Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Perinteiset vappumyyjäiset

Helsingin Kalevan Poikien ja Tyttöjen perinteiset vappumyyjäiset lähestyvät pikemmin kuin arvasimmekaan. Jotta saamme Kaivopuistoon kulkevalle vappukansalle herkkuja tarjottua, tarvitsemme muutamia vapaaehtoisia. Vappuperinteenähän meillä on paistaa munkkeja kolon yläkerrassa iltapäiväkerhon tiloissa ja myydä niitä Korkeavuorenkadulla auringonpaisteessa ohikulkijoille. Myynnissä on aina ollut myös simaa, sekä laseittain että pullottain.

Tarvitsemme:

  • Simaa. Sima valmistetaan ja pullotetaan etukäteen kotona ja tuodaan edellisenä päivänä tai samana aamuna kololle.
  • Munkkeja. Ensimmäinen munkkitaikina tuodaan paistovalmiina kololle, eli tarvitsemme munkinpaistajia. Yksi taikina ei kuitenkaan riitä, eli tarvitsemme myös leipojia.
  • Intoa ja matikkapäätä. Munkit ja simat myydään Korkeavuorenkatu 10:n edessä, ja tarvitsemmekin tähän innokkaita myyjiä, jotka eivät mene sekaisin senteissä ja euroissa. Ei siis mitään vaativaa matikkaa!

Munkkien paisto aloitetaan aamulla heti klo 8.00, jotta saamme myynnin pyörimään viimeistään klo 9.00. Tavaraa myydään niin kauan, kuin sitä on  – usein munkit ja sima loppuvat alkuiltapäivästä. Mitä useampi vapaaehtoinen vappumyyjäisissä on hääräämässä, sitä lyhyemmät vuorot tekijöille saadaan. Ja pienikin apu on tarpeen – oli se sitten litra simaa, vartti munkinpaistoa tai pohjakassan lainaaminen.

Vappumyyjäisten tuotolla tuemme retki- ja leiritoimintaamme.

Kiinnostuitko? Hienoa! Ole yhteydessä vappumyyjäisten vastaavaan Lindaan, joka ottaa sinun apusi avosylin vastaan. (linda (at) hkpt.fi)


Ketun askeleen ilmoittautuminen jatkuu 25.4. asti

Ketun askel -kesäleirille (Repovedellä, 3.-6.6.) ja Suurjuhlaan (7.-8.6) on ilmoittautunut monta seikkailunhaluista kalevan tyttöä ja poikaa! Lisää leiriläisiä halutaan vielä mukaan, joten ilmoittautumista jatketaan vielä 25.4. asti. Perjantaina 25.4. on siis viimeinen mahdollisuus palauttaa Suurjuhlan ja leirin ilmoittautumislappu ryhmäjohtajasi kautta.

unelmakettu

Tämä kettu unelmoi kesäleiristä Repovedellä!

Ja huomio: tervetulleita leirille ovat myös ei-vielä-partiolaiset kaverit ja uudetkin kaverit! Tässä siis oiva tilaisuus tulla tutustumaan partioon parhaimmillaan!

Ketun askeleen leirimaksu ilman Suurjuhlaa on pitkälle leirille (2.-6.6.) 80 euroa ja lyhyelle leirille (5.-6.6.) 40 euroa + jälki-ilmoittautuminen Suurjuhlaan 60 euroa. Ei-vielä-partiolaisilta kavereilta laskutetaan leirimaksun lisäksi vakuutuslisä 5 euroa. Vakuutus on samanlainen kuin partiolaisella jäsenmaksun maksaessaan.

Lisätiedot leirinjohtaja Lindalta (linda.manner(a)helsinki.fi/ 040-7636763)!

Ilmoittautumislapun ja leirikirjeen löydät Ketun askeleen omalta sivulta.


Nokkoset osallistuivat Yhteisvastuukeräykseen

Nokkoset Yhteisvastuu-keräys

Yhteisvastuukeräys on kirkon jokavuotinen keräys. Tänä vuonna rahoilla autetaan saattohoitopotilaita kouluttamalla heidän tuekseen vapaaehtoistyöntekijöitä. Lisäksi rahaa kerätään Guatemalan Maya-intiaanien koulutuksen tukemiseen ja ihmisoikeustyöhön.

Nokkosten mielestä kerääjänä toimiminen oli kivaa, vaikka olikin tosi kylmä. Se oli kurjaa, että jotkut ihmiset olivat epäkohteliaita. Onneksi suurin osa ohikulkijoista halusi osallistua keräykseen.

Kiitos Nokkoset. Olette enkeleitä.

Yhteisvastuu 2014 kampanjaan voit osallistua sinäkin.


1 kommentti

Pidetään se käynnissä!

Nyt se on polkaistu käyntiin! Historian ensimmäinen HKPT tukijoukkojen ilta 28.1. oli onnistunut. Vaihdoimme ajatuksia partiosta, viestinnästä, tapahtumista, retkistä ja pesteistä, joista ensimmäiset hommat ovat sitten jo varattuina. Mahtavaa! Kaakao ja vaahtokarkit takkatulen ääressä oli mielettömän hyvä yhdistelmä. Opettelimme myös uuden taidon, kuten Johtiksissakin on tapana tehdä. Alun lämmittelyleikki oli myös hyödyllistä: Laurentzia tuntuu vieläkin reisissä.

Keväistä tukijoukkoiltaa odotellessa, tarvitsemme sinut:

  • Kaakaon- ja kahvinkeittäjä su 2.3. laskiaistapahtumaan (myös toinen pullanleipojan paikka vielä avoinna), jonka kesto 13-16.
  • Aikuinen mukaan sudenpentujen päiväretkelle la 15.3. Viikkiin
  • Kokki, kuski, tai vaikka apujohtaja metsäretkelle 4.-6.4. Nuuksioon. Osa- ja kokopäiväisiä hommia tarjolla. Retkelle saa myös tulla mukaan osallistumaan ihan koko ajaksi.
  • Kesäleirille mukaan kaikenlaisiin pieniin ja suurempiinkin saappaisiin. Tai osallistumaan. Leiri järjestetään viikolla 23 (noin 3.-8.6.) Repoveden kansallispuistossa.
  • Tarkemmat kevään tapahtumatiedot löydät Kalenterista
  • Kysy lisää Anikselta (anis (at) hkpt.fi )

 


Partiolaisten adventtikalenterit ovat tulleet myyntiin!

Lippukuntamme on hankkinut perinteisiä adventtikalentereita myyntiin ja kerää siten varoja loka-marraskuussa.

Partiolaisten adventtikalenterimyynnillä on pitkät ja ansiokkaat perinteet: adventtikalentereita on myyty jo 66 vuotta! Kalentereiden tuotto menee kokonaisuudessaan partiotoiminnan tukemiseen. Kalenterin myyntihinta on 7 €, josta lippukuntamme saa 2,70 € (partiopiiri 2,23 € ja keskusjärjestö 1,87 €). Partiolaisten adventtikalentereiden myynti ei ole tuloveron tai arvonlisäveron alaista tuloa eikä siihen tarvita rahankeräyslupaa.

Lippukuntamme tavoitteena on hankkia toimintarahaa, jotta pystymme järjestämään jäsenistöllemme laadukasta toimintaa niin, että retkien ja leirien osallistumismaksut pysyvät kohtuullisina.

Pyydä kalenterilappusi johtajaltasi tai lataa tärkeitä tiedostoja-sivulta!