Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Eräänä marraskuun maanantaina…

Lippukuntamme nuorimmaiset, Hamsterit saivat tänään harjoitella puukon käyttöä. Veistely on aina tosi suosittua ja hauskaa tekemistä. Nyt saatiin aikaan vaahtokarkkitikut. Oli muuten melkoisen makoisat treenit, ja lopuksi myös suut tahmeina. Kaikki tämä hauskuus takkatulen lämmössä.

Harmaa marraskuinen maanantai maistui yllättäen paljon paremmalta.

PS. Jos kiinnostuit partiosta, ota yhteyttä Nanaan.

WP_20141103_005


Retkenjohtaja muistelee: Urjalla oli tosi hurjaa!

Siis retki?!
Mahtavan suuri osallistujamäärä
!
Aivan tajuttoman reippaita sudareita!
Loistava sää.
Hyvä sijainti Urja-järven rannalla.
Opeteltiin suunnistamista ja veistelyä.
Ruokaa laitettiin trangioilla sekä nuotiolla.
Tehtiin iltanotskille puita
.
Metsästettiin leijonaa!
Iltanotskilla oli tiivis tunnelma.
Nukuttiin lavuissa
!
Sunnuntain kiertoreitti oli raskas niille, jotka sille lähtivät
…
Jo perjantai-iltana leiriytyneet Nokkoset ovat johtaja-ainesta!
Johtajaporukka oli mielettömän reipasta ja hyväntuulista
!
Yöllä oli muuten hurjan pimeää!!!
Onneksi yöllä kaikki nukkuivat…

10731120_713068332118043_6696927453744352740_n    1662544_713068365451373_2612134153626885115_n   10645286_699488126809397_2202853060495416704_n

PS. Valokuvamuistoja Urja-retkestä HKPT:n Facebook-sivulla ja Instagram-tilillä


Meill’ on paras meininki – syksyn tapahtumat partiossa

Kesästä jäi hienoja, lämpimiä muistoja – meill’ on (ehdottomasti) paras meininki!

Ryhmät aloittelevat aktiivista toimintaa ja lippukunnan yhteisiä tapahtumia ovat muunmuassa Tukijoukkojen oma koloilta 16.9. kololla, Urja-syysretki 20. – 21.9. Nuuksioon, ja lippukunnan nelivuotissynttärit 10.10. kololla. Syksyn 2014 tapahtumakalenterista löydät nämä ja kaikki muut tärkeät tapahtumat sekä päivämäärät, jotka on syytä laittaa kalenteriin.

Partio on siitä hauska harrastus, että metsään, retkille, ja tapahtumiin saa kutsua mukaan kaverin, äidin, isoisän tai vaikka kummin tai mumman. Osallistua voi kerran pari vuodessa, tai tulla mukaan vakituisemminkin. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa partiota.

Kaupungissa kuhisee,
HKPT lähenee.
Meidät kuulet varmasti,
meill’ on paras meininki!


Sudenpentulaumoihin ilmoittautuminen käynnissä

Uusi ekaluokkalaisille tarkoitettu sudenpentulauma aloittaa 1. syyskuuta. Kokoontumiset ovat maanantaisin klo 14 – 15.30 välisenä aikana. Ilmoittaudu pian mukaan Nanalle nana (at) hkpt.fi

Syksykauden ensimmäiset laumaillat: Ulvovat Sudet maanantaina 25.8. ja Karhut keskiviikkona 27.8. Kokoontumiset klo 17:30 – 19. Tiedustele mahdollisia paikkoja Anikselta anis (at) hkpt.fi. Ryhmät soveltuvat kakkos-, kolmos- ja nelosluokkalaisille tytöille ja pojille. Aikaisempi partiokokemus ei ole pakollinen.

Kalevan Poikien ja Tyttöjen kokoontumistila eli kolo sijaitsee osoitteessa Korkeavuorenkatu 10 C.


Käärmeluodon veneretkellä jokainen sai ajaa ribbiveneellä

10426737_10152479989152140_4529684281107947947_n 10390166_10152479989397140_5772148436172814715_n 10427690_10152479989197140_7854602423762125649_n 10435903_10152479989392140_8362371999516910700_n

Veneretki suuntautui 17-18.5. Käärmeluodolle Lauttasaaren edustalle. Veneretkellä jokainen sai vuorollaan ajaa ribbiveneellä. Majoitukseksi pystytettiin puolijoukkueteltta. Sää oli lämmin ja pärjäsimme hyvin ilman kaminaa. Riippuvassa keinussa saattoi hetken kuvitella olevansa Tarzan. Iltanuotilla paistettiin lettuja. Leirin johtajina olivat Kauris ja Hiiru.

Sunnuntaina joukkoa täydensivät HKPT:n kevään päätös- ja kesän aloitusjuhlaan saapuneet vanhemmat, sisarukset ja partiolaiset. Todistimme sudenpentulupauksenantoa ja kilpailimme hauskojen tehtävien parissa. Kaiken kruunasivat upeat kallio- ja merimaisemat sekä suklaa-banaanit suoraan grillistä!

Lisää valokuvia ja retkipostauksia Facebook-sivuillamme. Tule tykkäämään meistä niin näet kuvat ensimmäisten joukossa!


Hiiulihei! Veneretki ja kevätkauden päätös Käärmeluodoilla

käärmeluotoTule mukaan keväiselle veneretkelle kohti Käärmeluotoja! Ohjelmassa on kivoja meriseikkailuja, iltanuotio, itsetehtyä herkullista retkiruokaa ja muuta mukavaa. Lauantaina pääset kiitämään aalloille ribbiveneellä. Kuljetukset saareen ja takaisin hoidetaan busterilla.

Lähtö on lauantaina 17.5. klo 10 Lauttasaaren Länsiulapanniemestä (Lounaisväylän päästä) HKL-kesämajojen parkkipaikalta. Melko lähelle pääsee bussilla numero 20. Auto kannattaa pysäköidä Lounaisväylän tai muun lähikadun varteen. Parkkipaikka on täynnä mökkiläisten autoja.

Paluu on sunnuntaina 18.5. noin klo 16 samaan paikkaan

Hinta: 30 € maksetaan käteisellä tasarahana retkelle lähdettäessä.

Kevätkauden päätös ja kesäkauden avajaiset ovat sunnuntaina 18.5. grillailun ja kisailun merkeissä. Lähtö su klo 11.30 kesämajojen parkkipaikalta. Voit tulla myös omalla veneellä, jos haluat eli vanhemmat ja perheenjäsenet tervetulleita mukaan!

Ilmoittaudu Nanalle sähköpostitse nana@hkpt.fi keskiviikkoon 14.5. mennessä.

Mainitse ilmoittautuessasi seuraavat tiedot:

  • Nimi ja ryhmä
  • Huoltajan nimi ja puhelinnumero
  • Mahdolliset allergiat tms. mikä tulisi ottaa huomioon
  • Onko sinulla omat pelastusliivit? -> Jos ei ole, ilmoita painosi!
  • Sunnuntain kevään päätökseen ja kesän avajaisiin osallistuvat, heidän ruokavalionsa ja pelastusliivitarpeensa sekä venekyydin tarve.

Lisätiedot Nana Honkasalo 040 753 2483 / 09 2340 6222. Retkilappuja jaetaan ryhmille sähköpostitse sekä kokoontumisissa.

 


Metsäretken muistelmat

sinnikäslämmittäjäMetsäretken alkajaisiksi perjantai-iltana neljä tarpojaa ja kolme johtajaa virittivät iloista tunnelmaa ja lämmittivät Mörrimöykyn kämppää Nuuksiossa. Tarpojien naamat ehdittiin sotkea saveen ja nauru raikui. Perjantain illalliseksi nautittu Peipon pekonipasta oli kuulema retken parasta ruokaa!

Lauantaina seitsemän sudenpennun ja kahden johtajan saavuttua nostettiin lippu ja laulettiin Partiomarssi. Tutustumisen ja majoittumisen jälkeen aurinkoisilla kallioilla valmistui trangioissa lounaaksi pastaa ja lihapullia. Jokainen vartio kokkasi ja maustoi annokset itse.

Iltapäivän jäljityskisassa testattiin muun muassa karttamerkkien tuntemusta lipunnosto
ja ensiavun osaamista sekä pohditiin sitä, mitä olisi tehtävä eksymistilanteessa.  Voittajaksi selviytyi ryhmä nimeltä Liekit. Erittäin tiukassa kisassa myös Etevä porukka, Shakki Foksit ja Metsänkulkijat saivat kukin hyvän tuloksen. Leikeistä hauskimmat ja hikisimmät olivat Puu kaatuu (kuvassa) ja Lipunryöstö.

Aniksen perunateatteri herätti suurta innostusta erityisesti retkemme pienissä päivävieraissa. Teatterin tuotokset eli sitkeydellä ja hartaudella kuoritut ja pilkotut perunat päätyivät jauhelihakeittoon, jota syötiin päivälliseksi.

Iltanuotion sytytti Pupuliini eli Pekka, jolle annettiin retkellä ihka oma
partionimi. Karhut, Ulvovat Sudet ja Nokkoset esittivät kukin vuorollaan WP_20140405_014kekselistä ja kivaa ohjelmaa. Makkaran ja vihannesten päälle jälkiruoaksi lusikoitiin suklaabanaanit, nami!

Tällä retkellä muuten päätettiin päästää pojat ensimmäisiksi saunaan. Tuli oli kuitenkin sammunut padan alta, joten vasta tyttöjen saunavuorolla oli lämmintä pesuvettä. Mörrimöykyn kämpän lämmitys onnistui paremmin. Yöllä oli niin lämmintä, että saattoi avata makuupussin vetoketjun ja ottaa villapaidan pois. Kipinävuoroissa oli tänä yönä hiirenhiljaista lattiapellin pientä pauketta lukuunottamatta.

Sunnuntai valkeni sateen ropinaan kun aamun ensimmäinen kipinä sytytti puukaatuu_morrimoykkykaminan. Aamupuuron jälkeen leikattiin ja ommeltiin retkimerkit Hupsuhännän (myös Touko sai itselleen partionimen!) johdolla. Totuus vai tehtävä -kisa haastoi Pupuliinin tanssimaan valssia (vai oliko se sittenkin tangoa?) Fregun kanssa yläkatsomon hurratessa.

Lounastortillat olivat kuulema retken toiseksi parasta ruokaa. Ne ovat myös ekologisia, sillä tortillojen sisään katosi kaikki jäljelle jäänyt ruoka, joka muuten olisi mennyt roskiin. Ennen kotimatkan alkua oli vielä aikaa ulkoleikeille, löytytavaroiden huutokaupalle sekä jäljityskisan palkintojenjaolle.

Tiedätkö sinä oikean vastauksen kuvassa oikealla lukevaan arvoitukseen? 

Lisää 4.-6.4.2014 Nuuksioon suuntautuneen Metsäretken tunnelmia ja valokuvia www.facebook.com/hkpt.partio.


Nokkoset osallistuivat Yhteisvastuukeräykseen

Nokkoset Yhteisvastuu-keräys

Yhteisvastuukeräys on kirkon jokavuotinen keräys. Tänä vuonna rahoilla autetaan saattohoitopotilaita kouluttamalla heidän tuekseen vapaaehtoistyöntekijöitä. Lisäksi rahaa kerätään Guatemalan Maya-intiaanien koulutuksen tukemiseen ja ihmisoikeustyöhön.

Nokkosten mielestä kerääjänä toimiminen oli kivaa, vaikka olikin tosi kylmä. Se oli kurjaa, että jotkut ihmiset olivat epäkohteliaita. Onneksi suurin osa ohikulkijoista halusi osallistua keräykseen.

Kiitos Nokkoset. Olette enkeleitä.

Yhteisvastuu 2014 kampanjaan voit osallistua sinäkin.


Ilmoittaudu laskiaismäkeen 21.2. mennessä

pulkka2Pulkkaskabaa, kaakaota ja laskiaispullaa ja taattua vipinää tarjolla sunnuntaina 2.3. koko perheelle. Ota mukaan oma mäkikiiturisi tai lainaa kololta liukuri. Mikäli lunta ei ole, muuta ohjelmaa kololla. Aloitamme Joharin puistossa klo 13 ja lopuksi siirrymme sisälle laskiaispullien ääreen todistamaan sudenpentu- ja tarpojalupauksen antoa. Tervetuloa!

Ilmoittaudu 21.2. mennessä Anikselle tekstiviestillä 040 5155311, tai sähköpostitse anis (at) hkpt.fi. Kerro ilmoittautuessa partiolaisen ja ryhmän nimi sekä perheen osallistujamäärä. Ajoissa ennakkoon ilmoittautuneille riittää oma laskiaispulla.


1 kommentti

Pidetään se käynnissä!

Nyt se on polkaistu käyntiin! Historian ensimmäinen HKPT tukijoukkojen ilta 28.1. oli onnistunut. Vaihdoimme ajatuksia partiosta, viestinnästä, tapahtumista, retkistä ja pesteistä, joista ensimmäiset hommat ovat sitten jo varattuina. Mahtavaa! Kaakao ja vaahtokarkit takkatulen ääressä oli mielettömän hyvä yhdistelmä. Opettelimme myös uuden taidon, kuten Johtiksissakin on tapana tehdä. Alun lämmittelyleikki oli myös hyödyllistä: Laurentzia tuntuu vieläkin reisissä.

Keväistä tukijoukkoiltaa odotellessa, tarvitsemme sinut:

  • Kaakaon- ja kahvinkeittäjä su 2.3. laskiaistapahtumaan (myös toinen pullanleipojan paikka vielä avoinna), jonka kesto 13-16.
  • Aikuinen mukaan sudenpentujen päiväretkelle la 15.3. Viikkiin
  • Kokki, kuski, tai vaikka apujohtaja metsäretkelle 4.-6.4. Nuuksioon. Osa- ja kokopäiväisiä hommia tarjolla. Retkelle saa myös tulla mukaan osallistumaan ihan koko ajaksi.
  • Kesäleirille mukaan kaikenlaisiin pieniin ja suurempiinkin saappaisiin. Tai osallistumaan. Leiri järjestetään viikolla 23 (noin 3.-8.6.) Repoveden kansallispuistossa.
  • Tarkemmat kevään tapahtumatiedot löydät Kalenterista
  • Kysy lisää Anikselta (anis (at) hkpt.fi )