Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Joulukuun ohjelma sekä tärkeää tietoa kesäleiristä!

Partiossa tapahtuu paljon myös joulukuussa. Tässä tiiviisti kaikki mitä on hyvä tietää ja mihin menessä pitää ilmoittautua. Lopussa myös tietoa ensi vuoden kesäleiristä!  

Joulukuun 2019 ohjelma ja miten pääset mukaan:

Tervetuloa mukaan kauneimpien joululaulujen kolehdinkantoon sunnuntaina 8.12. Johanneksen kirkkoon. Joululaulut alkavat soida klo 18 ja kolehdinkantajat saapuvat paikalle jo klo 17.30 opastusta varten. Kolehdinkantajilla partioasu (partiohuivi ja partiopaita) tai tumma, siisti paita. Lippukuntamme on perinteisesti hoitanut kauneimpien joululaulujen kolehdinkannon. Seurakunta tarjoaa meille kolotilat, joten on erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni pääsee paikalle. Ilmoittautumiset Fannylle p. 044-2626626 tai fanny@hkpt.fi.

HKPT Puurojuhlaa vietetään koko perheen voimin keskiviikkona 11.12. klo 17-19 Agricolan kirkon kryptassa. Tiedossa on mukavaa toiminnallista ohjelmaa, jouluisia lauluja sekä perinteinen partiolaisten suoritusmerkkien ja tonttumerkkien jako. Lopuksi nautimme joulupuuroa, joten mukaan kannattaa tulla vaikka ei ihan alkuun ehtisikään. Lue lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet ja ilmoittaudu viimeistään 5.12. 

Monelle partiolaiselle Joulumysteeriosta muodostunut jo perinne. Joulukuvaelman järjestävät Tehtaanpuiston yhteiskoulun seniorit ja tuomiokirkkoseurakunta. Treenit ovat torstaina 12.12. klo 18 Agricolassa ja itse Joulumysteerio-esitys torstaina 19.12. klo 19 Agricolassa (esiintyjät paikalle klo 18). Esiintyjille pieni palkkio, siispä ilmoittaudu 5.12. mennessä nana@hkpt.fi. Lue lisätiedot täältä

5.12. on se päivä, johon mennessä tulee tarkistaa lapsen adventtikalentereiden myyntisaldo Kuksasta. Tämän saldon mukaan lippukunnasta lähtee lasku kotiin. Mahdolliset myymättä jääneet kalenterit voi palauttaa omalle ryhmänjohtajalle syksyn viimeisessä kokoontumisen yhteydessä. Saat palauttaa puolet myyntiin otetuista kalentereista. Tiedustelut kampanjavastaava Reetta Lahtinen reetta@hkpt.fi 

Partiohuivista tunnistaa partiolaisen. Jos HKPT:n vihreä partiohuivi on liiankin hyvässä tallessa, ehdit saada kadonneen tilalle uuden ryhmänjohtajaltasi, kun ensin maksat 12 euron huivimaksu HKPT Holvissa).

Sudenpentupaitoja sekä partiopaitoja myy Scandinavian Outdoor ja niitä voi tiedustella myös Facebookin Partiokirpputori-ryhmästä. Puurojuhlassa luovutettavat partiomerkit ommellaan paitaan. Tässäpä oivallinen pikkujoululahja tai paketti pukinkonttiin.

Partion kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla. Saat ryhmänjohtajalta lisätietoja ohjelmasta. Lippukunnan tapahtumakalenteri vuodelle 2020 päivittyy ja löydät sen täältä.

Ensi kesän paras leiri on Kettu 2020, joten varaathan kalenterista 19.-26.7.2020 välinen aika partioleirille. Kettu 2020 on Helsingin eteläisten lippukuntien yhteinen kesäleiri. Partiolaisten lisäksi te vanhemmat olette tervetulleita osallistumaan leirille, jossa on mahdollisuus toimia monenlaisissa leiripesteissä ja nauttia kesästä. Tätä kirjoittaessa erityisesti muonitus ja leiriturva etsivät tekijöitä (kysymällä et vielä sitoudu mihinkään). Kesäleirin suunnittelu on hyvässä vauhdissa ja leiritoimikunta on luvannut lisätietoja lähiaikoina. Ilmoittautuminen tapahtuu kuitenkin ensi vuoden puolella. Kettu 2020 -leirille pääsevät mukaan ei-vielä-partiolaisetkin, joten voit pyytää kaverin mukaan!


Esittelyssä sudenpentulauma Ilvekset

Melkein kaikki Ilvekset koolla leikkimässä Hovimestaria Mummon johdolla

Ilvekset on syksyllä 2019 toimintansa aloittanut ekaluokkalaisten sudenpentulauma täynnä energiaa! Ilveksissä on jo 12 vauhdikasta partiolaista: Perhonen, Kani, Mörkö, Orava, Kettu, Kissa, Koira, Sopuli, Kyy, Hirvi, Vitja ja Majava. Ilvekset valtaavat kolon maanantaisin viidestä kuuteen.

Syksyn aikana on suoritettu sudenpentujen ensimmäisiä jälkiä, eli ohjelmakokonaisuuksia, joista saa lopulta hihamerkin, kun kaikki jäljen osuudet eli askeleet on suoritettu. Tervetuloa-jäljessä tutustutaan partioon, Yksissä tuumin -jäljen avulla harjoitellaan yhdessä toimimisen taitoja ja työn tekemistä yhteisten päämäärien eteen.

Olemme tehneet laumalle oman viirin, päättäneet kokouksen alku- ja loppumenoiksi peukkupiirin ja sisaruspiirin, keksineet laumallemme oman huudon Hiljaa hiipii Ilvekset, reippaat ja iloiset! sekä sopineet ja allekirjoittaneet lauman omat säännöt. Kotitehtäviäkin saatiin, kun syysloman aikana Ilvekset suorittivat kotiaskareita. Syksyyn on myös mahtunut paljon leikkiä – muun muassa Noita-akka Pompelipossa, Hai, Hovimestari, Ponileikki, Pii ja Värinoita on tultu kokeiltua!

Alkusyksyn yksi innostavimmista tapahtumista on ollut kenties ympäristöaiheinen kokous, jolloin Ilvekset yllättivät tietämyksellään roskaamisen vaikutuksista ja jolloin keräsimme yhdessä monta pussillista roskia Johanneksenkirkon ympäristöstä (lopuksi tehtiin totta kai trangioilla kuumaa mehua)! Tätäkin enemmän iloa on kirvoittanut kuitenkin Ilvesten oma päiväretki Seurasaareen. Luontoaiheinen bingo, Seurasaaren syksyiseen luontoon tutustuminen ja trangialla lounaan valmistus olivat hauska kokemus, ja odotamme seuraavia retkiä innolla!

Syksyn ohjelmakausi päättyy lippukunnan yhteiseen Puurojuhlaan 11.12 Agricolan kirkon kryptassa. Juhlassa luvassa on myös Ilvesten lupauksenanto. Tätä ennen joulutunnelmaan virittäydytään partiolaisten adventtikalentereita myymällä sekä Johanneksenkirkossa 8.12. klo 18 kauneimpien joululaulujen parissa, jolloin Ilvekset osallistuvat kolehdinkantoon johtajiensa kanssa.

Syysterveisin Ilvesten johtajat:

Fanny ”Mummo” Syrjänen
Reetta ”Saukko” Lahtinen
Anna ”Sunde” Suntio

Hamstereiden ja Koirien retki Pihlajasaareen

Hamstereiden ja Koirien yhteisellä retkellä lauantaista sunnuntaihin 21.-22.9.2019 tehtiin Kalastaja-taitomerkkiiin sekä seikkailijoiden ilmansuuntamerkkien retkeilyyn liittyviä aktiviteetteja. Merisatamassa ennen laivakuljetusta myös plokattiin ja tutustuttiin yleisimpiin kalalajeihin.

Pihlajasaaressa Koirat ja Hamsterit rakensivat eräänlaisen monikäyttöongen, jota kukin käytti iltahämärässä myös tikkupullan paistamiseen. Syötteinä kokeiltiin muun muassa kaurahiutale-vaniljasokeri-vesi-massaa sekä pieniä nakin paloja.

Seikkailijoille uudenlaisten telttojen pystytykseen (ja purkamiseen) saatiin kulumaan aika paljon aikaa. Ja miten hyvin meitä nukuttikaan vatsat täynnä loimulohta, perunamuusia ja maissia, tuulen ja vesiliikenteen huminassa. Aamupalalla oli tarjolla kaurapuuroa, hilloa, kaakaota, teetä sekä nuotion päällä valmistettuja lämpimiä riisipiirakoita ja juustovoileipiä.

Kalaonnea kokeiltiin molempina päivinä. Sää suosi eikä sadevaatteita tarvittu. Vaihtovaatteetkin taisivat tulla kotiin puhtaana, koska kukaan ei puljannut eikä tippunut mereen.

Trangiakokkailuissa tyhjensimme useita vähän käytettyjä kaasupulloja. Niitä ei tule käytettynäkään heittää kaatopaikalle menevän sekajätteen mukaan, pienikin tyhjä kaasupullo luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Niinpä naputimme kaasupulloihin naulalla reiän ja siten ne kelpasivat tavalliseen metallikeräysastiaan.

Erityiskiitos kuljetusavusta kippareille Peippo ja Suon isä Tuukka! Pihlajasaaressa syksy vasta teki tuloaan. Kyllä kannatti retkeillä kotikolon lähelle.

Muistilapuksi retkenjohtajille Anikselle ja Nanalle, että kalastusmerkistä tehdään kololla seuraavat: kalastuslupa (etsitään tietoa netistä), erilaiset kalastustavat (esim. pilkkiminen tai verkko, tähänkin voisi tutustua netissä), sekä kalan eri osat ja kalan perkaaminen – käytännössä ostetaan silakoita, kun ei saatu onkimalla tuoretta kalaa lainkaan.

Lisää retkitunnelmia @hkptpartio Instagramissa

This gallery contains 9 photos


Tule mukaan! #partio on maailman paras harrastus

Opiskelija, aikuinen, tule mukaan partion viikkotoimintaan, viritä vanha harrastus tai aloita partio nyt! Kalevan Poikiin ja Tyttöihin on helppo tulla aikuisena olipa kotiseutusi Helsingissä, Hirvensalmella tai Rovaniemellä saakka.

Juuri nyt etsimme uudelle laumalle aikuisia vetäjiä aloittamaan partiota yhdessä uunituoreiden sudenpentujen kanssa syyskuussa 2017. Partiokouluttautumiseen on mahdollisuus ja yhdessä tekemällä oppii. Toimimme Korkeavuorenkatu 10 kellarikerroksesta käsin, joten tapaamisiin on helppo tulla julkisilla. Retkeilemme kaupungilla, puistoissa ja eräalueilla sekä veneilemme aina tilaisuuden tullen.

Jos into riittää, tervetuloa mukaan lippukunnan aikuisten omaan Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa aikuisten oman partiohauskan merkeissä. Monenlaisia vastuutehtäviä on toki tarjolla, mutta niitä emme tuputa, vaan jokainen tulee mukaan oman aikataulunsa puitteissa. Mäyrä-vartiosta voit kysyä Viiviltä viivi@hkpt.fi.

Ekaluokkalaisille tytöille ja pojille siis suunnitteilla sudenpentulauma, jonka startti vahvistuu viimeistään elokuussa koulujen alkaessa. Kokoontumiset alkaisivat syyskuun ensimmäisellä viikolla tiistai- tai torstai-iltaisin. Helpoin tapa saada ryhmä alkuun, on ryhtyä itse ryhmänjohtajaksi. Kysy lisää Pialta pia@hkpt.fi.

Tällä hetkellä kakkos- ja kolmosluokkalaisten laumoissa on kovin täyttä, mutta tilanne elää, joten kysy sudenpenturyhmien vapaita paikkoja syyskuussa Anikselta anis@hkpt.fi. Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaryhmät jatkavat kokoontumisia pääsääntöisesti samana päivänä ja kellonaikana kuin tähänkin saakka.

Toimintaa samoajille (15-17v) ja vaeltajille (18-22v) suunnittelemme juuri nyt yhteistyössä muiden Etelä-Helsingin lippukuntien kanssa. Jos kiinnostuit, kysy lisää lippukunnanjohtaja Saaralta saara@hkpt.fi.

Hyvää, toivottavasti aurinkoista kesäaikaa! Huomioithan, että myös me lomailemme, joten vastaamme pienellä viiveellä.


Puurojuhla 9.12. Agricolan kirkon kryptassa

adviskuva2_jono.pngHelsingin Kalevan Poikien ja Tyttöjen perinteistä puurojuhlaa vietetään perjantaina 9.12. klo 18 Agricolan kirkon kryptassa. Ihanan jouluisen ohjelman lisäksi tiedossa on uusien sudenpentujen yhteinen partiolupaus, suoritusmerkkien jako kaikille ikäkausille, tonttumerkkien ja lippukunnan palkintojen jako kaikkein ahkerimmille adventtikalenterimyyjille sekä jouluarpajaiset. Varaathan mukaasi käteistä, yksi arpa maksaa 2 euroa. Illan päätteeksi nautimme yhdessä joulupuuroa. Tilaisuus päättyy noin klo 20.

Ja jos haluat, että joulupukki muistaa sinua, tuothan mukanasi pienen korkeintaan 4 euron arvoisen lahjapaketin, ilman nimilappua. Lahjapaketit kerätään lahjakoriin kryptan eteisessä ennen juhlan alkua.Varmista joulupuuroannoksesi ja ilmoittaudu 4.12. mennessä Anikselle tekstiviestillä 040 5155311 tai anis(a)hkpt.fi. Mainitse ilmoittautuessasi partiolaisen nimi ja ryhmä sekä mukana tulevien perheenjäsenten lukumäärä. Ilmoitathan erikoisruokavaliosta.

Aikuiset, otamme ilolla vastaan lahjoituksia arpajaislahjoiksi, jos sellaisia löytyy kotoa tai työpaikalta. Ja ilahdumme suuresti myös, jos saamme apua salin siistimiseen tai ison pesukoneen pyörittämiseen keittiössä juhlan päätyttyä. Lisätietoja Anikselta.

Toivottavasti nähdään suurella joukolla juhlassa!


Karhujen ja Ulvovien susien laavuretki

Laavuretkelle lähti Ulvovat sudet ja Karhut. Menimme sinne raitiovaunulla, junalla ja bussilla.
Bussilla menimme Siikaniemeen ja sieltä aloimme kävellä Holma-Saarijärvelle. Menimme ensin saareen. Siellä ensimmäiseksi aloimme laitamaan trangioilla italianpataa. Lounaan jälkeen lähdimme paikkaan, jossa yövyimme. Siellä harjoiteltiin suunnistusta. Suunnistuksessa oli karttamerkkidomino, kartanlukemista ja kompassin käyttämistä.
Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Sen jälkeen pystytimme kaksi laavua järven rantaan, toisen laavun Ulvoville sudille ja toisen Karhuille. Sitten teimme polttopuita. Leikimme ”evoluutiota” odotellessamme nuotion lämpenemistä ja illan tulemista.

img_0170

Kun viimein olimme valmiit syömään, grillasimme nuotiolla makkaraa, paprikaa leipää ja sipulia. Jälkiruuaksi oli paahdettua vaahtokarkkia. Syötyämme aloimme leikkiä kojoottia. Kojootissa on yksi etsijä ja muut piiloutuvat pimeään metsään. Kun kojootti (etsijä) on laskenut hän alkaa etsiä piiloutujia. Kun hän ulvoo, muidenkin pelaajien on ulvottava ja osoitettava taskulampullaan ympärilleen. Kojootti saa heidät yksi kerrallaan kiinni ja kiinni jääneet auttavat etsijää löytämään loput. Lopulta leikittyämme kylliksi vietimme hetken aikaa nuotion loimussa ja lauloimme muutaman partiolaulun. Sen jälkeen panimme viimein maaten ja nukahdimme.

Aamulla huomasimme yhden ulviksen (Maestron) nukkuneen osan yöstä laavujen välissä ulkona. Tovin heräteltyämme häntä hän ihmetteli, miten oli siihen päätynyt. Kun olimme toipuneet hämmästyksestä, pakkasimme tavaramme ja siirryimme aamupalalle. Huomasimme, että hiiret olivat syöneet osan ruokatarpeistamme. Hiiret olivat syöneet tiensä Pupulin rinkkaan! Niinpä poistimme aamupalapöydästä ne leivät ja juustot, joita hiiret olivat nakertaneet, ja söimme loput. Aamupalaksi oli puuroa, leipää ja kaakaota.

Aamupalan jälkeen purimme ja pakkasimme laavut. Pakkaamisen jälkeen leikimme piiloleikkiä – yksi meni piiloon ja muut etsivät. Kun piilossa olevan löysi, piti jäädä samaan piiloon odottamaan, että kaikki etsijät löytävät saman piilon. Sen jälkeen aloimme rakentaa A-pukkia. A-pukki on A:n muotoinen puuriu’uista solmittava ojanylitysväline. Valitettavasti emme löytäneet valtavaa ojaa, siispä ylitimme normaalin ojan A-pukilla. A-pukkimme oli selvästi onnistunut, koska se ei romahtanut kenenkään alta ylittäessämme ojaa.

Kokkasimme lounaaksi trangioilla tomaatti-mozzarellapastaa. Ruokailun jälkeen tiskasimme trangiat ja lähdimme kävelemään kohti bussipysäkkiä. Matka onnistui hyvin ja nopeammin kuin olimme odottaneet. Meille jäi runsaasti aikaa bussipysäkille, joten leikimme kirkonrottaa. Sitten bussi vei meidät junalle, joka vei meidät rautatieasemalle, josta nousimme ratikkaan, joka toi meidät kololle. Toimme kololle yhteiset tavarat ja lähdimme sisaruspiirin jälkeen kotiin.

img_0183

Jutun kirjoittivat Zesku ja Kotka / Karhut


Roihu-vuoden syksy: vielä ehdit mukaan!

HKPT:ssä aloitti syyskuussa kaksi uutta sudenpentulaumaa: ekaluokkalaisten tyttöjen ja poikien Roihu-lauma, johtajinaan Pia ja Anis, sekä viikko sitten uusi tyttölauma, joka sopii 2008 ja 2009 syntyneille tytöille johtajinaan Tiku, Aukku, ja Eija. Kummassakin laumassa on muutama paikka vielä vapaana ja hyvin ehtii mukaan! Roihu-lauma kokoontuu keskiviikkoisin klo 16.15-17.15 ja uusi tyttölauma maanantaisin klo 16.15-17.15 Korkeavuorenkatu 10 C kellarikerroksessa.

Ryhmien omia syysretkien jäljiltä on laavuja ja telttoja roikkunut kuivumassa. Kuvassa osa Ulvovien Susien ja Karhujen yhteiselle laavuretkelle osallistuneista.
screen-shot-2016-09-25-at-19-10-28

Lokakuu

10.10. Lippukunnan 6-vuotissynttärit klo 18-19 Ketunkolossa.
10.10. Mäyrä-vartion synttärijatkot klo 19 alkaen Ketunkolossa.

Marraskuu

6.11. Hiipivä haamu -kaupunkisuunnistus – lisätiedot Fannylta, ilmoittautumisaika päättyy pian.
10.11. Mäyrä-vartion marraskokous
12.11. Adventtikalenterien myyntitempaus S-Market Hietalahdessa & joulukahvila Korkeavuorenkadulla.
14.–17.11. Adventtikalentereiden myyntiä kololla ja Korkeavuorenkadulla kokousten yhteydessä
18.–20.11. Syysretki (sudenpennut 19.-20.11.)
27.11. Kolehdinkanto Johanneksenkirkossa, ensimmäinen adventti

Joulukuu

9.12. Puurojuhla klo 18-20. Uusien sudenpentujen ja ikäkausien lupauksenannot. Jouluista ohjelmaa, arvontaa ja lopuksi joulupuuroa.
10.12. Mäyrä-vartion joulubrunssi
11.12 Kolehdinkanto Johanneksen kirkon Kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa
16.12. Joulumysteerio (huom. harjoitukset 12.12.).

Seuraa tapahtumakutsuja ja tiedottamista facebook.com/HKPT.partio sekä HKPT:n tärkeät aikuiset ja valokuvia Instagramissa tunnisteella #hkptpartio.


Tule mukaan! Join us! Kom med!

Kaksi uutta sudenpentulaumaa aloittaa ja ryhmissä on vielä tilaa. Join us! Kom med!

1. luokkalaisille pojille ja tytöille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 7.9. Kokoontumiset ovat keskiviikoisin klo 16.15 – 17.15 Korkeavuorenkatu 10 C. Tutustumme yhdessä partion monipuoliseen maailmaan ja tietenkin retkeilyyn kololla, puistossa ja metsässä. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Johtajina toimivat Anna Virrantaus ja Pia Wenelius. Kysy lisätietoja 0405155311 / Anis.

Tyttöjen oma sudenpentulauma aloittaa 19.9. Kokoontumiset ovat maanantaisin klo 16.30 – 17.30 Korkeavuorenkatu 10 C. Ryhmä soveltuu 1. ja 2. luokkalaisille tytöille, aikaisempi  partiokokemus ei ole pakollinen. Syksyn ohjelmassa on muun muassa partioon tutustumista, ensiapua ja esiintymistä. Ilmoittaudu pian mukaan! Johtajina toimivat Tilda Leikola, Aurora Vuori, ja Eija Kauniskangas. Kysy lisätietoja  0503223432 / Tilda Leikola.

Vapaita paikkoja kannattaa tiedustella rohkeasti seuraavista ryhmistä:

2. luokkalaisten poikien ja tyttöjen Koirat-lauma keskiviikkoisin klo 17.30 – 18.30, anis@hkpt.fi;

3. luokkalaisten poikien ja tyttöjen Hamsterit-lauma maanantaisin klo 14.30 – 15.30, nana@hkpt.fi;

4. luokkaisten poikien ja tyttöjen Ulvovat Sudet – seikkailijajoukkue maanantaisin klo 18-19, pekka@hkpt.fi;

5. ja 6.luokkalaisten Karhut -tarpojaryhmä keskiviikkoisin klo 17.30 – 19, viivi@hkpt.fi.

Lasten huoltajat olette aina tervetulleita mukaan retkille ja tapahtumiin. Aikuisten oma Mäyrä-vartio ottaa myös uusia jäseniä ja kokoontuu kerran kuussa oman partiohauskan merkeissä. Lisätietoja lippukunnan johtaja Kati Virolainen 044 9758097, titi@hkpt.fi

 


Mäyrä-vartio starttasi syksyyn

Aikuisten oma Mäyrä-vartio kokoontui Ketun kololle 10.8. vaihtamaan kesäkuulumisia, suunnittelemaan syksyä ja tutustumaan uusiin johtajiin. Roihusta riitti jutusteltavaa ja Teneriffallakin oli käyty. Varastosta löytyvät uudet teltat, keittiöstä uusi kahvinkeitin ja Karhun onkalosta uusi keltainen pölynimuri  – kaikkia näitä saa käyttää ahkerasti.

Ryhmien kokoontumiset alkavat 29.8. alkavalla viikolla pääsääntöisesti entiseen aikaan. Lisätietoja ryhmänjohtajalta. Lippukunnan toimintakalenteri on täynnä tekemistä kaikille ikäkausille. Lasten vanhemmat, kummit ja mummit ovat aina tervetulleita mukaan retkille ja tapahtumiin. Lisätietoja voi kysellä tapahtumien vastaavilta johtajilta. Mäyrä-vartiolla on syksyllä  tiedossa mm. heraldiikkaa ja herkkubrunssi, kokoukset joka kuukauden 10. päivä. Lisätietoja voi kysellä Viiviltä.

Ja vielä ilouutiset: saimme joukkoomme kaksi uutta partiojohtajaa. Lämpimästi tervetuloa Annakaisa Tikkinen ja Lauri Sankari! Annakaisa eli Ak on Kolarin lahja meille etelän ihmisille ja kantaa kaulassaan Ylläs-Partion vihreää huivia. Laurilla eli Sankarilla on nappulat sekä kosolti partiokokemusta Vihannin Vehkoista sekä Hirvi-Partiosta.

13919963_10154450346882140_2607479389734051916_o


Partioon ilmoittautuminen käynnissä

Uusi ekaluokkalaisille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 9. syyskuuta 2016. Kokoontumiset ovat keskiviikkoisin klo 16.15 – 17.15 välisenä aikana osoitteessa Korkeavuorenkatu 10 C, kellarikerros. Kesä-heinäkuussa voit tehdä jäsenhakemuksen suoraan netissä ja otamme ilmoittautumiset vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos luet tätä vasta elokuussa, ota ensin yhteyttä Anikseen varmistuaksesi vapaasta paikasta.

Seikkailijajoukkueissa Ulvovat Sudet ja Karhut on vapautunut paikkoja, jotka sopivat 4., 5., ja 6.-luokkalaisille tytöille ja pojille. Aikaisempi partiokokemus ei ole pakollinen, tule rohkeasti mukaan! Ulvovat Sudet kokoontuvat 29.8. alkaen maanantai-iltaisin klo 17.30-18.30 ja Karhut 31.8. alkaen keskiviikkoiltaisin klo 17.30-18.30.

Aikuisille on myös tilaa, joten viritä vanha harrastus tai aloita partio nyt! Pääset mukaan lippukunnan huippujen oman Mäyrä-vartioon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa aikuisten oman partiohauskan merkeissä. Pestejä ja vastuutehtäviä on toki myös tarjolla, mutta niitä emme kenellekään tuputa, vaan jokainen tulee mukaan oman aikataulunsa ja mahdollisuuksiensa puitteissa.

Lue lisää partiosta ja Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt lippukunnasta
Tule jäseneksi ja tee jäsenhakemus netissä
Seuraa meitä Instagramissa @hkptpartio #hkptpartio
Katso ajankohtaiset aiheet Facebook.com/hkpt.partio

Tule siis mukaan sillä meill’ on paras meininki!

Lisätiedot
Anis Virrantaus
anis(at)hkpt.fi
040 5155311 (varmimmin iltaisin ja viikonloppuisin)
Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry
Korkeavuorenkatu 10 C