. ja 2. luokkalaisille tytöille, aikaisempi  partiokokemus ei ole pakollinen. Syksyn ohjelmassa on muun muassa partioon tutustumista, ensiapua ja esiintymistä. Ilmoittaudu pian mukaan! Johtajina toimivat Tilda Leikola, Aurora Vuori, ja Eija Kauniskangas. Kysy lisätietoja  0503223432 / Tilda Leikola.

Vapaita paikkoja kannattaa tiedustella rohkeasti seuraavista ryhmistä:

2. luokkalaisten poikien ja tyttöjen Koirat-lauma keskiviikkoisin klo 17.30 – 18.30, anis@hkpt.fi;

3. luokkalaisten poikien ja tyttöjen Hamsterit-lauma maanantaisin klo 14.30 – 15.30, nana@hkpt.fi;

4. luokkaisten poikien ja tyttöjen Ulvovat Sudet – seikkailijajoukkue maanantaisin klo 18-19, pekka@hkpt.fi;

5. ja 6.luokkalaisten Karhut -tarpojaryhmä keskiviikkoisin klo 17.30 – 19, viivi@hkpt.fi.

Lasten huoltajat olette aina tervetulleita mukaan retkille ja tapahtumiin. Aikuisten oma Mäyrä-vartio ottaa myös uusia jäseniä ja kokoontuu kerran kuussa oman partiohauskan merkeissä. Lisätietoja lippukunnan johtaja Kati Virolainen 044 9758097, titi@hkpt.fi

 


Partioon ilmoittautuminen käynnissä

Uusi ekaluokkalaisille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 9. syyskuuta 2016. Kokoontumiset ovat keskiviikkoisin klo 16.15 – 17.15 välisenä aikana osoitteessa Korkeavuorenkatu 10 C, kellarikerros. Kesä-heinäkuussa voit tehdä jäsenhakemuksen suoraan netissä ja otamme ilmoittautumiset vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos luet tätä vasta elokuussa, ota ensin yhteyttä Anikseen varmistuaksesi vapaasta paikasta.

Seikkailijajoukkueissa Ulvovat Sudet ja Karhut on vapautunut paikkoja, jotka sopivat 4., 5., ja 6.-luokkalaisille tytöille ja pojille. Aikaisempi partiokokemus ei ole pakollinen, tule rohkeasti mukaan! Ulvovat Sudet kokoontuvat 29.8. alkaen maanantai-iltaisin klo 17.30-18.30 ja Karhut 31.8. alkaen keskiviikkoiltaisin klo 17.30-18.30.

Aikuisille on myös tilaa, joten viritä vanha harrastus tai aloita partio nyt! Pääset mukaan lippukunnan huippujen oman Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa aikuisten oman partiohauskan merkeissä. Pestejä ja vastuutehtäviä on toki myös tarjolla, mutta niitä emme kenellekään tuputa, vaan jokainen tulee mukaan oman aikataulunsa ja mahdollisuuksiensa puitteissa.

Lue lisää partiosta ja Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt lippukunnasta
Tule jäseneksi ja tee jäsenhakemus netissä
Seuraa meitä Instagramissa @hkptpartio #hkptpartio
Katso ajankohtaiset aiheet Facebook.com/hkpt.partio

Tule siis mukaan sillä meill’ on paras meininki!

Lisätiedot
Anis Virrantaus
anis(at)hkpt.fi
040 5155311 (varmimmin iltaisin ja viikonloppuisin)
Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry
Korkeavuorenkatu 10 C


Kohtaaminen 2016 – ohjelma & ohjeet

image_preview-4Partioviikko huipentuu perinteisesti Pääkaupunkiseudun Partiolaisten (Päpa) ja Uudenmaan Partiopiirin yhteiseen  Kohtaaminen-tapahtumaan sunnuntaina 24.4.2016.

Valmistautuminen päivään  ja pakkauslista

Olemme ulkona koko päivän, joten varaa päällesi säänkestävät vaatteet, esim. mukavat kengät, pipo, hanskat, lämmin pitkähihainen paita, housut ja tuulen / sateenpitävä takki).

Pakkaa mukaan päiväreppuun:
istuinalusta
täysinäinen juomapullo
omaa evästä tarvittaessa
partiomieltä
partiohuivi ja ranneke (rannekkeen saat aamulla Hendeltä).

 

HKPT:n Kohtaamispäivän aikataulu – huom. muutoksia ennakkotiedoista poiketen

09:15 rannekkeiden jako kolon sisäpihalla – kaikki

09:30 lähtö kololta kohti Vanhaa kirkkoa – kaikki

10:00-10:45 Partiomessu, Vanha kirkko – kaikki

11:00–14:00 Ikäkausiohjelmat (mukaan lukien siirtyminen Senaatintorille)

  • Sudenpennut ja seikkailijat partiopicnicillä Kansalaistorilla, jossa odottaa paljon kivaa puuhaa: kasvomaaleja, köydenvetoa, pomppulinnoja, ja ilmapalloja. Paikalla on myös kotoa tuotaville lahjoitusleluille Hope ry:n keräyspiste. Ohjelmapaikalle saapuessaan HKPT ilmoittautuu ja levittäytyy viltteineen sopivalle paikalle. Pientä evästä ja oman viltin tai istuinalustan saa otta mukaan. Laita reppuun myös vesipullo. Klo 13 siirrymme kävellen Kansalaistorilta kohti Senaatintorilla jaettavaa lounasta.
  • Tarpojat kokoontuvat Kansalaistorille mysteerimarkkinoille klo 11 alkaen. Tarpojat sekä yksi saattaja ilmoittuvat saapuneeksi ja jatkavat omaan tahtiin voimaa ja mieltä haastavia aktiviteetteja ja kilpailuja erilaisissa toimintapisteissä. Viimeistään noin 13:15-13:30 on hyvä siirtyä jalan Senaatintorille lounaalle.
  • Samoajat ja vaeltajat osallistuvat partiolainen välittää -kylätalkoisiin klo 11.00 alkaen Helsingin Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelissa, pääsisäänkäynti on osoitteessa Alppikatu 2 (käynti onnistuu myös Helsinginkadulta). Ilmoittautukaa tullessanne infopisteellä, joka sijaitsee pääsisäänkäynnin läheisyydessä.
  • Lämmin lounas tarjoillaan Senaatintorilla ennen klo 14.

14:00–16:00 Yhteisohjelma: Partiofestarit Senaatintorilla. Lounaan voi syödä loppuun samalla kun ohjelma jo alkaa.

16:15 Paluu kololle, josta pyydämme noutamaan nuorimmat lapset.

18-21 Vuoden parhaat Johtajabileet (K-15) klo 18-21. Paikka tiedotetaan ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Voit tiedustella peruutuspaikkoja Hendeltä.

Tapahtuma alkaa partiomessulla Helsingin Vanhassa kirkossa klo 10, jonka päätyttyä siirrytään ikäkausiohjelmiin. Iltapäivällä kokoonnumme Partiofestareille Senaatintorille. Illalla on vielä K-15 johtajabileet , joilla halutaan kiittää johtajia ja aikuisia koko onnistuneesta partioviikosta. Kaikki tämä hintaan 16 €/osallistuja (jälki-ilmoittautujalle 18 €) sisältäen ohjelman, tapahtuman aikaiset kuljetukset ja lämpimän lounaan. Kohtaaminen kokonaisuudessaan on samalla PäPan järjestämä Kansallinen Kirkkopyhä.

Kohtaaminen on kaikille avoin tapahtuma. Jälki-ilmoittautuminen 1.-7.4. välisenä aikana Holvi-kaupassa on auki niin kauan kun tapahtumassa on vapaita paikkoja, hinta on 18 €/osallistuja. Rannekkeen saat tapahtumapäivän aamuna. Huomioithan, että jokaisella alle 15-vuotiaalla on oltava huoltajan osallistumislupa.


Wanted: aikuisia mukaan viikkotoimintaan #partio #rekry #vapaaehtoistyö

10329887_645499728874904_5251026555356437971_oEtsimme aikuisia mukaan viikkotoimintaan. Johdettava ryhmä valikoituu toiveittesi ja aikataulusi mukaan. Pääset retkeilemään 10-11-vuotiaiden kanssa vaikka jo kevään aikana tai aloittamaan partiotaivalta yhdessä vuonna 2009 syntyneiden sudenpentujen kanssa syksyllä 2016.

Johtajaparinasi on kokenut partiolainen. Tuuraajiakin aina järjestynyt, kun on ollut tarvetta. Kouluttautumiseen mahdollisuus. Lippukunta kuittaa johtajien retkimaksut. Pääset myös mahtavan Mäyrä-vartion jäseneksi!

Tule siis mukaan sillä meill’ on paras meininki!

Lisätiedot
Anis Virrantaus
anis(at)hkpt.fi
040 5155311.

PS. Jos lapsesi on kiinnostunut partiosta, ota suoraan yhteyttä ryhmänjohtajaan ja tiedustele vapaata paikkaa.


Partioviikko osa 2: Sateenkestäviä partiolaisia

Kohtaamisaamu valkeni sateisena, mutta se ei meitä Kalevan Poikia ja Tyttöjä haitannut. Starttasimme kololta aamuvarhaisella Pekka Pupuliinin ja Aniksen johdolla kävellen Rautatientorille. Matka jatkui ennakkovaroitteluista huolimatta oikein sujuvasti bussilla Mustikkamaalle. Linja-autossa oli tiivis tunnelma. Muuta ruuhkaa ei matkalla nähty.

Korkeasaaren siltaa ylittäessä sade vihmoi 45 asteen kulmassa. Silti Korkeasaaressa olisi viihdytty pidempikin aika sudenpentu- ja seikkailijaohjelmien parissa. Nyt muun muassa tutustuttiin trooppisiin eläimiin, syötiin eväitä karhulinnan katoksessa ja kierrettiin kissalaaksoa. Pia sekä vierailijat Karo ja Minna olivat suureksi avuksi Ulvovien Susien ja Hamstereiden kysymystulvaan vastailussa. Karhuja kaitsivat Pekka Pupuliini ja apuohjaajana Aukku.

Sade taukosi hetkeksi ja lopulta kokonaan iltapäivällä kun hytkyimme StopThePress -partiobändin tahdissa Suvilahdessa. Tuli harjoiteltua konkreettisesti sitäkin miten viileällä säällä pidetään verenkierto yllä ja kädet lämpiminä: pitää syödä ja juoda. Kuivien varahanskojen puutetta saattoi korvata taputusleikillä ja erilaisilla tanssimooveilla.

Kohtaamispäivä oli sateinen ja sumuinen, mutta Kalevan Poikien ja Tyttöjen fiilis oli aurinkoinen. Niin hauskaa oli, että kokemus sai yhden EVP-aikuisen ja yhden EVP-kaverin kysymään miten partioon voi liittyä. Meillä on kyllä reippaat ja vedenkestävät partiolaiset! Lopuksi on paljastettava, että hyvän fiiliksen perustana eräällä oli villakerrasto alimmaisena, villapaita välissä, ja päällimmäisenä vettäkestävät maastokengät, housut ja talvitakki. Säätila on siis myös varusteista kiinni.

WP_20150426_012

Hamsterit ja Ulvovat Sudet Korkeasaaressa

WP_20150426_006

Karhut ja Pupuliini

WP_20150426_013

Karhut Korkeasaaressa

WP_20150426_029

Välipalan jälkeen jammattiin Suvilahdessa

WP_20150426_057

Liikkeessä

WP_20150426_038

Kädet lämpimäksi tanssien

WP_20150426_066

Kotimatka alkoi Kalasataman metroasemalta