Helsingin Kalevan Poikien ja Tyttöjen perinteiset vappumyyjäiset lähestyvät pikemmin kuin arvasimmekaan. Jotta saamme Kaivopuistoon kulkevalle vappukansalle herkkuja tarjottua, tarvitsemme muutamia vapaaehtoisia. Vappuperinteenähän meillä on paistaa munkkeja kolon yläkerrassa iltapäiväkerhon tiloissa ja myydä niitä Korkeavuorenkadulla auringonpaisteessa ohikulkijoille. Myynnissä on aina ollut myös simaa, sekä laseittain että pullottain.
Tarvitsemme:
- Simaa. Sima valmistetaan ja pullotetaan etukäteen kotona ja tuodaan edellisenä päivänä tai samana aamuna kololle.
- Munkkeja. Ensimmäinen munkkitaikina tuodaan paistovalmiina kololle, eli tarvitsemme munkinpaistajia. Yksi taikina ei kuitenkaan riitä, eli tarvitsemme myös leipojia.
- Intoa ja matikkapäätä. Munkit ja simat myydään Korkeavuorenkatu 10:n edessä, ja tarvitsemmekin tähän innokkaita myyjiä, jotka eivät mene sekaisin senteissä ja euroissa. Ei siis mitään vaativaa matikkaa!
Munkkien paisto aloitetaan aamulla heti klo 8.00, jotta saamme myynnin pyörimään viimeistään klo 9.00. Tavaraa myydään niin kauan, kuin sitä on – usein munkit ja sima loppuvat alkuiltapäivästä. Mitä useampi vapaaehtoinen vappumyyjäisissä on hääräämässä, sitä lyhyemmät vuorot tekijöille saadaan. Ja pienikin apu on tarpeen – oli se sitten litra simaa, vartti munkinpaistoa tai pohjakassan lainaaminen.
Vappumyyjäisten tuotolla tuemme retki- ja leiritoimintaamme.
Kiinnostuitko? Hienoa! Ole yhteydessä vappumyyjäisten vastaavaan Lindaan, joka ottaa sinun apusi avosylin vastaan. (linda (at) hkpt.fi)