Myynti päättyy 5.12., jolloin myymättä jääneet kalenterit tulee viimeistään palauttaa kololle. Monelle viimeinen palautuspäivä on viimeisessä kokouksessa.
Olemme saaneet jo monta kalenteria myytyä ja siten kartutettua varoja toimintaamme, hienoa! Kiitos siitä kaikille ahkerille myyjille ja vanhemmille jo tässä vaiheessa.
Myydyistä kalentereista lähtee joulukuun aikana laskut Kuksassa merkittyyn laskutusosoitteeseen. Eli kun ahkera myyjä on saanut kalenteristaan rahat, on hän voinut pitää ne tai antaa vanhemmilleen. Rahat kerätään eli tilitetään lippukuntamme lähettämällä laskulla.
Laskut tehdään sen perusteella, montako kalenteria myyjä on ottanut myyntiin ja saanut myytyä. Mahdolliset myymättä jääneet kalenterit palautetaan ryhmänjohtajalle, joka merkitsee ne palautetuksi, eikä niitä huomioida laskussa. Ryhmänjohtajat ovat vastuussa kirjausten tekemisestä.
Toivomme, että kaikki vanhemmat tarkistavat hyvissä ajoin Kuksasta ja ryhmänjohtajalta lapsensa myyntimäärät ja huolehtivat, että mahdolliset myymättä jääneet kalenterit palautetaan ajoissa eli viimeistään 5.12. mennessä kololle ryhmänjohtajalle. Käytännössä tämä tarkoittaa viimeistä kokousta, joka monilla on marraskuun lopussa.
Näin voimme tarkistaa hyvissä ajoin, että myynneistä lähtee koteihin varmasti oikeat laskut. Torstain 5.12. jälkeen ei enää vastaanoteta myymättä jääneitä kalentereita, vaan ne sisällytetään laskuun myytyinä kalentereina.
Mikäli myyntimäärissä on epätarkkuuksia, olethan mahdollisimman pian yhteydessä lapsesi ryhmän johtajaan tai kalenterikampanjapäällikköön.
Jouluterkuin,
Reetta, kalenterikampanjapäällikkö
reetta@hkpt.fi