Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella

Tule vapaaehtoiseksi mukaan partiotoimintaan!

Jätä kommentti

Partion tekeminen vaatii monta aikuista. Perinteikäs ja laadukas toiminta näkyy meillä ryhmien kokoontumissa, joissa on paljon lapsia sekä järjestämissämme retkissä sekä leireillä. Jotta saamme pidettyä partiotoimintamme jatkossakin hyvänä, toivotamme tervetulleiksi uudet vapaaehtoiset ja apukädet.

Aikuisena voit olla mukana juuri sen verran kuin haluat. Tällä lomakkeella voit kertoa meille, kuinka paljon sinulla on juuri nyt aikaa ja voimavaroja osallistua partiotoimintaan. Kysymme erikoistaidoistasi, koska partiolaisille on aina elämys oppia uusia asioita ja aitoja todellisten ammattilaisten avulla.

Täyttämällä lomakkeen et vielä sitoudu mihinkään, mutta avaat itsellesi mahdollisuuden rikastuttaa omaa elämääsi ja auttaa meitä pitämään partioharrastustamahdollisena kaikille. Mukaan tulo ei vaadi partiokokemusta tai erikoistaitoja, vain avointa mieltä ja ennakkoluulotonta heittäytymistä.

Vinkkaa tästä myös muille tutuille ja kummin kaimoille!

Aikuisena mukaan toimintaan
Tervetuloa partioon -kurssit
Vapaaehtoiseksi partioon -perehdytys
Kysy lisää: anis (at) hkpt.fi

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s