Tiesithän, että vappumunkit, karnevaalitunnelma ja HKPT kuuluvat erottamattomasti yhteen! Mutta kukaan ei oikein tiedän kuinka kauan Korkeavuorenkadulla on järjestetty vappumyyjäisiä. Sen tiedämme, että perinne alkoi jo Kalevan Tyttöjen aikana ja on ollut siitä alkaen yksi vuoden tärkeimmistä varainkeruun tavoistamme. Ja ehdottomasti hauskin!
Toisin kuin vappukansa on saattanut luulla, partiolaiset ovat itse vaivanneet munkkitaikinaa. Ennätys taitaa olla seitsemän elintarvikesangollista taikinaa. Kukin ryhmä on ollut vuorollaan vastuussa myyjäisten järjestämistä. Munkinpaistoon olemme saaneet apua myös pienien partiolaisten huoltajilta ja kaikkihan me tiedämme sen, että keittiössä on aina parhaat bileet.
Tule omasta keittiöstäsi mukaan virtuaaliseen VAPPUMUNKKIVARTTIIN syömään yhdessä munkkeja ja kohottamaan simamaljan keväälle! Tule mukaan sellaisena kuin olet 1.5. klo 11–11.15 Meetsiin. Jännä nähdä, miten monta kalevan poikaa ja tyttöä saammekaan linjoille nauttimaan vapputunnelmasta.
Vappumunkkivarttin osallistumislinkki on tässä meet.google.com/ouc-pvev-wvx
Tänä vuonna halusimme tuoda HKPT:n vapputunnelmaa jokaiseen kotiin vappukirjeellä, jotka ovat toivottavasti kolahdelleet postilaatikoista. Voit lukea kirjeen myös tästä.
HKPT:n vappumyyjäisissä on myyty vappukansalle myös partiolaisten itse valmistamaa simaa ja simapullot on myyty loppuun useammin kuin kerran. Sima tulee laittaa tekeytymään noin viikkoa ennen vappua. HKPT:n reseptillä tehty sima on valmistunut jopa kahdessa yössä, joten ei huolta – kikka on laittaa tyhjän simapullon pohjalle rusinoiden kanssa pieni lusikallinen sokeria käymistä vauhdittamaan. Kokeile ja hämmästy, miten helppoa ja hyvää itse tehty sima on. Vaikka kesäjuomana.
Munkit ovat parhaimmillaan tuoreina, joten munkkitaikinan voi valmistaa jo edellisenä iltana ja laittaa taikinan kannen alle jääkaapiin tai parvekkeelle. Vappuaamuna sitten vain pyöräytät pullat kohoamaan ja kuumennat rasvan kattilassa. Reikämunkkeja saat kun pyöräytät sormella reiän kohoneeseen taikinanpalaan ennen kuin nostat sen paistumaan. Voit myös nostaa suoraan kulhosta kahdella ruokalusikalla taikinaa suoraan paistumaan, siitä tulee mainio pyöreä munkki.
Ja muista aina, että kaupan sima ja donitsit lasketaan, sillä vappuna ei tarvitse pinnistellä. Iloista vappua kaikille!




