Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Partioryhmät syksy 2023

Meillä on toimintaa kaiken ikäisille partiosta kiinnostuneille! Partio-ohjelma on suunniteltu nousujohteiseksi 7-vuotiaista sudenpennuista alkaen. Pyrkimyksemme on, että joka syksy alkaa uusi sudenpentulauma ekaluokkalaisille. Ryhmienohjaajat ovat kaikki vapaaehtoisia aikuisia ja nuoria partiolaisia, jotka kukin ovat vapaaehtoisina ja veloituksetta mukana partiossa – oman harrastuksensa innoittamina.

Alle kouluikäisille on perhepartio, jossa lapset ja heidän vanhempansa toimivat yhdessä, ja aikuisille on ihkaoma aikuispartio. Perhepartio- ja aikuispartioryhmät kumpikin kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja toimintaa organisoivat mukana olevat aikuiset itse. Tekeminen mukailee partio-ohjelmaa.

Sudenpennut (7–9-vuotiaat)

Uusi 1. luokkalaisten vielä nimetön lauma, jolle etsimme aikuisia ryhmänjohtajiksi.
Uusi 2. luokkalaisten vielä nimetön lauma, jolle myös haussa aikuisia ryhmänjohtajiksi.
Norpat, jotka ovat 3. luokalla ja viimeistä vuotta sudenpentuina.

Seikkailijat (10–12-vuotiaat)

Pöllöt, jotka ovat 4. luokalla ja aloittavat seikkailija-ikäkaudessa.
Ilvekset, joka ovat 5. luokalla.

Tarpojat (13–15-vuotiaat)

Haukat, jotka ovat 6. luokalla ja aloittavat tarpojina.
Varjokissat, jotka ovat 7. luokalla

Samoajat (15–17-vuotiaat)

Koirat, jotka ovat 9. luokalla ja siirtyvät samoajiksi.
Hamsterit, jotka ovat toisen asteen ensimmäisellä luokalla.
Ulvovat sudet, jotka ovat toisen asteen kakkosluokalla.

Vaeltajat (18–21-vuotiaat)

Karhut, jotka ovat toisen asteen kolmannella luokalla.

Aikuiset (yli 21-vuotiaat)

Mäyrä-vartio

Perhepartio (alle kouluikäiset vanhempineen)

Pikkuketut

Huomioithan, että ryhmät ovat listattuna ikäkaudessa, jossa ovat elokuussa 2023. Ryhmien aikataulua ja johtajien yhteystiedot löydät täältä. Syksy on erinomainen ajankohta partion aloittamiselle!

Partiotoimintamme pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Jotta pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta partiotoimintaa, tarvitsemme lisää tekijöitä iloiseen joukkoon.

Olisitko juuri sinä kiinnostunut jeesaamaan lippukuntaa pienellä talkoopanoksella? Kiva vapaaehtoistyö voi muuttua myös antoisaksi harrastukseksi, mutta jokainen päättää itse, miten haluaa ja voi osallistua.

Tällä hetkellä etsimme johtajia sudenpentulaumoille. Edellissyksynä emme löytäneet johtajia, joten nyt haluamme perustaa uudet sudenpentulaumat ykkös- ja kakkosluokkalaisille kummallekin omansa.

Tavoitteemme on, että kaikissa ryhmissä olisi jokaisessa vähintään kaksi johtajaa, mielellään jopa kolme, jotta johtajat voivat vuorotella. Ryhmän johtamiseen koulutetaan – sekä siihen partio-osaamiseen että ihan perinteiseen ryhmän johtamiseen – ja tukea saa muilta johtajilta. Lippukunnassamme on kasvamassa lukuisia 15-16-vuotiaita nuoria tulevia ryhmänjohtajia, joten innokkaita apulaisia löytyy ryhmiin kyllä.

Mitä enemmän saamme uusia johtajia, sitä enemmän voimme ottaa uusia lapsia mukaan toimintaan 🙂 Et tarvitse aikaisempaa partiotaustaa. Ilmoita itsesi ja vaikka kaverisikin: hende@hkpt.fi.

Lisäksi otamme vastaan apua retkille ja leireille sekä tuuraajia koloiltoihin. Haluaisitko tulla kokkaamaan, leikittämään, opettamaan jotain taitoa tai ihan vain mukaan seuraamaan, mitä kaikkea partiossa tapahtuukaan? Olet lämpimästi tervetullut mukaan lippukunnan toimintaan omalla panoksellasi!

Kysy lisää ja tarjoudu mukaan: hende@hkpt.fi


HKPT kevät, kesä ja syksy 2023

Tässä on tietoa kevään päätöksestä, kesäleireistä ja syksykauden aloituksesta. Viesti on lähetetty sähköpostilla Kuksan kautta kaikille jäsenille ja lasten vanhemmille.

Olemme kevätkauden tavanneet taas kasvotusten ja tästä iloitsemme suuresti! Ryhmien kokouksissa on tehty trangialla popcornia, laulettu retkilauluja ja valittu ryhmälle ikioma sellainen, harjoiteltu puukon ja retkisahan käyttöä, tutustuttu kaminan ja myrskylyhtyjen toimintaan, treenattu puolijoukkueteltan pystyttämistä.

On leikitty kirkkistä, tutkittu kevään merkkejä ja paistettu makkaraa Uunisaaressa. Ja varmasti kaikkea mahdollista muuta kivaa. K-I-I-T-O-S kaikille ryhmänjohtajille!

Yksi kevätkauden kohokohta oli uusi 10-12-vuotiaiden seikkailijoiden partiotaitokilpailu, jossa kisasivat Varjokissat ja Haukat. Sammon metsästys -partiotaitokilpailun suunnittelu ja johtaminen oli Pupulin partiojohtan peruskurssin lopputyö – hyvä, kiva, bra, antaa tulla lisää vaan! Lue Toffeen tekemä haastattelu.

Ryhmien kokoukset päättyvät nyt toukokuun puolivälin tietoilla ja kukin järjestää omat päättäjäiset. Osalla on jo ollut kevätretki, osan retki siirtyy elokuulle. Lisätiedot saat omalta ryhmänjohtajalta.

VAIN AIKUISILLE

Totta se on: tunti partiossa lasten kanssa on taattua aivolepoa meille nykyajan tietotyöläisille. Tule siis mukaan ryhmänjohtajaksi! 

Jotta elokuun lopussa uusi ekaluokkalaisten sudenpentulauma voi ylipäätään aloittaa, tarvitsemme mukaan 2-3 vapaaehtoista aikuista. Myös 4.luokalle menevät Ilvekset etsivät uusia johtajia ryhmän siirtyessä seikkailijaikäkauteen. Idea on, että kokouksia tulisi omalle kohdalle noin 2-3 kertaa kuukaudessa 1h kerrallaan. Lue rekrytointi-ilmoitus ja tutustu Ilveksiin.

Kummassakin ryhmässä selviät hienosti ilman aikaisempaa partiokokemusta, sillä saat perehdytystä, tarvittavaa koulutusta sekä tukea. Ilmianna itsesi – ja vaikka samalla kaverisikin – Kaikalle tai Anikselle, yhteystiedot ovat tämän viestin lopussa.

PARTIOKESÄ

Lippukunnalle on nyt hankittu uusi sissiteltta palkintona siitä, että teimme yhdessä uuden adventtikalenterimyynnin ennätyksen. Kiitos kaikille ahkerille kalenterimyyjille! Sissiteltta tulee todella tarpeeseen kesän leireillä Pikku-Ketulla ja Kajolla. 

Pikku-Ketun jälki-imoittautuminen on auki 16.5. saakka. Leirille on lähdössä jo peräti 25 sudenpentua ja seikkailijaa pelkästään meidän lippukunnassa, joten kavereita on taatusti mukana. Aikuisetkin ovat tervetulleita osallistumaan. Lisätiedot täällä https://hkpt.org/2022/04/04/pikku-kettu-2022/

Finnjamboree Kajolle meitä on lähdössä kaikkiaan 30 tarpojaa, seikkailijaa, vaeltajaa ja aikuista, kun Etelä-Helsingin yhteisessä leirilippukunnassa meitä on 120. Lukumäärä voi vielä kasvaa, sillä aikuisten päiväleiri-ilmoittautuminen on mahdollista 15.5. saakka. Kaikkiaan Kajolle ilmoittautui yli 13.000 partiolaista ulkomailta asti. Kuulimme, että Loiste alaleirissä meidän lähellä majoittuisi englantilaisia, amerikkalaisia ja unkarilaisia partiolaisia. Löydät Loisteen, leirilukkarin, leirilaulun, podcastin ja paljon paljon tietoa täältä https://kajo2022.fi

SYKSYN TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ

15.8. syyskauden avaus klo 18
22.8. ryhmät kokoontuvat tällä viikolla
4.9. Kohtaaminen-päivätapahtuma pääkaupunkiseudun partiolaisille
30.9.–2.10. lippukunnan syysretki
6.11. Hiipivä Haamu -kaupunkisuunnistus.

Syksyllä muuten 15-vuotiaat Hamsterit siirtyvät samoajiksi, aloittavat ryhmänjohtajan ROK-koulutuksen ja pääsevät mukaan samoajien perinteiselle syysvaellukselle! Lisää tapahtumia päivittyy vähitellen lippukunnan tapahtumakalenterin, jonka myös löydät nettisivuiltamme.

KIITOS TÄSTÄ PARTIOVUODESTA, HYVÄÄ KESÄÄ

Terveisin, 
Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Hende Henna Tuovinen, lippukunnanjohtaja, hende@hkpt.fi
Anis Anna Virrantaus, ohjelmajohtaja, anis@hkpt.fi
Kaikka Karoliina Pelander, pestijohtaja, karoliina.pelander@gmail.com

Kaupungissa kuhisee
HKPT lähenee
Meidän kuulet varmasti
Meill’ on paras meninki!

Lippukunnan huuto vuodelta 2014.


Tule partioon ryhmänjohtajaksi – virkistystakuu!

Haemme useita ryhmänjohtajia syksystä alkaen perhepartioon sekä kahdelle ryhmälle: 10-vuotiaille Ilveksille ja 7-vuotiaille aivan uusille sudenpennuille.

Ilvekset siirtyvät syksyllä sudenpennuista seikkailijoiksi ja etsivät uusia ryhmänjohtajia. Ilvekset ovat 10-vuotiaita ja tyttöjä ja poikia, joille kahden vuoden kuluttua tulee partio-ohjelman mukaisesti nuoret vertaisjohtajat eli siihen johtavat aikuiset. Ilvekset ovat saaneet erinomaisen alun partiopolulle, kiitos sudenpentujohtajille Mummo, Saukko ja Sunde, jotka päättävät pestinsä tähän kevääseen.

Ensi syksynä partionsa aloittavat uudet 7-vuotiaat sudenpennut ovat syntyneet vuonna 2015. Etsimme vielä nimettömälle sudenpentulaumalle johtajia! Pääset luomaan ryhmähenkeä aivan alusta alkaen leikkien ja uusien taitojen parissa.

Haluaisimme löytää Ilveksille ja vielä nimettömälle sudenpentulaumalle kaksi tai kolme aikuista tai yli 18-vuotiasta vaeltajaikäistä johtajaa. Tehtävä sopii mainiosti myös partiolaisen vanhemmalle. Et tarvitse aiempaa partiokokemusta.

Partiossa periaatteena on parijohtajuus. Useamman kanssa vuorottelukin onnistuu, jolloin partiokokouksia on 2-3 kertaa kuukaudessa. Yksi kokous kestää 1 tunnin tai korkeintaan 1,5 tuntia.

Perhepartioryhmä Pikku-Ketut kokoontuu seuraavan kerran elokuussa, tulkaa mukaan koko perheen voimin. Etsimme vanhempien joukosta uutta vastuuvetäjää edellisten lasten jo siirryttyä sudenpentuikäkauteen. Kokouksia on järjestetty yhteistuumin kololla ja lähialueella retkeillen noin 5-8 kertaa kauden aikana.

Tarjoamme koulutusta ja taattua virkistystä aivotyöläisille – työasiat taatusti unohtuvat. Perehdytämme alkuun syksyllä. Kannattaa tulla mukaan, ota yhteyttä!

Ota yhteyttä Anikseen Anna Virrantaus p. 0405155311 tai Kaikkaan Karoliina Pelander p. 040 653 3288.

PS. Aikuisille on lippukunnassa oma Mäyrä-vartio, jonka toimintaan olet tervetullut myös mukaan.


Tule mukaan tekijäksi – partioterveisiä HKPT:stä

Hei partiolaiset ja partiolaisten kotiväki,

Iloista partioviikkoa kaikille! Kevään valo lisääntyy ja koronatilanne on hieman kohentunut. Suuri kiitos kaikille tänä etäaikana partiotoimintaan osallistuneille ja lapsia tsempanneille kotijoukoille! Tässä kirjeessä on muutama tärkeä juttu, luethan huolella läpi.

Tekijöitä tarvitaan!

Partiotoimintamme pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Jotta pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta partiotoimintaa, tarvitsemme lisää tekijöitä iloiseen joukkoon. Olisitko juuri sinä kiinnostunut jeesaamaan lippukuntaa pienellä talkoopanoksella? Kiva vapaaehtoistyö voi muuttua myös antoisaksi harrastukseksi, mutta jokainen päättää itse, miten haluaa ja voi osallistua. Tällä hetkellä etsimme erityisesti:

  • Taloudenhoitajaa lippukunnalle. Taloudenhoitaja voi hoitaa kulukorvauksia ja kirjanpitoa esimerkiksi kerran kuussa, kaikki hoituu täysin sähköisesti. Taloudenhoitajan ei tarvitse myöskään olla lippukunnan jäsen. Edellinen taloudenhoitaja Fanny perehdyttää ja jeesaa tarvittaessa! Kysy lisää Fannylta: fanny@hkpt.fi
  • Johtajia sudenpentulaumoille. Tavoitteemme on, että kaikissa ryhmissä olisi jokaisessa vähintään 2 johtajaa, mielellään jopa 3, jotta johtajat voivat myös vuorotella. Ryhmän johtamiseen koulutetaan (sekä siihen partio-osaamiseen että ihan perinteiseen ryhmän johtamiseen), ja tukea saa muilta johtajilta. Mitä enemmän saamme uusia johtajia, sitä enemmän voimme ottaa uusia lapsia mukaan toimintaan 🙂 Partiotaustaa ei tarvita! Ilmoittaudu mukaan: hende@hkpt.fi
  • Apukäsiä retkille ja leireille sekä tuuraajia koloiltoihin. Haluaisitko tulla kokkaamaan, leikittämään, opettamaan jotain taitoa tai ihan vain mukaan seuraamaan, mitä kaikkea partiossa tapahtuukaan? Olet lämpimästi tervetullut mukaan lippukunnan toimintaan omalla panoksellasi! Kysy lisää ja tarjoudu mukaan: hende@hkpt.fi

Kesäleiri Kettu

Etelä-Helsingin alueen lippukuntien yhteinen kesäleiri Kettu 2021 järjestetään Loviisan Rönnäsissä kesäkuussa 14.–20.6. (sudenpennut ja seikkailijat 15.–18.6.) Leirille on lähdössä tosi kivasti meiltä väkeä! Jälki-ilmoittautuminen on vielä huhtikuun ajan käynnissä! Lue lisää leiristä ja ilmoittaudu mukaan täällä. Vanhemmat ovat tervetulleita myös Ketulle tekijöiksi! Lopullinen päätös leirin järjestämisestä tehdään ennen laskutuksen käynnistämistä toukokuussa sen hetkisten koronarajoitusten valossa.

Kevään toiminta

Jatkamme toimintaamme koronarajoitusten puitteissa, eli 19.4. lähtien alle 20-vuotiaiden ryhmät saavat taas kokoontua ulkona hyvillä turvaväleillä. Johtajien lisäksi kaikkia 12 vuotta täyttäneitä kannustetaan THL:n suositusten mukaisesti käyttämään kasvomaskia aina partiotoimintaan osallistuttaessa. Noudatamme Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ohjeita, eli kaikista tuoreimmat ohjeet löydät PäPan sivuilta. Päivitämme ajankohtaisia ohjeita myös nettisivuillemme, ja ohjeita saa lisäksi omalta ryhmänjohtajalta. 

HKPT-tuotteet

Kettu-kesäleirin lähestyessä muistutamme, että lippukunnalla on oma verkkokauppa, josta voi tilata HKPT-tuotteita. Tuotteiden tilaaminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluat tukea lippukuntaa tuotetilauksella tai varustaa lapsesi HKPT-tuotteella, kurkkaa verkkokauppaamme.

Ketun kaupunkikisa

Haastamme kaikki perheet mukaan HKPT:n Ketun kaupunkikisaan, jota voi pelata partioviikolla (ja myöhemminkin)! Kisa on toteutettu seppo.io-alustalla. Reitti kulkee suunnilleen kolon eteläpuolella ja sen kulkemiseen kuluu aikaa reilun 1 tunnin verran, tai 2–3 tuntia, jos päätät istahtaa piknikille puistoon.

  • Kisa vaatii liikkumista katujen yli, joten pienimmät partiolaiset voivat kulkea reitin vanhempiensa kanssa vaikka iltakävelyllä. 
  • Mitään erityistä materiaalia ei mukaan tarvita, muutoin kuin riittävästi kännykkään akkua (tai varavirta) ja hyvä rannan tuulisuuteen sopiva ulkoiluvaatetus. 
  • Kisassa ei mitata aikaa ja voit halutessasi kiertää rastit eri päivinä ja missä tahansa järjestyksessä. 

TOIMI NÄIN: 

1. Mene puhelimen selailmella osoitteeseen play.seppo.io TAI asenna puhelimeesi Play Seppo -sovellus. Voit hakea sovelluskaupasta “seppo” nimellä. Asennus ei maksa mitään, eikä sovellukseen tarvitse rekisteröityä. 

2. Pääset pelaamaan antamalla peliin pin-koodin GGA37A. 

Vappumunkkivartti ja kettupallokisa

Kutsumme kaikki Kalevan pojat ja tytöt yhteiseen virtuaaliseen VAPPUMUNKKIVARTTIIN 1.5. klo 11–11.15. syömään yhdessä munkkeja ja kohottamaan simamaljan keväälle! Tästä tulee vielä kotiin lisätietoa lähempänä ajankohtaa, mutta voit jo nyt tallentaa kalenteriisi osallistumislinkin. meet.google.com/ouc-pvev-wvx

Tänä vuonna julistamme myös kettupallokisan, jossa kannustamme Kettu-kesäleirin hengessä koristelemaan oman ilmapallon oman mielen mukaisesti kettumaiseksi, ja jakamaan kuvan omasta pallosta omalle ryhmänjohtajalle tai partiokavereille tai Instagramissa, jossa voi tägätä lippukunnan kuvaan @hkptpartio. Jokainen osallistuja on kisan voittaja, sillä kettupallosta saa hyvän kevätmielen!

Kevätkauden päätös

Tänä vuonna emme valitettavasti voi järjestää yhteisiä kevätkauden päättäjäisiä. Onneksi kevätkausi jatkuu Kettu-kesäleiriin saakka, ja voimme Kettu-leirillä sekä päättää tämän kauden ja avata uuden 🙂 Partioryhmät kokoontuvat toukokuussa viimeistä kertaa viikolla 21, ellei ryhmänjohtaja toisin ilmoita.

Iloa ja valoa kevääseen!

Lippukunnanjohtaja Hende Tuovinen & HKPT:n hallitus


Ryhmät syksyllä 2020

Kaikkien ryhmien ensimmäinen tapaaminen on maanantaina 17.8. klo 18-19 ulkona Johanneksen kirkon ja Korkeavuorenkatu 10 punatiilitalon välisessä puistossa. Syksykauden avajaisissa ilmoittaudutaan kauden toimintaan mukavan partiotekemisen lomassa. Kaikki partiosta kiinnostuneet tervetuloa tutustumaan! Ota oma muki mukaan ja sateen sattuessa sateenvarjo. Partiolaisille partiohuivi kaulaan.

Tänä syksynä partion aloittavat uudet 7-vuotiaat sudenpennut ovat syntyneet vuonna 2013. Indyn ja Henden johtaman lauman kokoontumiset pidetään 24.8. alkaen maanantaisin klo 18.15-19.15. Ensimmäinen tapaaminen on kuitenkin syksyn avajaiset 17.8. Tiedustelut iina.paronen@gmail.com EDIT: ryhmä on toistaiseksi täynnä.

8-vuotiaat sudenpennut eli vuonna 2012 syntyneet tytöt ja pojat ovat Ilvekset, jotka kokoontuvat maanantaisin klo 17-18. Mummon eli Fannyn, Saukon ja Sunden johtamasta ryhmästä vapaita paikkoja kannattaa tiedustella suoraan fanny@hkpt.fi.

9-10 vuotiaat sudenpennut kokoontuvat Haukat-laumassa keskiviikkoisin klo 18-19.15 johtajinaan Tilda ja Merja. Haukat ovat syntyneet vuosina 2010-2011. Lauma oli keväällä aivan täynnä ja syksyllä paikkojen vapautuessa otamme uusia mukaan. Tiedustelut anis@hkpt.fi.

EDIT: Suuren kiinnostuksen vuoksi päätimme perustaa vuonna 2010 syntyneille uuden seikkailijajoukkueen, jonka johtajina aloittavat Karo ja Sirpa sekä vakiotuuraaja Kaikka. Kiitos teille kolmelle heittäytymisestä ja rekrykutsuun vastaamisesta! Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 18-19.30. Ensimmäinen kokous on 3.9. Tässä ikäkaudessa ohjelmaan kuuluu paljon vauhdikkaita ulkoleikkejä sekä ryhmässä toimimista esimerkiksi kaupunkisuunnistuksen, luonnontuntemuksen, talkoiden ja trangialla kokkaamisen parissa. Toivottavasti jatkossakin huoltajat tarjoutuvat saattajiksi päivätapahtumiin, lue Suon äidin kertomus Koirien Urbaanista päivästä.

Syksyn ajan seikkailijoina jatkavat iloiset Koirat, joiden joukkoon ovat tervetulleita vuonna 2008 syntyneet tytöt ja pojat. Myös rehti ja reipas 2009 syntynyt pärjää hyvin, kysy lisää anis@hkpt.fi. Koirat ovat koolla keskiviikkoisin klo 17-18.30. Ensimmäinen oma kokoontuminen on 2.9.

Ha-Ha-Hamsterit ottaa mukaan uusia vuonna 2007-2008 syntyneitä tyttöjä ja poikia, tiedustelut nana@hkpt.fi. Hamsterit ovat tarpoja-ikäkaudessa ja kokoontuvat maanantaisin klo 16-17.30 johtajinaan Nana ja Anis. Syksyn eka oma kokous pidetään 31.8.

Vuosina 2004-2006 syntyneet (samoajat ja tarpojat) toimivat vartioissa Karhut ja Ulvovat sudet johtajanaan viivi@hkpt.fi. Ryhmät kokoontuvat yhdessä torstaisin klo 17.30-19. Karhut toimivat myös ryhmänjohtajapesteissä.

Aikuiset tervetuloa mukaan lippukunnan Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa kuun 10.päivänä. Tiedustelut viivi@hkpt.fi. Lue täältä millaisia olivat Karoliinan tunnelmat Mäyrä-vartioon liittymisen jälkeen.

Perhepartiossa alle kouluikäiset lapset toimivat yhdessä vanhempansa kanssa. Tietoja toiminnasta ja miten pääset mukaan, voit lukea lisää täältä

Kaupungissa kuhisee,
HKPT lähenee!
Meidän kuulet varmasti,
Meill’ on paras meininki!

LIPPUKUNNAN HUUTO


Partiokauden avajaiset

Tervetuloa HKPT:n syksyn 2020 partiokauden avajaisiin maanantaina 17.8.2020 klo 18-19 Johanneksen kirkon ja Korkeavuorenkatu 10 punatiilitalon väliseen puistoon. Avajaisiin ovat tervetulleita kaikki lippukuntalaiset ja sellaiseksi halajavat koko perheen voimin! Ja kaikki partiosta kiinnostuneet aikuiset tervetuloa tutustumaan aikuisten oman Mäyrä-vartioon.

Ohjelmassa on partiomainen rastirata kaiken ikäisille Johanneksen kirkon ympäristössä, pientä herkkuakin, ja iloista partiomeininkiä ja paljon iloisia kohtaamisia.

Tilaisuudessa jaetaan Poikkeus 2020 -etäpartiomerkit sen keväällä suorittaneille.

Ota oma muki mukaan. Partiolaisille partiohuivi kaulaan. Huomioi säänmukainen vaatetus ja sateen sattuessa sateenvarjo toimii hyvin suojana.

Lisätiedot anis@hkpt.fi

Klikkaa itsesi tapahtumaan Facebookissa https://facebook.com/events/s/hkpt-partiokauden-avajaiset/3013288672090715/?ti=icl


Toukokuun terveiset lippukunnasta!

Moikka kaikki HKPT:n jäsenet sekä huoltajat! Kevät on jo pitkällä, ja vaikka kasvokkain tapahtuvaa partiotoimintaa ei vallitsevasta tilanteesta johtuen ole voitu järjestää, toivottavasti etäpartio on innostanut. Etämerkkiö on aikaa suorittaa vielä 14.6. asti ja ohjeet siihen löytyvät täältä: https://hkpt.org/2020/04/20/poikkeus2020/.

Vaikka Suomen Partiolaisten ohjeistuksen mukaan kasvokkain tapahtuva viikkotoiminta on taas sallittu, meitä sitoo kuitenkin myös seurakunnan ohjeistukset tilojen käytön osalta. Tästä syystä olemme päättäneet, että viikkotoiminta kololla jatkuu vasta syksyllä.

Ryhmät voivat kuitenkin halutessaan tavata kevään päätöskokouksessa ulkona, kunhan huolehditaan hygieniasta ja turvaväleistä. Muistathan, että oireisen (yskää, nuhaa, kuumetta tai kurkkukipua tms.) ei tule tavata ketään eikä osallistua mahdolliseen tapaamiseen. Mahdollisesta kevään päätöskokouksessa saat tietoa omalta ryhmänjohtajalta. Koronatilanteesta johtuen myös Kettu 2020 – kesäleiri on siirretty ensi vuoteen.

Hyvä laittaa kalenteriin syksyn osalta:

17.8. klo 18–19.30 Koko lippukunnan yhteiset kauden avajaiset – tervetuloa kaikki mukaan!

Viikko 35 (eli 24.8. alkava viikko) ryhmien omat kokoukset käynnistyvät

11.-13.9. Reporetki, ilmoittautua voi Kuksassa 14.6. asti, jälki-ilmoittautuminen mahdollista ja ilmoittautumistietoja voi muokata 31.8. saakka: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/tilaisuus_ilmoittaudu.aspx?Id=34653 Osallistujamaksimi 50 henkilöä joten ilmoittaudu heti! lisätietoa myöhemmin.

Syksyllä toivotamme huoltajat tervetulleeksi mukaan toimintaamme. Kaikenkokoisia pestejä on tarjolla.

  • Uusi sudenpentulauma etsii toista johtajaa kokeneen johtajan kaveriksi.
  • Tapahtumat ja retket kaipaavat kertaluonteista apua ja kannustamme myös huoltajia tutustumaan oman lapsen ryhmän toimintaan esimerkiksi käymällä kokouksessa ja opettamalla jonkin oman erityistaitonsa.
  • Kaipaamme myös aika ajoin sijaisia kokouksiin sairastelujen tai koeviikkojen aiheuttamaan vajeeseen.

Ilmoitathan jos joku (vaikka ihan pienikin) pesti kiinnostaa!

HKPT:n hallitus tiedottaa tarvittaessa syksyn tilanteesta viranomaisten, Suomen Partiolaisten sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten linjaukset huomioiden. Aurinkoista kevättä toivottaen:HKPT hallitus

Ps. Olethan jo kurkannut HKPT:n omaan verkkokauppaan? Mahtavan upeita tuotteita uljaan lippukuntamme logolla, kannattaa käydä! Verkkokaupan löydät täältä: https://shop.spreadshirt.fi/hkpt/


Partioon oli yllättävän helppoa tulla aikuisena

Karoliina, 31, liittyi Kalevan Poikien ja Tyttöjen aikuisten omaan Mäyrä-vartioon tuntematta ennalta ketään ja kertoo seuraavassa, miten kaikki oikein tapahtui.

Miten päädyin mukaan Mäyrä-vartioon?

Olen ollut partiossa mukana lapsena ja nuorena, mutta opiskelemaan lähdettyä rakas harrastus jäi. Viime syksynä yli kymmenen vuotta uinuneen harrastuksen herättely tuntui ajankohtaiselta. Googlailin Helsingin keskustan alueen lippukuntia ja löysin HKPT:n. Nettisivuilta kävi ilmi, että lippukunnassa on aikuispartioryhmä Mäyrä-vartio, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Tämä kuulosti juuri sellaiselta ryhmältä, jota olin etsinytkin. Laitoin siltä istumalta yhteyshenkilölle viestiä ja tiedustelin olisinko päässyt mukaan toimintaan.

Mitä olen tehnyt partiossa ja millaista aikuispartiossa on?

Viime syksyllä kokouksissa oli aiheena muun muassa jalkahoitoja ja tutustumista, mäyrien pikkujoulut, sekä kahvimaistelua, joka oli minun vetämä kokous 🙂 Ja pääsin osallistumaan mäyräjoukkueessa Hiipparille ja hauskaa oli. Kokoukset muodostuu aina vetäjänsä näköiseksi ja kuka tahansa Mäyristä saa vetää kokouksen. Oma kokoukseni oli kahvimaistelua, sillä se on lähellä omaa työtäni ja tuntui luontevalta pitää itselle aiemmin tutusta aiheesta ensimmäinen kokous.

Mikä on ollut partiossa parasta, entä yllättävintä?

Parasta on se, että aikuispartiossa ryhmä voi oikeastaan itse päättää mitä tekee ja mihin haluaa panostaa kokouksissa. Kaikki ovat mukana omien aikataulujen sallimalla tavalla ja meitä onkin aika monta Mäyrää.

Yllättävintä ja ihaninta oli se, kun tulin ekaan kokoukseen ja sujahdin ryhmään mukaan samantien. Olin unohtanut, miten avointa toimintaa partio on ja että kaikenlaiset ihmiset ja tekeminen otetaan ilolla mukaan. Tämä olikin ehkä juuri se, mitä olin eniten kaivannut aikaisemmilta partiovuosilta. Se yhteenkuuluvuus ja hauska puuhastelu ihmisten kanssa, joihin en välttämättä törmäisi muualla.

Odotan kovasti, että pääsen osallistumaan leirille tai retkelle. Lisäksi odotan jo seuraavaa Hiipparia ja mahdollisesti jotain muita kisoja mitä on tulossa 🙂 Ja tietty sitä, että päästään taas pian pitämään kokouksia kololla!


Esittelyssä sudenpentulauma Ilvekset

Melkein kaikki Ilvekset koolla leikkimässä Hovimestaria Mummon johdolla

Ilvekset on syksyllä 2019 toimintansa aloittanut ekaluokkalaisten sudenpentulauma täynnä energiaa! Ilveksissä on jo 12 vauhdikasta partiolaista: Perhonen, Kani, Mörkö, Orava, Kettu, Kissa, Koira, Sopuli, Kyy, Hirvi, Vitja ja Majava. Ilvekset valtaavat kolon maanantaisin viidestä kuuteen.

Syksyn aikana on suoritettu sudenpentujen ensimmäisiä jälkiä, eli ohjelmakokonaisuuksia, joista saa lopulta hihamerkin, kun kaikki jäljen osuudet eli askeleet on suoritettu. Tervetuloa-jäljessä tutustutaan partioon, Yksissä tuumin -jäljen avulla harjoitellaan yhdessä toimimisen taitoja ja työn tekemistä yhteisten päämäärien eteen.

Olemme tehneet laumalle oman viirin, päättäneet kokouksen alku- ja loppumenoiksi peukkupiirin ja sisaruspiirin, keksineet laumallemme oman huudon Hiljaa hiipii Ilvekset, reippaat ja iloiset! sekä sopineet ja allekirjoittaneet lauman omat säännöt. Kotitehtäviäkin saatiin, kun syysloman aikana Ilvekset suorittivat kotiaskareita. Syksyyn on myös mahtunut paljon leikkiä – muun muassa Noita-akka Pompelipossa, Hai, Hovimestari, Ponileikki, Pii ja Värinoita on tultu kokeiltua!

Alkusyksyn yksi innostavimmista tapahtumista on ollut kenties ympäristöaiheinen kokous, jolloin Ilvekset yllättivät tietämyksellään roskaamisen vaikutuksista ja jolloin keräsimme yhdessä monta pussillista roskia Johanneksenkirkon ympäristöstä (lopuksi tehtiin totta kai trangioilla kuumaa mehua)! Tätäkin enemmän iloa on kirvoittanut kuitenkin Ilvesten oma päiväretki Seurasaareen. Luontoaiheinen bingo, Seurasaaren syksyiseen luontoon tutustuminen ja trangialla lounaan valmistus olivat hauska kokemus, ja odotamme seuraavia retkiä innolla!

Syksyn ohjelmakausi päättyy lippukunnan yhteiseen Puurojuhlaan 11.12 Agricolan kirkon kryptassa. Juhlassa luvassa on myös Ilvesten lupauksenanto. Tätä ennen joulutunnelmaan virittäydytään partiolaisten adventtikalentereita myymällä sekä Johanneksenkirkossa 8.12. klo 18 kauneimpien joululaulujen parissa, jolloin Ilvekset osallistuvat kolehdinkantoon johtajiensa kanssa.

Syysterveisin Ilvesten johtajat:

Fanny ”Mummo” Syrjänen
Reetta ”Saukko” Lahtinen
Anna ”Sunde” Suntio


Monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille

Hauska ja monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille – sellainen on partio! Me Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt retkeilemme porukalla metsässä ja lähivesillä, yövymme teltassa, opimme tekemisen ja myös epäonnistumisen kautta, päätämme yhdessä asioista ja harjoittelemme johtamistaitoja. Kokoonnumme viikottain oman ikäkausiryhmämme kanssa Korkeavuorenkatu 10 kellarikerroksessa, joten tapaamisiin on helppo tulla.

Juuri nyt etsimme uudelle laumalle aikuisia vetäjiä aloittamaan partiota yhdessä sudenpentujen kanssa syksyllä 2018. Kokenut partiojohtaja toimii parinasi ja  kouluttautumiseen on mahdollisuus. Kokoontumiset alkaisivat syyskuun alkupuolella maanantai- tai torstai-iltaisin.  Opiskelija, aikuinen, tule mukaan partion viikkotoimintaan, viritä vanha harrastus, tai aloita partio nyt! Meille Kalevan Poikiin ja Tyttöihin on helppo tulla aikuisena olipa kotiseutusi Helsingissä, Hirvensalmella tai Hämeessä.

Ryhmät – kysy vapaita paikkoja suoraan ryhmänjohtajalta ja sen jälkeen tee jäsenhakemus netissä. Partion jäsenmaksu on noin 65€ vuodessa.

  • Aikuiset: tervetuloa mukaan lippukunnan aikuisten omaan Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa partiohauskan merkeissä. Kysy lisää viivi@hkpt.fi.
  • 15-17-vuotiaiden samoaja-ikäkautta edustavat vuonna 2003 syntyneet Nokkoset, joita johtaa nana@hkpt.fi.
  • 13-14-vuotiaita tarpojia on kaksi ryhmää:
    • Karhut, 2004-2005 syntyneitä tyttöjä ja poikia, johtajina viivi@hkpt.fi ja sukka@hkpt.fi. Karhut koolla keskiviikkoisin klo 17.30-19.
    • Ulvovat Sudet, 2006 syntyneitä poikia, johtajana pekka@hkpt.fi. Ulvovat Sudet kokoontuvat torstaisin klo 17.30-19.
  • 10-12-vuotiaita seikkailijoita on myös kaksi ryhmää:
    • Hamsterit, 2007 syntyneitä tyttöjä ja poikia, kysy lisää nana@hkpt.fi. Hamsterit kokoontuvat maanantaisin klo 15-16.30.
    • Koirat, 2008 syntyneitä tyttöjä ja poikia, johtajina titi@hkpt.fi ja anis@hkpt.fi. Koirat ovat koolla keskiviikkoisin klo 17-18.30.
  • 8-9-vuotiaat sudenpennut kokoontuvat tiistaisin klo 16.45-18.15 johtajinaan Titi ja Aukku. Uusille on tilaa, tule tutustumaan! Uudistuneessa laumassa nimeltä Lyhdyt jatkavat aiemmin Roihulauma, Apina ja Hattivatit nimisissä laumoissa toimineet tytöt ja pojat. Lyhdyt ovat syntyneet vuosina 2009 ja 2010.
  • Partion aloittavat vuonna 2011 syntyneet tytöt ja pojat ja uusi sudenpentulauma aloittaa heti, kun saamme johtajaparin vahvistettua. Helpoin tapa saada ryhmä alkuun, on ryhtyä itse ryhmänjohtajaksi, se on tosi virkistävää ja vie aikaa vain 1,5h viikossa. Kysy lisää ja ilmoita lapsesi jonoon: anis@hkpt.fi.

Partio on kaikille avoin, maailmanlaajuinen harrastus kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja taustaan katsomatta. Nuorimmat partiolaiset ovat noin 7-vuotiaita ja yläikärajaa ei ole. Partioon voi tulla mukaan joustavasti ja retkille on tervetullut mukaan vaikka koko perhe. Ympäristön ja toisten ihmisten huomioiminen,  ryhmässä toimiminen, erilaisten taitojen opettelu, ongelmanratkaisukyvyn kehittäminen ja vastuunottaminen ovat tärkeä osa harrastusta. Näin pääset mukaan!