Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Seikkailijoiden #etäpartio

Kun huhtikuussa 2020 alkoi näyttää siltä, ettei kololle päästäisi lainkaan rajoitusten vuoksi, päätin kokeilla Koirien kanssa videokokouksia. Koska 12-vuotiaiden keskittymiskyky etänä hieman mietitytti, aikataulutin kokoukset tavallista lyhyemmiksi eli noin 30-40 min pituisiksi.

Seikkailijajoukkue Koirat kokoontui viikottain Zoomissa. Lähetin kokouskutsun, linkin ja ohjeet Kuksan kautta sähköpostilla – vastaanottajina sekä huoltajat että lapset, joilla käytössä sähköposti – ja Koirien omassa Whatsup-ryhmässä. Koska etäkokoustaminen oli siinä vaiheessa uutta tosi monelle, päätin, että parina ekana kertana riittää sekin, että kaikki saatiin linjoille, vaihdettiin kuulumiset ja kerroin koronatilanteen vaikutuksista partioon, kesäleiriin jne.

Etänä saattoi tehdä monia samoja asioita kuin livenä. Alussa huudettiin Koirien huuto. Tässä vaiheessa kaikilla tuli olla video ja äänet päällä. Huuto kaikui linjoilla pienellä viiveellä ja lopussa pienen hekotuksen säestämänä ja kyllähän se eritahtisuus kuulosti tietenkin hauskalta. Tämän jälkeen jokainen vuorollaan kertoi mitä kuuluu ja millä mielellä on tullut kokoukseen. Jaoin puheenvuorot ja jututin jokaista, jotta kuulisimme vastauksina vähän muutakin kuin ”ihan hyvää”. Poimin kommentteja myös chatin puolelta.

Ihan ekalla etäkerralla jaoin kaikille Kotiretki-tehtävän, koska olimme joutuneet aivan viime metreillä perumaan koko lippukunnan yhteisen retken. Seuraavan viikon aikana jaoimme toisillemme kotiretkikuvia Whatsupissa, jonne kirjoitin kannustavia muistutusviestejä. Jotkut innostuivat nukkumaan koko viikon ajan makuupussissa lattialla, mikä oli kuulema kivaa vaihtelua koronakevään aikana.

Partiotaitokisa-taitomerkin sijaan päätimme tehdä Bittinikkari-taitomerkin. Sitä tehdessä on tarkoituskin olla tietokoneella, myös itsekseen, eikä sitä edes voisi tehdä meidän kellarissa sijaitsevalla kololla, jossa nettiyhteys ei ole paras mahdollinen. Kun huomasin, että kaikki eivät klikanneet lähettämääni Bittinikkari-linkkiä lukeakseen tehtävävaihtoehtoja, muokkasin joitakin tehtäviä modermimmaksi ja kopioin tehtävät suoraan Whatsupiin.

Keksin myös hyödyntää Padletia, jonne neuvoin lapset itse kirjaamaan, kun ovat tehneet Bittinikkariin liittyvän tehtävän. Kirjasin malliksi Padletin ensimmäiseen sarakkeeseen kaikki vaihtoehtoiset tehtävät. Näytin etäkokouksessa lapsille miten Padletin käyttö menee. Lopulta neuvoivat toinen toistaan. Välillä osa jäi tekemään pienryhmänä tehtävää Zoomiin kokouksen päätyttyä.

Partioviikolla aloitimme HKPT Poikkeus 2020 -etätapahtuman tehtävien parissa. Myös tästä jaoin Whatsupiin linkkejä ja viikottain pari vinkkiä esimerkiksi mitä tänään sadepäivänä voisi tehdä sisällä. Lapset lähettivät hienoja valokuvia esimerkiksi nukuttuaan ulkona yön. Kokouksissa oli paljon keskustelua erilaisista tehtävistä ja niiden toteuttamisesta.

Kokouksen lopuksi teimme Whatsuppiin virtuaalisen sisaruspiirin, joka tapahtuu siis niin, että jokainen laittaa whatsuppiin tämän 💚🐕💚 (sydän-koira-sydän). Ja lopulta sydänten ja jokaisen Koiran oman viestin myötä muodostuu Koirien sisaruspiiri. Samalla myös poissaolleet näkivät, että ai niin kokous olikin. Kun kerran sisaruspiiri johtajalta itseltäni meinasi unohtua, lapset kyllä muistivat! Parilla viimeisellä kerralla kaikki halukkaat jäivät linjoille pelaamaan AmongUs-peliä.

Zoom-videokokousjärjestelmä toimi 12-vuotiaiden kanssa varsin hyvin ja oli kaikille suht helppo oppia. Joskus juttua riitti tunniksi ja yhteys katkesi kesken – Zoomin ilmaisversio katkaisee yhteyden aina 45 minuutin kuluttua – lapset oppivat nopeasti tulemaan takaisin samaa linkkiä käyttäen. Pelkäämääni häiriökäyttäytymistä esiintyi itse asiassa vähemmän kuin livekokouksissa.

Nyt marraskuun lopussa etäkokouksiin siirtyminen sujui helposti. Myös kaksi uutta Koiraa oppivat etätavoille nopeasti. Ensimmäisessä etäkokouksessa aiheena oli partion peruskirjan uudistus ja uusi partiolupaus. Koirat pääsevät käyttämään uutta lupausta tammikuun lopussa siirtymäretkellä. Kovasti muistuttelin käsien pesemisestä ja koronarajoitusten huomioimisesta, jotta lapset jatkossakin pääsisivät kasvotusten kouluun; ja jotta kasvokkainen partiotoiminta saisi jatkaa tammikuussa ja pääsisimme antamaan tarpojalupauksen retkellä.

Ennen joulutaukoa on tiedossa vielä Koirien etäpikkujoulut ja juhlistamme sitä, että Koirat voittivat kolmatta kertaa peräkkäin adventtikalenterien myyntitykki-palkinnon!

Olemme koonneet kaikki aikaisemmat etäpartio postaukset ja löytämämme vinkit tälle sivulle.