Lokakuun ensimmäisenä lauantaina klo 09:21 Koirien joukkueen vahvuus on 1+5. Kympin ratikka lähtee Tark’ampujankadulta kohti Rautatieasemaa ja Urbaanin kaupunkisuunnistuksen lähtörastia, joka sijaitsee Oulunkylän junaaseman läheisyydessä.
Rasti 1: tehdään taidetta ilman käsiä eli pensseliä pidetään varpailla ja/ tai suulla. Tällä rastilla lähdöstä on kulunut jo melkein tunti. Aikuisena saattajana ajattelen, että otetaan tavoitteeksi vaikka puolet rasteista. Mutta tästä eteenpäin Koirien vauhti kiihtyy. Lopulta ehdimme jokaiselle rastille sekä lukuisiin leikkipuistoihin.




Rasti 2: pelataan lentopalloa ilman jalkoja. Myös aikuinen saattaja pääsee mukaan pelaamaan maassa istuen. Täältä löytyi tuttu rastihenkilö: Apinan äiti!
Rasti 3. Tutustutaan kommunikoinnin apuvälineisiin: selkokieleen, kuvakortteihin ja pikapiirtämiseen sekä viittomakieleen. Opitaan viittomaan useita sanoja kuten sudenpentu, seikkailija ja partiolainen. Tämä on monen Koiran lempirasti.
Rasti 4: Ensiapurasti: Kaksi vanhempaa rouvaa joutuivat pulaan sienestysreissulla nilkan nyrjähtäessä toiselta rouvalta. Toinen rouva liikkui kävelykeppi apunaan. Kuinka rouvat saatiin metsästä pois?


Klo 11.43 eka evästauko. Joukkueella on hieno ryhmädynamiikka ja tosi paljon energiaa, just ja just aikuinen pysyy perässä. Matka jatkuu Tapanilan suuntaan… Kivaa on!
Matkalla Tapanilassa tutustumme paikallisiin koiriin. Mukava rouva tuli vastaan kahden koiran kanssa ja pysähdymme toviksi kuvaamaan ja silittelemään koiria.


Rasti 5: kuinka partioleirillä pärjätään, kun mukana on liikuntarajoitteinen partiokaveri? Koirat valitsevat vuodenajaksi talven ja retkikohteeksi lumisen metsän ja valitsevat sopivat apuvälineet ikätoverin kuljettamiseksi leiripaikkaan.
Klo 14 aukeaa ruokarasti Aviapoliksessa. Syömme silakkapihvejä ja muusia!



Klo 16.03 Yksi rasti, Leinelä vielä edessä.
Rasti 6: vamman vaikutus elämään. Kokeilemme kirjoittamista ilman toista (parempaa) kättä sekä selviytymistä maastossa ilman näkökykyä toisen taluttamana.


Klo 16.34 Ja vielä yksi leikkipuisto. Koirat ovat mainiossa leikkipuistoiässä. Myös eväspullapussi pääsee mukaan karuselliin. Seuraavaksi yritetään päästä kohta junaan Stadia kohti. Askelmittari saattajan ranteessa näyttää jo nyt 16000 askelta eli noin 11 km.
Aika hauska idea tuo Kehärata! Kaikille kertyi paljon kotiseututuntemusta. Koirien mielestä Urbaani oli paremmin järjestetty kuin vuotta aikaisemmin. Ja ihan fiiliksissä oli useampi kuin yksi Koira vielä seuraavanakin päivänä. Kiitos Urbaanin järjestäjäjoukolle!
Tapahtumat muistiin kirjasi Koirien saattajana toiminut Suon äiti.


