Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Vauhdikas partiosyksy

HKPT oli yksi jäsenmääräänsä kasvattaneista lippukunnista. Ei ihme, että keskiviikkoilta on ollut ruuhkaisin ja mitä hauskin viikonpäivä, jolloin Ketunkolo, Siilinpesä ja Karhun onkalo ovat täynnä Kalevan Poikia ja Tyttöjä. Uusi sudenpentulauma Koirat aloitti toimintansa syyskuussa ja saimme ryhmälle Aniksen pariksi uuden johtajan – tervetuloa Titi! Lisäksi jo toiminnassa olleisiin sudenpentu- ja seikkailijaryhmiin voitiin ottaa uusia jäseniä.

Muutamia kuulumisia ryhmistä: Hamsterit ovat retkeilleet ahkerasti ja tehneet käsityönä rummut. Koirat ovat tutustuneet partioon ja saivat syksyn aikana harjoitella retkeilytaitoja. Ulvovat Sudet osallistuivat piirin sudenpennuille järjestämään ensiaputapahtumaan. Marraskuun ensimmäisen lauantaipäivän perinteiseen kaupunkikilpailuun, Hiipivään Haamuun, osallistuivat Kanahaukat sekä seikkailijajoukkue Karhut.

Marraskuussa on puhallettu yhteiseen hiileen monin tavoin. Partiolaisten adventtikalentereita kaupattiin innokkaasti lippukunnan myyntitempauksessa, ryhmien kokouksien aikana, naapurustossa, sekä Tehtaankadun koulun myyjäisissä. Kannoimme myös kolehtia kahteen otteeseen Johanneksen kirkossa. Hyvä me!

Jos olet lapsesi haluaa aloittaa partion, tiedustele ryhmänjohtajalta onko paikkoja vapautunut. Ja jos sinä äiti, isä, tai kummi ryhdyt itse ryhmänjohtajaksi, voisimme perustaa kokonaan uuden lauman, joka voisi aloittaa jo vuoden 2016 alussa. Etsimme myös ryhmänjohtajia syksyllä 2016 aloittavalle v.2009 sudenpentulaumalle. Ota yhteyttä Anikseen anis (at) hkpt.fi.

image3

Koirat ja Nokkoset iltaretkellä

940870_10153849039882140_2983218226794929024_n

Nana avaa Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden

Tiku, Tiikerimeduusa ja Kake Ulvovista Susista EA-tapahtumassa

Adventtikalentereiden myyntitempaus

Adventtikalentereiden myyntitempaus

Screen Shot 2015-11-23 at 11.40.18

Kanahaukat Hiipparissa

Screen Shot 2015-11-23 at 11.40.29

Karhut Hiipparissa


Jäsenlaskutus alkaa – olet partiolainen vain maksamalla jäsenlaskusi

Tänään on kaikille Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt ry:n jäsenille, joiden sähköpostiosoite löytyy Partiorekisteri Kuksasta, lähtenyt sähköpostitse omat sekä mahdollisten huoltajien tiedot tarkistusta varten. Viestin tarkoituksena on vähentää virheellisiä laskuja ja saada asia hoidettua kerralla oikein.

Tarkastathan tietosi pikimmiten ja korjaat puuttuvat tai väärät tiedot itse partiorekisteri Kuksaan tai ilmoitat muutoksista lippukunnan jäsenrekisterinhoitajalle. Jos teet tämän 19.10. mennessä, ei tarvitse harmitella vääriä laskuja tai että partioviestit menevät väärään paikkaan. Ohjeita alla.

Kerrataanpa vielä

  • Viime vuonna siirryimme käyttämään uutta jäsenrekisteriä, joka toi meille kaikille uusia palveluita ja ominaisuuksia.
  • Partiorekisteri Kuksan kautta pääsemme hallinnoimaan omia jäsentietojamme ja ilmoittautumaan partiotapahtumiin ja koulutuksiin. Kuvallinen ohje rekisteröitymiseen ja tietojen päivittämiseen täällä.
  • Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröityminen aloitetaan menemällä osoitteeseen kuksa.partio.fi. Tarvitset rekisteröitymiseen jäsenumeron ja sähköpostiosoitteesi, joka on syötetty Kuksaan. Tiedon näet vaikkapa jäsenlaskustasi tai kysymällä lippukuntasi jäsenrekisterinhoitajalta. Mikäli huoltajasi on jo ilmoitettu Kuksaan, voi myös huoltajasi muokata yhteystietojasi.
  • Etkö löydä Kuksaa? Kuksan ja ohjeita löydät osoitteesta kuksa.partio.fi. Tarvitset kirjautumiseen partioid-numerosi ja salasanan, jonka olet antanut rekisteröityessäsi. Olet myös voinut rekisteröityä Facebook-tunnuksilla.
  • Etkö muista Kuksan salasanaa? Voit resetoida salasanan, katso ohjeet sivulta kuksa.partio.fi.
  • Partiorekisterin kautta laskutetaan myös jäsenmaksut. Viime vuonna laskutus tapahtui ensimmäistä kertaa Kuksan kautta ja se aiheutti jonkin verran reklamointeja väärien yhteystietojen ja jäsenlajien muodossa. Laskun saivat myös muutamat, jotka olivat jo ilmoittaneet eronneensa partiosta.
  • Kaikilla alle 18-vuotiailla tulisi olla huoltaja rekisterissä, sillä jatkossa ilmoittautuminen joihinkin tapahtumiin tulee hoitaa huoltajan tunnuksilla. Eli kannattaa hoitaa asia jo nyt kuntoon. Huoltajan voi lisätä lippukunta.
  • Haluatko ilmoittaa lapsesi mukaan partioon? Varmistuttuasi paikasta ryhmässä, tee jäsenhakemus. Huomioithan, että jäseneksi haettavan henkilön (lapsen) tietoihin kirjoitetaan vain jäsenen omat tiedot, ja huoltajan tiedot kirjoitetaan vain huoltajan korttiin. Esimerkiksi Lapsi Partiolaisen puhelinnumero on oltava Lapsen oma, ei huoltajan, sama koskee sähköpostiosoitetta. Mikäli Lapsi Partiolaisella ei ole puhelinnumeroa, voit käyttää numerosarjaa 123456789 ja vaihtaa tämän tilalle puhelinnumeron sitten kun se on ajankohtaista.
  • Jäsenlajeista lisätietoa

Jäsenlaskutus

Jäsenlaskutus alkoi uusien jäsenten osalta jo syyskuun alussa ja jatkuu viikoittain läpi syksyn. Vanhojen jäsenten laskutus alkaa 19.10. Huomaa, että kaikki lippukunnassa eivät välttämättä saa laskua samana päivänä, joten omaa kannattaa odottaa.

Maksamalla jäsenmaksun eräpäivään mennessä varmistat pääsysi partioelämyksiin ja olet vakuutettu partiotoiminnassa. Maksuun sisältyy keskusjärjestön, partiopiirin ja mahdollinen lippukunnan jäsenmaksu.

Hoida maksu heti, jotta säästämme muistutuksesta aiheutuneet kulut tärkeämpiin asioihin. Käytämme maksumuistutuksiin vuosittain kymmeniä tuhansia euroja. Jäsenellä on mahdollisuus anoa jäsenmaksuvapautusta omalta piiriltä sosiaalisilla perusteilla vuodeksi kerrallaan. Lisätietoa löydät piirien nettisivuilta. Jäsenpalvelut

Tietojen päivittäminen

 Jäsen voi tehdä nämä itse tai jäsenen huoltaja (jos lisätty Kuksaan)

  • sähköpostin lisääminen Kuksaan
  • yhteystietojen muutokset Kuksaan
  • ilmoittautuminen joihinkin partiotapahtumiin.

Ilmoita nämä lippukunnan jäsenrekisterinhoitajalle

  • nimenmuutokset
  • huoltajan lisääminen
  • jäsenlajin muutokset (perheessä useampia partiolaisia)
  • pestitiedot
  • eroaminen partiosta
  • uusien jäsenten ilmoittautuminen

Helsingin Kalevan Poikien ja Tyttöjen jäsenrekisteriä hoitaa Anis (Anna Virrantaus) anis@hkpt.fi

Ohjeita tietojen päivittämiseen


Syksy 2015 alkanut rytinällä

Syksyn toimintakausi ryhmissä on alkanut hyvin. Uudet ekaluokkalaiset sudenpennut äänestivät lauman nimeksi Koirat ja telmivät innokkaasti Ketunkolossa. Samaan aikaan myös Karhun onkalo ja Siilinpesä olivat täynnä toimintaa. Kolojen käyttöaste onkin oikein hyvä.

Johtajistokin on ollut koolla ja syysretken suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Kävimme myös markkinoimassa partiota Tehtiksen pihatapahtumassa 5.9. ja nyt lapsia olisi tulossa jopa enemmän kuin ryhmissä on tilaa. Johtajia viikkotoimintaan siis tarvittaisiin pari lisää. Ilmianna itsesi tai naapurisi 🙂 Aikuisillekin on tilaa, joten aloita partio nyt ja tule mukaan oman aikataulusi puitteissa. Otamme auliisti vastaan myös satunnaista apua esimerkiksi kuljettamiseen tai kokkaukseen. Kiitos vielä kaikille avuliaille vanhemmille ja johtajille ajastanne tänä vuonna!

Tässä syksyn toimintakalenteri. Muutokset mahdollisia, joten seuraathan myös Facebook-päivityksiämme.

Lokakuu

3.10. Aikuisten ja johtajien yhteinen aamiainen sekä vuoden 2016 toimintakalenterin suunnittelu. Tarkempi kutsu tulossa tuota
10.–11.10. 
Lippukunnan 5-vuotisjuhlaretki Kirkkonummelle. Retkikirje tulossa pian. Lisätiedot linda (at) hkpt.fi
11.10. 5-vuotissynttärijuhla retken päätteeksi. Kutsu tulossa pian. Lisätiedot linda (at) hkpt.fi

Marraskuu

7.11. Adventtikalentereiden myyntitapahtuma 10-14 – alustava tieto. Lisätiedot sukka (at) hkpt.fi
Johtajiston pikkujoulut
Johtajiston kokous ja vuoden 2016 toimintakalenterin viimeistely
29.11. Kolehdinkanto Johanneksen kirkon 1. adventin messussa.

Joulukuu

11.12. Lippukunnan perinteinen puurojuhla 18-20 Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Ohjelmassa sudenpentujen lupauksenanto, jouluarpajaiset, ja kevätkauden 2016 ohjelman julkistaminen. Lisätiedot anis (at) hkpt.fi
13.12 Kolehdinkanto Johanneksen kirkon Kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa – alustava tieto
17.12. Joulumysteerio – alustava tieto Lisätiedot nana (at) hkpt.fi


Syyskuun alun tervehdys lippukunnasta!

1662544_713068365451373_2612134153626885115_n

Syyskauden toiminta on useimpien ryhmien kohdalla jo alkanut tai alkamassa ja kalenterit alkavat jo täyttyä.

Kalenteriin kannattaa jo nyt merkitä huikea synttäriretki 10.-11.10. Lippukuntamme täyttää pyöreät viisi vuotta 10.10. ja tätä juhlitaan lippukuntaretkellä Kirkkonummella. Retken päätteeksi vietämme rentoa vuosijuhlaa jonne koko perhe ja kaverit ovat tervetulleita. Retkilaput tulevat jakoon pikapuoliin, lisätietoja saa Lindalta linda (at) hkpt.fi

Vanhemmille järjestetään 3.10. Tärkeiden Aikuisten aamiainen klo 9.00-11.30 jossa pääsee tapaamaan lippukunnan johtajistoa, kuulemaan toiminnasta, tutustumaan Koloon ja partioon ylipäänsä. Lisäinfoa tulossa.

Etsimme lisää vapaaehtoisia aikuisia, joilla on halu oppia partiosta ja kokeilla uutta! Joskus tarvitsemme ylimääräisen käsiparin auttamaan tai kokkaamaan, joskus tuuraajan vakituisemmalle johtajalle. Myös uusi sudenpentulauma kaipaa lisää aikuisia johtajia. Parina on kokenut partiojohtaja, joka tuntee sudenpentujen partio-ohjelman sekä lippukunnan. Aikaa kuluu yleensä vain reilu tunti viikossa. Ja tämä vapaaehtoistyö on sitä paitsi tosi hauskaa 🙂 Tiedustelut anis(at)hkpt.fi tai pia(at) hkpt.fi

Ryhmät ovat nyt aika täynnä, mutta aina voi ja kannattaa kysyä paikkoja, katso ryhmien vetäjien yhteystiedot.​Paikan lapselle voi myös varmistaa ​ryhtymällä itse ryhmänjohtajaksi. Koulutusta ​ja tukea ​järjestyy jokaiselle!

Aurinkoisin terveisin,
Pia Wenelius
pia[at]hkpt.fi


Partioviikko osa 2: Sateenkestäviä partiolaisia

Kohtaamisaamu valkeni sateisena, mutta se ei meitä Kalevan Poikia ja Tyttöjä haitannut. Starttasimme kololta aamuvarhaisella Pekka Pupuliinin ja Aniksen johdolla kävellen Rautatientorille. Matka jatkui ennakkovaroitteluista huolimatta oikein sujuvasti bussilla Mustikkamaalle. Linja-autossa oli tiivis tunnelma. Muuta ruuhkaa ei matkalla nähty.

Korkeasaaren siltaa ylittäessä sade vihmoi 45 asteen kulmassa. Silti Korkeasaaressa olisi viihdytty pidempikin aika sudenpentu- ja seikkailijaohjelmien parissa. Nyt muun muassa tutustuttiin trooppisiin eläimiin, syötiin eväitä karhulinnan katoksessa ja kierrettiin kissalaaksoa. Pia sekä vierailijat Karo ja Minna olivat suureksi avuksi Ulvovien Susien ja Hamstereiden kysymystulvaan vastailussa. Karhuja kaitsivat Pekka Pupuliini ja apuohjaajana Aukku.

Sade taukosi hetkeksi ja lopulta kokonaan iltapäivällä kun hytkyimme StopThePress -partiobändin tahdissa Suvilahdessa. Tuli harjoiteltua konkreettisesti sitäkin miten viileällä säällä pidetään verenkierto yllä ja kädet lämpiminä: pitää syödä ja juoda. Kuivien varahanskojen puutetta saattoi korvata taputusleikillä ja erilaisilla tanssimooveilla.

Kohtaamispäivä oli sateinen ja sumuinen, mutta Kalevan Poikien ja Tyttöjen fiilis oli aurinkoinen. Niin hauskaa oli, että kokemus sai yhden EVP-aikuisen ja yhden EVP-kaverin kysymään miten partioon voi liittyä. Meillä on kyllä reippaat ja vedenkestävät partiolaiset! Lopuksi on paljastettava, että hyvän fiiliksen perustana eräällä oli villakerrasto alimmaisena, villapaita välissä, ja päällimmäisenä vettäkestävät maastokengät, housut ja talvitakki. Säätila on siis myös varusteista kiinni.

WP_20150426_012

Hamsterit ja Ulvovat Sudet Korkeasaaressa

WP_20150426_006

Karhut ja Pupuliini

WP_20150426_013

Karhut Korkeasaaressa

WP_20150426_029

Välipalan jälkeen jammattiin Suvilahdessa

WP_20150426_057

Liikkeessä

WP_20150426_038

Kädet lämpimäksi tanssien

WP_20150426_066

Kotimatka alkoi Kalasataman metroasemalta

 

 


Partioviikko osa 1: Kisailua ja kiipeilyä PopUp-partiokololla

Ulvovat Sudet vierailivat tiistaina 21.4.2015 Narinkkatorille pystytetyllä PopUp-partiokololla. Aaluette ja lippukunnan huuto raikasivat kaupungin keskustan kaduilla mennen tullen kävellessämme.

Pisan kaltevan tornin rakentamiskilpailu näytti olevan yhtä koukuttava kokemus kuin virtuaalipelit. Teimme myös vähän puutöitä ja lopuksi kiipeilimme. Ohjelmassa oli myös superhauskoja uusia leikkejä jättäimäisessä sudenpentulaumassa Anni Gunnarin opastuksella. Intialaista parileikkiä ja partiohippaa leikitään varmasti uudestaan.

Karhut johtajineen osallistuivat Seikkailija-ikäkauden ohjelmaan keskiviikkona 22.4.2015. Superhauskaa oli kuulema heilläkin.

WP_20150421_029

Ennätys!

WP_20150421_008

Keskittymistä vaativaa puuhaa

WP_20150421_035

Mitä seuraavaksi leikitään

WP_20150421_033

Pari löytyi!

WP_20150421_057

Oikein luvan kanssa sai kiipeillä seinille

11159531_1556196777973768_2686924226050463405_n

Ihanat Karhu-johtajat Fanny, Sukka ja Viivi


Ilmoittaudu 16.4. mennessä Kohtaamiseen 26.4.

Jes! Kalevan Pojat ja Tytöt lähtee Kohtaamiseen ja mukaan on kutsuttu kaverit, vanhemmat ja sisarukset! Sudenpennut ja seikkailijat ystävineen ja perheineen valloittavat aamupäivän aikana Korkeasaaren sunnuntaina 26.4.2015. Samaan aikaan tarpojat, samoajat ja vaeltajat puolestaan ottavat haltuunsa kaupungin ytimen. Kaikki kohtaavat toisensa iltapäivällä Partiofestareilla Suvilahdessa, jossa ohjelman ja palkitsemisen päätteeksi on tiedossa huippuesiintyjä!

Viime vuonna tunnelma oli korkealla Vappu-marssilla, yleisöaalloissa, ja tietenkin Haloo Helsingin Ellin seurassa. Ja jälleen on uutta hauskaa ohjelmaa tiedossa. Tehdäänkö tänä vuonna Kalevan Poikien ja Tyttöjen osallistujaennätys?

image_preview

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 16.4.

Ilmoittaudu HKPT:n Kohtaamis-kohtaktille Pekka Pupuliini Grönroosille viimeistään torstaina 16.4. (pekka at hkpt.fi). Osallistumismaksut maksetaan Holviin ja lisäksi kaikki alle 15-vuotiaat palauttavat huoltajan allekirjoittaman lupalapun Pekalle. Lataa ilmoittautumislomake ja lupalappu.

Osallistumismaksu 16 € sisältää ohjelman, iltapäivän eväät, sekä sudenpentujen ja seikkailijoiden kuljetukset Korkeasaaresta Suvilahteen sekä tarpojien, samoajien ja vaeltajien kuljetukset Kansalaistorilta Suvilahteen. Tänä vuonna kaikki neljä (4) vuotta täyttäneet ostavat lipun, koska vain alle 4-vuotiaat pääsevät Korkeasaareen ilmaiseksi. Korkeasaaren vuosikortilla ei saa alennusta tai sisäänpääsyä.

HKPT aikataulu sunnuntaina 26.4.

8:00 Sudenpennut ja seikkalijat perheineen lähtevät kololta kohti Korkeasaarta. Varaa matkakortti tai bussirahaa.

9:00 Sudenpennut ja seikkailijat perheineen aloittavat ohjelman Korkeasaaressa

9:00 Tarpojat, samoajat ja vaeltajat perheineen lähtevät kololta kohti Kansalaistoria, jossa ohjelma alkaa 09.30

11.30-12.15 Tarpojat, samoajat ja vaeltajat siirtyvät Suvilahteen

12.15 Järjestäytyminen ilmakuvaan alkaa

12.30-13.30 Sudenpennut ja seikkailijat siirtyvät Suvilahteen

14.00-15.15 Partiofestarit Suvilahdessa

15.15 Johtajat ja vanhemmat saattavat sudenpennut ja seikkailijat takaisin kololle

noin 16.00 lapsia vastassa kololla

18.00-21:00 Johtajabileet (K-15) Kattilahallissa

Muistilista Kohtaamiseen ja osallistujien infokirje

  • Partiohuivi kaulaan
  • Säänmukainen vaatetus
  • Istuinalusta
  • Juomapullo täynnä vettä
  • Evästä (tapahtumasta saat klo 12-14 välissä sämpylän,hedelmän, patukan, ja mehun)
  • Reppu selkään
  • Matkakortti tai käyttörahaa matkaan kololta Korkeasaareen ja Suvilahdesta takaisin.

Sudenpennut ja seikkailijat

  • Viettävät aamupäivän Korkeasaaressa, jossa liikutaan 4–6 hengen vartioissa.
  • Mitään ennakkovalmistautumista ei vaadita, kaikki tarpeelliset ohjeet ja kartan saa paikan päältä.
  • Kukin vartio tarvitsee vähintään yhden saattajan, joka on joku lasten huoltajista tai johtajista. Saattajan tehtävä on kulkea vartion mukana ja osallistua yhdessä vartion kanssa saarelta löytyvien ohjelmapisteiden ohjelmaan.
  • Sudenpentujen on mahdollista tehdä osa Lemmikki-jäljen aktiviteeteistä.
  • Seikkailijoiden on mahdollista tehdä Luonnonsuojelu-taitomerkkiin liittyviä aktiviteetteja.
  • Vanhemmat, perheenjäsenet ja ystävät – aamupäivän aikana näette, ettei merkkejä suinkaan kerätä paidan hihaan vain merkkien keräilyn vuoksi, vaan niitä suorittaessa partiolainen konkreettisesti tekee ja oikeasti oppii kulloinkin kyseessä olevasta aiheesta. Tämä on myös oiva tapa kaverin tutustua partioon!

Tarpojat, samoajat ja vaeltajat

  • Osallistuvat aamupäivän aikana Helsingin keskustassa kaupunkiseikkailuun nimeltä Puuttuva Palanen. Kierros alkaa Kansalaistorilta, Musiikkitalon ja Kiasman välistä. Teeman mukaisesti osallistujat keräävät pisteistä palasia, joita tarvitaan kierroksen huipentuessa Suvilahteen.
  • Saapuvat Suvilahteen hieman aikaisemmin kuin kaksi nuorinta ikäluokat, sillä he saavat keräämiään palasia vastaan erivärisiä papereita, joiden kanssa muodostetaan valtava Roihun logo, josta otetaan ilmakuva. Tämä on mieletön tilaisuus rikkoa ennätyksiä kun tuhannet ihmiset muodostavat yhteistyöllä suunnattoman kuvan! Kuka muu siihen paremmin pystyisi kuin partiolaiset?
  • Tarpojat kokevat Kaupunkisuunnistus ja Kotipaikan kulttuuria aktiviteetteja.
  • Samoajat Entä jos jokin olisi mennyt toisin aktiviteettia.
  • Vaeltajat kokevat Kulttuuripäivä ja Taiteen muodot aktiviteetteja.

Johtajat K-15  ja aikuiset

  • Vuonna 2015 Kohtaamisessa halutaan kiittää johtajia ja aikuisia koko onnistuneesta partioviikosta
  • Johtajabileet järjestetään Kattilahallissa pari tuntia iltapäivän ohjelman jälkeen. Bileissä on ruokaa,
    esiintyjiä, valoja ja musiikkia, sekä mahtavaa yhdessäoloa. Näitä bileitä yksikään samoaja, vaeltaja tai aikuinen ei yksinkertaisesti halua missata.
  • Jos olet lippukunnassa johtajatehtävissä jo 14-vuotiaana, hieno homma, pääset johtajabileisiin ensi vuonna.

10918998_1520150144911765_1398850193927158817_n

Partioviikko siis huipentuu Kohtaamiseen, jota odotellessa muistattehan, että PopUp-kolo Kamppi on avoinna partioviikon tiistaista torstaihin klo 10 – 20 21.-23.4.2015 Kampin Narinkkatorilla. Myös tänne kaverit mukaan!

Lue lisää Partioviikosta ja seuraa tapahtumia myös Instagramista #partioviikko #kohtaaminen #partioscout #hkptpartio


Notski ja Liekki valmistavat Roihulle!

Vuosi 2015 on alkanut vauhdilla ja kevään tapahtumakalenterissa on totisesti tulta ja kipinää! Karhut siirtyivät Seikkailijoiksi 11.1. talvisessa Seurasaaressa. Hamsterit ja Ulvovat Sudet osallistuivat innolla Sudaritapahtumaan 7.2. Agricolan kirkossa, jossa pohdittiin muun muassa sitä mikä on oikein ja mikä väärin sekä harjoiteltiin iltahartauden suunnittelua. Ja hiihtoloman Helmi-talvileiriltä jäi taatusti mieleenpainuvia muistoja jääkelkasta, lumileikeistä ja kaminateltan kipinävuoroista.

Maaliskuun Notski-kevätretki ja alueellinen Liekki 2015 -kesäleiri valmistavat Kalevan Poikia ja Tyttöjä ensi vuoden valtakunnalliselle leirille, joka on Roihu Finnjamboree 2016. Retkelle ja leirille saa kutsua myös Ei-Vielä-Partiolaisen kaverin mukaan. Huom. Notski-kevätretkelle on ilmoittautuminen jo käynnissä, katso tiedot Notski-retkikirjeestä! Ilmoittautumisaikaa on 11.3. saakka.

Helmikuu

7.2. Sudaritapahtuma Agricolan kirkossa
16.2. Johtajisto
17.–21.2. 
Helmi, PäPan yhteinen talvileiri (Inkoo). Sudenpentujen leirin kesto 18.–20.2.2015. Helmen Instagram ja Facebook.
28.2. Lippukunnan vuosikokous ja Kalevalainen rieha Karhun onkalossa.

Maaliskuu

12.3. Tukijoukkojen ilta Ketun kolossa. 150312_tukijoukot
21.–22.3. Notski lippukunnan kevätretki. Notski-retkikirje
Johtajien Kuksa-koulutus

Huhtikuu

20.–26.4. Partioviikko
25.4. 
Supersupe ja Törmä
26.4. Kohtaaminen

Toukokuu

1.5. Vappumyyjäiset
24.5. Kevätkauden päätösjuhla. Sudenpentujen lupauksenanto.

Kesäkuu

3.–10.6. Liekki 2015 -kesäleiri yhdessä Etelä-Helsingin alueen lippukuntien kanssa. Sudenpentuleiri 3.–6.6. Ajankohtaiset suunnitelmat Liekin Facebook-sivulta ja nettisivuilta.


Ennakkoa 2015 ohjelmasta

Valmistautuminen lippukunnan perinteiseen puurojuhlaan perjantaiksi 12.12. on tiiviisti käynnissä niin ryhmissä kuin myös johtajiston parissa. Vielä ehdit ilmoittautua Hiirulle (nana(at)hkpt.fi) ja varmistaa oman puurolautasesi! Tiedossa ohjelmanumeroiden ja lupauksenannon lisäksi myös arvontaa ja joulupukki.

Tammikuussa 2015 ryhmät aloittavat kokoontumiset viikolla 2 (keskiviikko ja torstai) ja loputkin viikolla 3 (maanantai ja tiistai). Ulvovissa Susissa on yksittäinen paikka vapaana 3-4 luokkalaiselle tytölle tai pojalle, joten otathan yhteyttä Anikseen (anis(at)hkpt.fi).

Hiihtolomalla järjestetään Pääkaupunkiseudun partiopiirin Helmi-talvileiri Kavalahdessa Inkoossa, jonne sudenpennut voivat osallistua keskiviikosta perjantaihin 18.–20.2. (60 euroa) ja muut ikäkaudet tiistaista sununtaihin 17.–21.2. (100 euroa).  Tarjolla myös päiväleirejä, jonne on järjestettävä itse kyydit (vuorokausimaksu 25 euroa). Talvileirillä pärjää hyvin ilman aikaisempaa talvileirikokemusta. Pyydä ei-vielä-partiolainen kaveri mukaan leirille! Vanhemmat tervetuloa mukaan! Pyrimme järjestämään lähilippukuntien kanssa tutustumista ennen leiriä, sillä HKPT johtajiston osallistuminen on vielä avoinna. Ilmoittautumisaikaa 25.1. saakka. Lisätietoja Helmen nettisivuilta tai Anikselta, joka on HKPT:n yhteyshenkilö.

Kesän 2015 paras juttu kannattaa laittaa jo nyt kalenteriin: Eteläisen-Helsingin yhteinen kesäleiri järjestetään heti koulujen kesäloman alkajaisiksi, sudenpennuille keskiviikosta lauantaihin 3.6.–6.6.  ja keskiviikosta keskiviikkoon 3.6–10.6. kaikille muille ikäkausille.  Tarkempia tietoja leiristä tulossa tuota pikaa. Leirinjohtajana toimii HKPT:n Touko Väänänen.

Tottakai tiedossa paljon muutakin mukavaa kuten retkiä, kisoja ja kohtaamisia! Kevään 2015 ohjelmatiedot julkaistaan pian.

Syksyllä on tiedossa lippukunnan 5-vuotisjuhlaretki 9.–11.10. 2015. Katso kuinka lippukunnan uusi huuto raikui hienosti (linkki aukeaa videoon) kololla 4-vuotissynttäreillä. Lisää kuvamuistoja ja tunnelmia vuodesta 2014 löydät Instagram-feedistä. Näe uutiset ja kuvat ensimmäisten joukossa – käy tykkäämässä Facebook-sivustamme! Vanhemmille ja johtajille on oma ryhmä HKPT Tukijoukot.