Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt

Partiolippukunta Etelä-Helsingin alueella


Jätä kommentti

Adventtikalenterit saatavilla nyt

getFile.do-7Partiolaisten adventtikalenterit ovat täällä! Kampanja alkaa 15.10. ja on lippukunnallemme vuoden tärkein varainhankintakeino, joten ilahdumme ihan jokaisesta myydystä kalenterista. Tavoitteenamme on jatkossa​kin pitää esimerkiksi retkien hinnat kohtuullisina.

Ahkerat myyjät palkitaan​. Vuoden 2017 ​tonttumerkin saa 12 myydystä kalenterista, ja jos yltää 20 kalenteriin saa​ lisäksi​ HKPT-palkinnon. J​uhlavuoden kunniaksi 50 myydystä kalenterista saa hopeisen tonttumerkin, ja uskomaton 100 myydyn kalenterin saldo oikeuttaa kultaiseen tonttumerkkiin. Lisäksi kaikki ryhmän jäsenet palkitaan myyntitykkiryhmä-palkinnolla, mikäli ryhmä myy yhteensä keskiarvoltaan 10 kalenteria tai enemmän per jäsen. Kannattaa siis olla ahkera!

Kotiväen ohjeet on toimitettu partiolaisen mukana kotiin. Kertauksena: ilmoittakaa ryhmänjohtajalle, kuinka monta kalenteria lapsenne saa ottaa myyntiin, niin voimme antaa kalentereita mukaan mahdollisimman pian. Tarvitsemme postiosoitteen sisältävän lupalapun vastineeksi kalentereista (lupalappu löytyy liitteenä kotiväen kirjeen lopusta).

Myynti-intoa kaikille! Jos kaukana asuu sukulaisia tai tuttuja, joille ei halua lähettää postitse kalenteria, niin verkkokauppa on myös olemassa. Verkosta ostaville kannattaa mainostaa, että valitsee myyjäksi ​”​Helsingin Kalevan Pojat ja Tytöt​”​, jolloin lippukunta saa myyntipalkkion.

Johtajien ohjeet tulisi lukea jokaisen johtajan lukea huolella, sillä tänä vuonna otamme käyttöön Kuksa-kirjanpidon ja kukin lisää itsensä Kuksaan. Ryhmänjohtajina toimivat johtajat lisäävät itsensä Kuksaan omaan ryhmäänsä ryhmänjäsenten lisäksi. Esim. Karhujen johtajat lisäävät itsensä myyjiksi Karhujen Kuksa-myyntiryhmään. Ja ryhmänjohtajina toimivat johtajat merkkaavat itselleen otetut kalenterit kololla olevaan ryhmän yhteiseen lomakkeeseen. Johtajat, jotka eivät vedä omaa ryhmää, lisäävät itsensä myyjiksi Kuksan “Johtajisto”-ryhmään. Ja ei-ryhmänjohtajina toimivat johtajat merkkaavat itselleen otetut kalenterit kololla olevaan Johtajisto-lomakkeeseen

Jouluterkuin,

Reetta Lahtinen
HKPT:n Adventtikalenteri-kampanjapäällikkö
lahtinen.reetta (at) gmail.com
getFile.do-3
Mainokset