Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella

Partioon oli yllättävän helppoa tulla aikuisena

Jätä kommentti

Karoliina, 31, liittyi Kalevan Poikien ja Tyttöjen aikuisten omaan Mäyrä-vartioon tuntematta ennalta ketään ja kertoo seuraavassa, miten kaikki oikein tapahtui.

Miten päädyin mukaan Mäyrä-vartioon?

Olen ollut partiossa mukana lapsena ja nuorena, mutta opiskelemaan lähdettyä rakas harrastus jäi. Viime syksynä yli kymmenen vuotta uinuneen harrastuksen herättely tuntui ajankohtaiselta. Googlailin Helsingin keskustan alueen lippukuntia ja löysin HKPT:n. Nettisivuilta kävi ilmi, että lippukunnassa on aikuispartioryhmä Mäyrä-vartio, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Tämä kuulosti juuri sellaiselta ryhmältä, jota olin etsinytkin. Laitoin siltä istumalta yhteyshenkilölle viestiä ja tiedustelin olisinko päässyt mukaan toimintaan.

Mitä olen tehnyt partiossa ja millaista aikuispartiossa on?

Viime syksyllä kokouksissa oli aiheena muun muassa jalkahoitoja ja tutustumista, mäyrien pikkujoulut, sekä kahvimaistelua, joka oli minun vetämä kokous 🙂 Ja pääsin osallistumaan mäyräjoukkueessa Hiipparille ja hauskaa oli. Kokoukset muodostuu aina vetäjänsä näköiseksi ja kuka tahansa Mäyristä saa vetää kokouksen. Oma kokoukseni oli kahvimaistelua, sillä se on lähellä omaa työtäni ja tuntui luontevalta pitää itselle aiemmin tutusta aiheesta ensimmäinen kokous.

Mikä on ollut partiossa parasta, entä yllättävintä?

Parasta on se, että aikuispartiossa ryhmä voi oikeastaan itse päättää mitä tekee ja mihin haluaa panostaa kokouksissa. Kaikki ovat mukana omien aikataulujen sallimalla tavalla ja meitä onkin aika monta Mäyrää.

Yllättävintä ja ihaninta oli se, kun tulin ekaan kokoukseen ja sujahdin ryhmään mukaan samantien. Olin unohtanut, miten avointa toimintaa partio on ja että kaikenlaiset ihmiset ja tekeminen otetaan ilolla mukaan. Tämä olikin ehkä juuri se, mitä olin eniten kaivannut aikaisemmilta partiovuosilta. Se yhteenkuuluvuus ja hauska puuhastelu ihmisten kanssa, joihin en välttämättä törmäisi muualla.

Odotan kovasti, että pääsen osallistumaan leirille tai retkelle. Lisäksi odotan jo seuraavaa Hiipparia ja mahdollisesti jotain muita kisoja mitä on tulossa 🙂 Ja tietty sitä, että päästään taas pian pitämään kokouksia kololla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s